Ilmoitus

Lukuisia poisjääntejä ratsuoripäiviltä

HU 24.03. klo 20:29  Leena Alerini (Päivitetty 24.03. 20:52)

Suorituskyvynkokeen ensimmäinen osio, omaratsastajatesti suoritettiin keskiviikkona. Suorituskyvynkoe jatkuu huomenna oman ratsastajan esteosuudella. Kolmivuotiaista ei toistaiseksi ole hyllytetty yhtäkään. Sen sijaan moni on jäänyt pois - kaikista ryhmistä.

Kantakirjaan tarjottava Suomenmestari trakehnerori Payano on yksi viime hetkellä poisjääneistä: ”Ori liukastui muutama viikko takaperin ja olemme ottaneet sen kanssa rauhallisesti. Neuvoteltuani eläinlääkärini kanssa, päätimme perua osallistumisen. Hoitosuunnitelman mukaan olisimme saaneet aloittaa treenin tänä perjantaina. Kuitenkin pitkä matkustus ja esitys Suomessa olisi ollut minulle liian suuri riski”, Terhi Stegars kertoi Saksasta käsin. Hän kertoo yrittävänsä todennäköisesti ensi vuonna uudestaan. ”Koivulehdon tilan (Kirsi Hagner) kanssa olen tehnyt yhteistyösopimuksen, heidän kauttaan voi tilata Payanon spermaa tälle astutuskaudelle.”

Sonja Leskisen B-52 sai kaviopaiseen ennen askellajikoetta.

”Harmi... ”, kertoi Turusta käsin Sonja Leskinen. ”En ole itse vielä edes ehtinyt paikan päälle. Kaviopaise on kuulemma jo avattukin ja kaikki tavara saatu sieltä pois, mutta myöhäistähän se nyt jo on.”

Leskinen kertoo suunnittelevansa torstaina Marjukka Kärjen ja Ad Valkin kanssa mitä oriin kanssa tehdään: ”Jos sillä suunnitelman mukaisesti kilpailisi ja yrittäisi ensi vuonna uudestaan.”

”Nyt tarvitaan uusi sotasuunnitelma meidän pommikoneelle”, Leskinen naurahti.

Osallistujat, poisjääneet, keskeyttäneet (tilanne 24.3.) 3-vuotiaat

Wall's Da Vinci WPB Kielshoop Honeyhill - Speyksbosch Naturel P07-1171

Pin Rock's Doug Jewell WPB Flora's Hof Magic - Downland Folklore P07-1459

POISSA Lapinjärvi Count de Luxe DRP FS Chamion de Lux - Di Caprio

Silent Memory SRP Heartbeat - Lados P07-1155

Lafayette Hann Lauries Crusador xx - Frenchman DE 431315429007

Dancing Show Hann Dancier - Wolkentanz DE 431319406907

POISSA Sir Steven FWB Sir Donnerhall - Rohdiamant

Hagels Sparkling Emerald FWB Sternkönig - Havel R07-1168

San Belize FWB Stedinger - Beluga R07-1013

POISSA Royal Dandy Hann Royal Blend - De Niro

Radamez FWB Rosentanz - Blue Hors Cavan R07-1171

POISSA Wg Rammstein FWB Rosentanz - Aquarius

POISSA New Hill Rossellini FWB Rousseau - Rosenkavalier

POISSA His Wildness FWB His Highness - Walt Disney I

Don Saffron FWB Don Schufro - Michellino R07-1010

Mentholic FWB Master - Careras R07-1035

Forest Gump Holst For Pleasure - Linaro DE 421000318207

POISSA Ceronimo FWB Centimor - Lados

Del-Cassio FWB Cassiano - Acapulco R07-1304

Nemesis Holst Nekton - Cassini I R07-1360

Uno di Lucca Hann Ucello - Laptop DE 431314617307

Cokney Oldb Catoki - Landor S DE 433330155907

Quanikos DSP Quaterback - Granikos DE 4565702874

Suorituskyvynkoe

Puccini Arden (este) RRP Power Boy - King's Bonus xx P05-1587

Chalco (este) Oldb Chalan - Contender DE 418180136706

Candor (yleis) FWB Centimor - Silbersee R06-1235

ST Cacey (yleis) FWB Centimor - Lombard R06-1095

Pin Rock's Black Velvet (koulu) FWB Sir Donnerhall - Kennedy R06-1264

POISSA Sandro Valentino Finhit (yleis) Oldb Sandro Hit - Silvio I

KESKEYTTI B-52 (askellaji) KWPN UB40 - Widor 52800306.04157

Kantakirjaan tarjottavat

POISSA Faramir ox (arabijalostukseen) ox Faisal SE ox - Darfas SE ox POISSA

Florimon Hann Falsterbo - Defacto DE 431319868806

Blue Hors Lodestar Hann Lauries Crusador xx - Weltmeyer DE 431316005305

Royal Floggensee Hann Royal Diamond - Donnerhall 276431310105600

POISSA Payano Trak Herzruf - Arogno

POISSA Herbsttänzer Trak Caprimond - Glanzlicht A

St Legar FWB Logan - Calypso II R03-1130

Cascano Baijeril Carthago - Rasso R00-1520




USA: Oriin valinnasta 10.02. 07:19
DEN BOSCH: Niirasten Jean Baptiste Carrusta ei valittu jatkoon 03.02. 11:12
KWPN-orilautakunta otti kolmivuotiaista esteoriista jatkoon 28 02.02. 17:22 (Päivitetty 02.02. 17:26)
DEN BOSCH: 21 esteoritta jatkoon lauantaille 01.02. 18:20 (Päivitetty 01.02. 20:38)
FWB ORIPÄIVÄT: Sittenkin alkuperäisen suunnitelman mukaisesti 01.02. 11:50 (Päivitetty 01.02. 11:52)
FWB oripäivät: 25 oritta loppusaldona 31.01. 12:49 (Päivitetty 31.01. 13:01)
Joitakin uusia nimiä Hippoksen vuoden 2012 lautakunnissa 26.01. 16:23 (Päivitetty 26.01. 21:36)
FWB-oripäivien ilmoittautumisaikaa jatkettiin - nyt 22 oritta kasassa 25.01. 22:24
Vuoden ensimmäinen orinäyttely eilen Ypäjällä 24.01. 13:40 (Päivitetty 24.01. 15:28)
ORIPÄIVÄT: kaikkiaan 18 ilmoittautunutta 23.01. 11:44 (Päivitetty 24.01. 15:19)
Suomeen kahdeksan hevosta talvihuutokaupasta Verdenistä 22.01. 02:37 (Päivitetty 22.01. 02:44)
ORIPÄIVÄT: Anne Niemi tarjoaa Catch It Askia 17.01. 17:43 (Päivitetty 17.01. 18:01)
Hippos julkaisi uudet ponioriohjeet 17.01. 17:22 (Päivitetty 17.01. 17:50)
Täysiveriori American Patrol xx poissa 15.01. 19:06 (Päivitetty 15.01. 19:09)
Kolminkertainen BC-voittaja Lissaro van de Helle Cellessä kauden 2012 14.01. 20:07 (Päivitetty 14.01. 20:13)
54 kolmivuotiasta DWB-oripäiville Herningiin 09.01. 19:28
Cagliostron virallistettu tammamäärä kaudella 2011 oli 86 08.01. 17:33 (Päivitetty 08.01. 17:36)
Wegelius ja Juurinen myyjinä Hannover-talvihuutokaupassa 29.12. 22:14 (Päivitetty 30.12. 21:26)
For Enjoy Ask nyt siitosoriina Kanadassa 23.12. 22:52
Westfaleninhevosten kasvatusjärjestön vpj Kückelhaus ulos 23.12. 12:31
Contendro I:llä ja Don Schufrolla parhaat indeksit Ruotsissa 2011 22.12. 22:47 (Päivitetty 22.12. 23:24)
Schockemöhle + Flyinge = totta 22.12. 22:33
Westfaleninhevosten jalostusjärjestössä tänään "rähinäkokous" 22.12. 09:40
Jean Baptiste Carrus jatkaa KWPN-orikatselmusten toiselle kierrokselle 19.12. 14:49
Quidam de Revelin klooni astuu Belgiassa 2012 18.12. 20:14
Esteori Montender nyt Hollannissa 16.12. 17:49 (Päivitetty 18.12. 19:38)
Der Designer -oriista maksettiin 1,1 miljoonaa euroa 11.12. 21:00 (Päivitetty 12.12. 12:11)
Vuoden 2011 suosituimmat oriit 11.12. 18:55
USA:ssa orimaksuja puoleen hintaan - Muscles Yankee , Cantab Hall... 08.12. 14:18
Suomenhevosori Samuli on poissa 08.12. 10:47 (Päivitetty 08.12. 10:50)
Väärät paperit Hippoksen riesana 07.12. 15:33
Ilona Pykäläinen jätti Suomen Welsh poni ja cob-yhdistyksen puheenjohtajuuden 24.11. 16:52 (Päivitetty 26.11. 19:06)
Oldenburginoriiden kalleimmalla - 800 000 euroa - emänemänisänä Master 21.11. 11:54 (Päivitetty 21.11. 22:28)
Kirsi Lehtonen jäi pois Suomen Shetlanninponiyhdistyksen hallituksesta 20.11. 22:00 (Päivitetty 20.11. 22:04)
Suomenhevosratsujen astutusmäärät - 7 % 19.11. 11:46
Angloarabeille oma, maailmanlaajuisesti toimiva kantakirja 18.11. 23:14
Royal Olymp toistamiseen käytetyin ori Norjassa 18.11. 22:53
For Enjoy Ask Irlantiin 18.11. 15:18 (Päivitetty 21.11. 16:18)
Don Schufro ja Stakkato varmimmat periyttäjät Saksassa 17.11. 22:06 (Päivitetty 18.11. 09:46)
Nuorten hevosten MM-kilpailuun jatkossa vain FWB-hevosilla 17.11. 15:09 (Päivitetty 18.11. 10:41)
Ala-Seppälä bloggaa: Stakes-maksuista ja eri osavaltioista USA:ssa 16.11. 11:39
Ratsukasvattajat Hollannin varakkaimpien listalla 15.11. 20:23
Penttilä jäi pois RJL:n hallituksesta 12.11. 16:50 (Päivitetty 23.11. 13:29)
FWB-oritestit ennallaan 2012 12.11. 14:08 (Päivitetty 13.11. 10:45)
Juurinen osti jalostusori Scatmanin 11.11. 13:32 (Päivitetty 11.11. 13:33)
Amour Ami korkealle levelille! 08.11. 15:52 (Päivitetty 13.11. 14:21)
Chocolatier ruotsalaisille? 08.11. 15:54
USA: Manofmanymissions siitokseen 04.11. 18:15
Palkkioita laatuhevosille 03.11. 15:41 (Päivitetty 03.11. 15:41)
Duendecillo P siirtyi Ruotsiin 01.11. 09:52
Dancier-Rotspon -ori Hannover -huutokaupan myyntivaltti 29.10. 22:28 (Päivitetty 01.11. 09:45)
Verdenissä köörattiin hannoveroriita 29.10. 00:36 (Päivitetty 29.10. 00:40)
JAZZ jatkaa parhaana kouluhevosperiyttäjänä 28.10. 18:07 (Päivitetty 28.10. 18:15)
BWP-ori DARCO viidettä kertaa paras esteperiyttäjä 28.10. 18:02 (Päivitetty 28.10. 18:11)
FWB-ori Königin′s Sohn lopetettu 20.10. 17:00 (Päivitetty 20.10. 21:48)
Hannoverin eliittihuutokaupassa myytiin kolmivuotias 900 000 eurolla 16.10. 20:25 (Päivitetty 21.10. 11:34)
YPÄJÄ: Rolf Schmidt laatuarvostelun suurin voittaja! 16.10. 20:47
Kyvyt esiin ja Laatuarvostelut Ypäjällä viikonloppuna 13.10. 21:24
Schockemöhlen huutokaupan vetonaulana on.... 10.10. 14:55 (Päivitetty 10.10. 15:11)
FLYINGE: Österholm ja Bellagio neljänsiä viisivuotisfinaalissa 09.10. 19:25
FLYINGE: Pantsu ja No Worries estepuolen parhaat ”suomalaiset” tänään 09.10. 19:15 (Päivitetty 09.10. 19:30)
FLYINGE: Pantsu, Numminen, Liukkonen ikäluokkafinaaleissa tänään 09.10. 12:52
FLYINGE: Österholm viisivuotiaiden Breeders-finaalissa toiseksi 09.10. 12:37
HUUTOKAUPAT: Lexingtonissa lievää nousua ravurienkin puolella 08.10. 08:02 (Päivitetty 08.10. 08:17)
HUUTOKAUPAT: Harrisburgin Mixed Salen luettelot valmiit 07.10. 06:39
Ampère suosituin ratsuori Ruotsissa 2011 06.10. 22:49 (Päivitetty 07.10. 10:54)
Ruotsin breedersissä myös suomalaisosanotto 06.10. 15:41 (Päivitetty 06.10. 15:58)
Legendary Kemp Hambletonian-voittajan valmentajalle – Lexingtonin ensimmäisenä päivänä kaksi Suomeen 04.10. 08:04 (Päivitetty 04.10. 08:41)
Saksassa ei ministeritason tukea polttomerkinnän säilyttämiselle 03.10. 13:27 (Päivitetty 03.10. 13:34)
Lexington Yearling Sales 02.10. 11:35
Suomalaishuutoja Tukholmassa 02.10. 11:30
Ravurihuutokaupat jatkuvat Tukholmassa 30.09. 19:30 (Päivitetty 30.09. 19:34)
Eliittihuutokaupan myyntilista ilmestynyt 29.09. 16:24 (Päivitetty 29.09. 16:38)
Emätamma kallein Ruotsin nettihuutokaupassa 28.09. 09:16 (Päivitetty 28.09. 15:08)
TRAVRONDEN: Kuumimmat isäoriit 27.09. 10:36
Siebrecht: "Saksan huutokaupoissa tällä hetkellä ostajan -ei myyjän- markkinat" 26.09. 11:56 (Päivitetty 29.09. 16:44)
LANAKEN: Katri Wäyrysen New Port W:tä ei hyväksytty Z-kantakirjaan 24.09. 21:00
Paul Schockemöhle: "Saksalaiset saavat tottua ostoksiini"  22.09. 21:06 (Päivitetty 23.09. 17:07)
Ruotsin ravurihuutokauppa netissä 21.09. 18:57 (Päivitetty 27.09. 16:30)
Kolgjini kritisoi Ruotsin raviurheilua – siirtää siitostammojaan ulkomaille 20.09. 13:54
Norjassa suuri kauppa vuonna 2012 syntyvistä ravurivarsoista 19.09. 13:50
Helena Mäkelän ratsuponit menestyvät Belgiassa 17.09. 18:38
WBFSH:n esteranking: KWPN 1., FWB 32. 15.09. 19:43
WBFSH:n kouluranking: KWPN 1., FWB 20. 15.09. 19:29
Krista Taipale-Kovalainen osti Branke Silin 15.09. 15:47 (Päivitetty 15.09. 15:47)
EBEF: Myös nuoria oriita tuomarikollegion arvioitavana Ypäjällä 12.09. 16:11 (Päivitetty 12.09. 16:17)
Ei FWB-osanottajia Lanakenissa 12.09. 14:22
Varsan rekisteröinti aikaistuu 2012 11.09. 23:12
Kanadan ravurihuutokaupat päätöksessä 11.09. 13:40 (Päivitetty 11.09. 23:39)
Lexingtonin ja Harrisburgin varsahuutokauppojen luettelot valmiit 10.09. 12:47
Ulftin pojat geenipankkeja 08.09. 14:52
Quando-Quando Australiaan 07.09. 21:28
Fagerström MM-voittajalla Lanakeniin 01.09. 18:25
FWB-ori My Lawalawa ruunattu 01.09. 18:16
RH′s Totally Moresta maksettiin huutokaupassa 33 000 euroa 22.08. 22:25 (Päivitetty 22.08. 23:36)
VERDEN: London Baron epäonnistui Bundeschampionaattikvaalissa 04.08. 22:58
Grönwoldhofin siittola lopettaa 28.07. 23:47
FWB-tamma Kom La Rondine 145-tasolla Hollannissa 28.07. 23:10
Totally More numerolla 267 27.07. 22:20
Haras Nationaux myy ori Litsamin 20.07. 16:38






IlmoitusIlmoitusIlmoitus

Miten keskiviikon Toto65-jackpot vaikuttaa panostukseesi?
Ei mitenkään
Lisää hieman
Lisää selvästi









Ilmoitus
Copyright © 2009 Suomen Hevosurheilulehti Oy ja lehden toimituskunta. Tekstin ja kuvien lainaaminen ilman tekijöiden lupaa kielletty.
hevosurheilu@hevosurheilu.fi