Ilmoitus

Väärät paperit Hippoksen riesana

HU 07.12. klo 15:33  Leena Alerini

Anna-Maija Bernard Suomen Hippoksesta kertoo, että jalostusjärjestöön on kasautunut hevosten vääriä papereita.

”Meille on tullut monella tavalla väärennettyjä rekisteröintipapereita. Passit ovat voineet olla epävirallisia, siis sellaisia jotka näyttävät oikeilta passeilta, mutta passin tekijä ei ole hyväksytty rotujärjestö. Usein nämä passit näyttävät "kotikutoisilta". Sitten on ollut paljon tapauksia, missä passi ja poni/hevonen eivät täsmää keskenään, ts. hevosella on väärä passi. Viralliseen passiin on saatettu piirtää ylimääräisiä merkkejä, jotka puuttuvat sanallisista merkeistä. Lisäksi on ollut poneja, joilla on ollut mikrosiru, joka ei täsmää passiin. Mikrosiru on saatettu jäljittää esim. Hollantiin, mutta passi on ollut muun maalainen. Lisäksi olemme havainneet väärennettyjä tuontipapereita. On vaikea sanoa, mistä hevoset ovat lähtöisin, mutta monet ovat tulleet Ruotsin kautta ja esim. Hollannista on tullut epävirallisia passeja”, Bernard kertoo.

Jalostusosastolta kerrotaan, että osa hevosista on ollut Suomessa jo melko pitkäänkin, osa on tuotu maahan hiljattain. Ongelman muodostaa yhteensä viitisenkymmentä hevosta tai ponia.

Tässä vaiheessa tilanne on, että hevosten papereita koetetaan löytää alkuperämaista, mutta jos niitä ei löydy, on mietittävä millä tavoin ne pystyttäisiin rekisteröimään Suomeen.

Yleensä, jos papereita ei ole, hevoset menevät niin kutsuttuun E-rekisteriin. Vuoden alusta tähänkin rekisteriin vaaditaan terveystodistus.











IlmoitusIlmoitus

Kumpaa seuraat huomenna reaaliajassa?
Kuopion T75-raveja
Leijonien välieräottelua
Molempia


Ilmoitus






IlmoitusIlmoitusIlmoitusIlmoitus
Copyright © 2009 Suomen Hevosurheilulehti Oy ja lehden toimituskunta. Tekstin ja kuvien lainaaminen ilman tekijöiden lupaa kielletty.
hevosurheilu@hevosurheilu.fi