ELMA-messujen yhteydessä pidetty Valtakunnallinen varsanäyttely huipentui Helsingin Messukeskuksessa pidettyihin finaaleihin. Voittajiksi seuloutuivat Jatimatik, Helmi Vilistäjä ja Kap Verde.
Sunnuntaina arvosteltiin 2-vuotiaat suomenhevoset, joista voittajaksi nousi Jari Haikaraisen ja Rauli Kuukan Korialta omistama ja juoksijasuunnalle arvosteltu ori Jatimatik. Oriin omistajilla oli onnea matkassa myös kaikkien 2-vuotiaiden juoksijavarsojen kesken suoritetussa arvonnassa, jossa Jatimatik sai ilmaisen osallistumisoikeuden Derbyyn.
Lauantaina 1-vuotiaissa suomenhevosissa tuomaristoa eniten miellytti tamma Helmi Vilistäjä, jonka omistaa Jaana Teräsaho-Harainen Lepaalta.
Ori Kap Verde voitti perjantaina 1-vuotiaiden lämminveristen luokan. Oriin omistaa Jani Vihanti Jyväskylästä. Oriin kasvattaja ja esittäjä Pia Vihanti palkittiin parhaan esittäjän palkinnolla.
Valtakunnallisen varsanäyttelyn tasoa arvioitiin tasaiseksi.
"Kiristimme hieman palkintoskaalaa ja I palkintoa oli näin ollen vaikea saada. Tämä ei tarkoita, että hevoset olisivat olleet heikompia, vaan tällä tavalla saimme karsittua parhaat finaaliin", Suomen Hippoksen jalostusjohtaja Terttu Peltonen sanoi.
Kunkin päivän voittaja sai 1 500 euroa ja seuraavat neljä 750, 500, 300 ja 200 euroa.
Tulokset
Sunnuntai 8.11.
2-vuotiaiden suomenhevosten parhaat:
1. o Jatimatik 1053-07 (Turo - Mis Tähti, Kihin-Muisto)
Kasv. Rauli Kuukka, Hamina Om. Haikarainen Jari & Kuukka Rauli, Koria
9-9-7-7-7-9=48 II+ palk.
2. o Villin Vilkeri 1664-07 (Villeri - Miisa, V.T. Valtteri)
Kasv. & om. Reeta Karvinen, Orimattila
9-9-8-8-7-7=48 II+ palk.
3. t Sopun Julia 1070-07 (Piirron Sopu - Huhutar, Huhupuhe)
Kasv.Jarkko Hokkanen, Tuusula Om. Anni Vartiainen, Nurmijärvi
9-9-7-7-7-8=47 II+ palk.
4. t Karu Usva 1407-07 (Tumma-Varjo - Tuttunelli, Ero-Ponsi)
Kasv. Camilla Ruotoistenmäki, Ilola Om. Mäkinen Lotta & Salmi Peppi-Emilia, Lapinjärvi
8-8-8-7-9-7=47 II+ palk.
5. t Myrskyn Helmi 1081-07 (A.T. Ukko-Myrsky - Viren Likka, R.V. Vire) Kasv. & om. Camilla Sipponen, Hauho
8-8-8-8-8-7=47 II+ palk.
Viidenneksi sijoittunut Myrskyn Helmi voitti osallistumisoikeuden Tapiola Kasvattajakilpailuun. Luokan parhaana ratsuna palkittiin Tuhkimon Nestori ja parhaan esittäjän palkinnon sai Valon Venlaa esittänyt Petra Rantala.
Lauantai 7.11.
1-vuotiaiden suomenhevosten parhaat:
1. t Helmi Vilistäjä 1002-08 (Vili Ponteva - Sivilu, Rallaus)
Kasv.Laura Kajanto, Hämeenlinna Om. Jaana Teräsaho-Harainen, Lepaa
9-8-7-7-7-8=46 II palk.
2. o Bosse Koks 1174-08 (Tutuari - Suilot, Suike)
Kasv.Outi Kanerva, Riihimäki Om. Sami Willström, Ruotsinpyhtää
8-7-7-8-7-9=46 II palk.
3. o Tintin Sahrami 1699-08 (Pölyke - Vieno-Kaneli, Jessimo)
Kasv.Jyrki Pakkanen, Kouvola Om. Tiina Pakkanen, Koria
8-8-8-8-7-8=47 II+ palk.
4. t Iiriksen Lempi 1567-08 (Pellervo - Iiris, H.F. Boris)
Kasv.Matintalo, Janne & Sanna, Vampula
8-8-8-7-8-8=47 II+ palk.
5. t Pyöriän Tähti 1066-08 (Sipori - Ajan Vita, Vokkerilla)
Kasv.Pyöriäkankaan-Talli Tmi, Taavetti
8-8-7-7-7-9=46 II palk.
Ilmainen osallistumisoikeus Kriteriumiin matkasi Sipooseen, kun arpaonni suosi Ann-Kristin Nybergin ja K-G Pihlflycktin omistamaa ori Jomman Intoa. Parhaana esittäjänä palkittiin Helmi Huikeaa esittänyt Anna Aarnikoivu.
Perjantai 6.11.
1-vuotiaiden lämminveristen ravihevosten parhaat:
1. o Kap Verde 08-1396 (Jailhouse Joey – Windau, Barbeque)
kasv. Pia Vihanti, Jyväskylä, om. Jani Vihanti, Jyväskylä
8-8-8-7-8-9=48 II+ palk.
2. o My Photo 08-2105 (S J’s Photo – Scuttlebutt, Lindy Lane)
kasv. & om. Kalevi Puupponen, Jyväskylän mlk
8-9-7-7-8-9=48 II+ palk.
3. t Chip Malibu 08-1483 (Pine Chip – Brook Malibu, Graduate Student)
kasv. Karvinen Arto & Maarit, Mäntsälä, om. Karvinen Arto & Maarit & Anttonen Jarmo, Mäntsälä
9-9-7-7-7-9=48 II+ palk.
4. o Jaguar Point 08-1387 (Malabar Circle Ås – Slender Laday, Smasher)
kasv. Ravitalli Pia Huusari, Vehkalahti, om. Uutinen Panu & Väisänen Sari, Ruotsinpyhtää
8-8-7-8-8-9=48 II+ palk.
5. t Tea’s Daydream 08-1006 (Exchequer – Lady Camaro, Regal Windswept)
kasv. Katja Salminen, Riihimäki, om. Tea Salminen, Riihimäki
9-8-6-7-7-9=46 II+ palk.
Kärkiviisikkoonkin yltänyt Chip Malibu voitti ilmainen osallistumisoikeuden Derbyyn, joka arvottiin kaikkien luokkaan osallistuneiden kesken.


