Hollantilainen Sjef Janssen on lupautunut saksalaisen Matthias Rathin valmentaksi tämän otettua yhteyttä. Jo on aikoihin eletty! ... Vai onko lopultakaan? Vai olisiko niin, että sotaa ei huippu-urheilijoiden keskuudessa ole todellisuudessa koskaan ollutkaan. Loanheitto kun on käyty lähinnä internetin keskustelupalstoilla kautta Euroopan.
Kyseessä on todellisen sovinnon sillan muodostuminen Saksan ja Hollannin välille ja nyt se on pakko myöntää myös kaikkien heidän (lähinnä amatöörien ja journalistien), jotka ovat olleet vuosikausia rakentamassa oppikiistaa ja "rollkur-sotaa" näiden kahden maan väliin.
Rath on joka tapauksessa nyt joutunut tunnustamaan, että päästäkseen eteenpäin hän tarvitsee hollantilaisen koulukunnan apua. Ja Janssen suostui auttamaan. Ainoa mihin Janssen ei katsonut voivansa suostua oli entisen hollantilaisoriin, Totilaksen, valmennus - ennen olympialaisia. Siinä hän Hollannin koulujoukkueen johtajana katsoo olevan ristiriita. Kun Lontoo on ohi, tilanne saattaa muuttua. Tähän väliin puuttui tänään myös Hollannin ratsastajainliitto, joka painosti Janssenia lykkäämään Rathin valmennusta Lontoon jälkeen myös muilla hevosilla kuin Totilaksella. Sopimus on joka tapauksessa tehty - ja julkistettu maailmalle.
Rath tiimeineen kertoi ottaneensa yhteyttä Jansseniin, koska Janssen on osoittanut taitonsa saavuttaa huipputuloksia ja myös pitää hevoset kilpailukunnossa hyvin pitkään: "Jokin Bonfire esimerkiksi on siitä loistava esimerkki", Rath suitsutti.
Uutinen kerrottiin Eurodressage.com-sivustolla tänään.

