Miljonääri Ahti Vilppulalla on neljä ravuria. Miljonääritamma Pure Ivory ja sen kolme varsaa. (kuva: Totofoto)
The Meadowlandsiin varsansa Ivory Queenin juoksua katsomaan lentänyt Ahti Vilppula pettyi lopputulokseen. "Eihän se mennyt minnekään", kuului sijoittajan ensikommentti.
Muun muassa Ruukin omistuksella omaisuuttaan kartuttanut Vilppula hurahti muutama vuosi sitten ravureihin ja osti jenkeissä kovia juoksuja tehneen Pure Ivoryn.
Tamma lennätettiin Eurooppaan ja kilpaili Pohjoismaissa aluksi Pekka Korven ja hetken Tuomas Korvenojan tallista ennen siirtoaan siitokseen.
Muscles Yankeen jälkeläinen Ivory Queen on Pure Ivoryn ensimmäinen varsa.
"Se ehti olla täällä USA:ssa huutokaupassakin ja silloin olin vähällä myydä sen", Vilppula kertoi Meadowlandsin ulkorinteessä.
Hinta kohosi Lexingtonissa 170 000 dollariin, mutta Vilppula piti kiinni kasvatistaan.
"En kuitenkaan myynyt ja nyt emällä on Kentuckyssa kaksi tammajälkeläistä lisää, molemmat Muscle Hillistä", Vilppula kertoi ennen karsintalähtöä. "Seuraavaksi varsaa odotetaan Donato Hanoverista."
Karsinnassa Andy Miller ajeli radalta kahdeksan lähtenyttä Ivory Queenia joukon viimeisenä. Vaikka Ivory Queen tiivisti tahtiaan lopussa, ehti se nousta vain seisemänneksi.
Merrie Annabellen finaaliin pääsi lähdön viisi ensimmäistä.