Tammakriteriumin karsinnat alkoivat dramaattisesti, kun koko kisan suurimman suosikin Venicen kilpailu alkoi toivottomalta tuntuneella lähtölaukalla. Huipputamma kuitenkin paikkasi erheensä uskomattomasti kirien vielä karsintansa voittoon.
Lähdön jälkeen elettiin vielä jännittäviä hetkiä, kun tuomaristo tarkasteli pitkään Venicen laukan pituutta. Harha-askeleet jatkuivat aivan hylkäyksen rajamaille, mutta tuomaristo katsoi Venicen laukan kuitenkin jatkuneen alle 150 metrin ajan, joten tamman suoritus hyväksyttiin.
”Nämä ovat nuoria, rutinoitumattomia hevosia, eikä siihen alkuun tarvinnut ihmeellistä virhettä”, Mika Forss totesi voittajahaastattelussa.
”Hetken tuntui, että näinkö tässä kävi, mutta hevonen teki hurjan juoksun. Laukka oli hylkäyksen rajamailla, mutta onneksi kääntyi hevosen eduksi.”
Laukkansa jälkeen Venice eteni kierros jäljellä mukaan pääryhmään, lähti viimeisellä takasuoralla Deepa Duon selässä kolmannelle radalle ja jatkoi loppukaarteessa neljättä. Maalisuoralla se jatkoi vahvimmin niitaten varmasti ohi Deepa Duon sekä Korven tallin toisen hevosen BWT Jugglerin, joka oli loppukaarteessa jo karkumatkallakin. Neljännen finaalipaikan nappasi Red Fire Princess.
Toinen karsinta meni Tommi Kylliäisen Chantal de Veluwelle, joka kiri ykköseksi toisesta ulkoa. Chantal de Veluwe lähti vajaa kierros jäljellä toiseksi hevoseksi kolmannen radan letkaan, jatkoi loppukaarteessa neljännelle ja ratkaisi hallitusti.
Chantal de Veluwen tehtävää auttoi kärjen reipas kilvanajo, kun Bestia Nyx ja Arctic Luxury vetivät avauspuolikkaan 10,5. Bestia Nyx kesti urheasti ja punnersi kakkoseksi ennen Bebinaa ja loppumetreillä Arctic Luxuryn ohi viimeiselle finaalipaikalle kuitannutta Ranch Let Me Flyta.
Chantal de Veluwe oli lähtösuoralla osallisena tilanteessa, jossa suosikkeihin kuulunut Briso Isadora laukkasi osuttuaan Chantal de Veluwen renkaaseen.
”Olin jo toisella radalla, ja kaveri tuli takaapäin kiinni. En ainakaan kaikkea (syytä) ota”, vakavana esiintynyt Tommi Kylliäinen totesi voittajahaastattelussa. ”Toivotaan, että hevonen kehittyy edelleen. Se pystyy kyllä taistelemaan siinä missä muutkin.”
Teivon tuomaristo ei jakanut Kylliäisen käsitystä lähtösuoran tilanteesta, vaan langetti hänelle viikon ajokiellon törkeästä eteenajosta.
Kolmas ja viimeinen karsintaerä meni viime kuukaudet Ruotsissa kilpailleelle BWT High Voltagelle, jolle Pekka Korpi tarjosi makoisan juoksun toisessa parissa ulkona. Siitä Suomen Ravitallin tamma sai edetä kiertämättä edellään matkanneen Bosses Lilyn saatua hyvissä ajoin otteen keulassa juosseesta Donna Hoistista.
Reippaan matkavauhdin jälkeen BWT High Voltage noteerasi karsintojen parhaan ajan 14,8ake. Muut finalistit ovat Bosses Lily, Super Mantariina ja Moonlight Cloud.
”Hevonen oli hyvä”, Pekka Korpi kiitteli. ”Se painoi ekalla kierroksella vähän liikaa, puolilaput olivat liikaa, eikä tiennyt, jaksaako se maaliin asti.”