Laaserin Kuva ja Paula Räsänen eivät jättäneet kenellekään epäselväksi, mikä oli montén SM-finaalin paras hevonen.
Eikä Paula Räsäsen ajokaan jättänyt toivomisen varaa: 40 metrin takamatkalta toiseen pariin ulos, siitä puolimatkassa reissuun ja takasuoran alussa pitävään piikkiin. Voittomarginaali kakkoseksi kirineeseen Lassikkoon kasvoi lopulta lähes 40 metriksi.
"Päätin tehdä ratkaisun jo etusuoralla, koska Laaserin Kuva on tasavauhtinen hevonen", Paula Räsänen kertoi voittajakehässä. "Jos olisin jättänyt sen viimeiselle 500 metrille, joku olisi voinut yllättää lopussa."
Suomen mestari kuvaili raviratsastusta fyysisesti haastavaksi lajiksi.
"Olen treenannut kovasti ja uinut varmaan kolme kertaa sen minkä meidän hevoset", Paula kertoi. "Silti lähdön jälkeen on vähintään yhtä väsynyt kuin hevonen."
