Pihlajan Aaroni vauhdissa kesällä Lahdessa. (kuva:Totofoto)
Akseli Lahtinen irrotti kaikki kengätkin pari lähtöä ennen Derbyä Pihlajan Aaronilta, mutta juuri nähdyn kilpailun perusteella se olisi voittanut varmaan kengät jalassakin. Niin ylivoimainen nuori ihmehevonen oli loppusuoralla.
Pihlajan Aaroni johti koko matkan, piti kovaa vauhtia ja Akseli Lahtisen avattua korvatupot 500 metriä ennen maalia, 5-vuotias juoksija päätti kisan uuteen kilpailuennätykseen 24,6.
Margot Westin hoidossa ja yhdessä Akseli Lahtisen kanssa valmennuksessa oleva Pihlajan Aaronin on kasvattanut Sari Lappi Toholammilta.
"Ensimmäisen kerran kengät riisuttiin Suur-Hollola-ajossa, jossa se toimi hyvänä ratkaisuna", Akseli Lahtinen perusteli.
Ykköspalkinto suomenhevosten derbyssä oli 25 000 euroa. Sen myötä Pihlajan Aaroni kohosi suomenhevosten vuoden kolmanneksi ansioituneimmaksi. Edellä vain Olympiaravien voittaja Erikasson ja ravikuningatar I.P. Vipotiina.


