Kolmanneksi vähiten peleissä luotettu Huvin Poika sai raviäijiltä yllättyneet katseet, kun sillä ensimmäisen kerran ajanut Saara Leväinen ajoi Kajaanissa 4000 euron arvoiseen voittoon.
Saara Leväinen on valmentanut Huvin Poikaa vuoden, mutta ajoi sillä ensimmäisen kerran itse kilpaa vasta nyt.
"Olen ajatellut aiemmin, että yhteispeli ei suju meiltä radalla, mutta hyvinhän kaikki meni", Leväinen totesi ratahaastattelijalle. Hän vakuutti olevansa innostunut ravikilpailemisesta sekä satulasta että kärryiltä.
Paalulta lähteneen Huvin Pojan voittajakerroin oli 35,64.
Kaarlo Ahokkaan rattailleen saanut Huiman Pyste kiri 60 metrin takamatkalta hyvin, mutta sai tyytyä kakkossijaan.


