Heather Nibs ja Hanna Ranta viihtyvät Bodenissa. (kuva: Pekka Mäkelä)
Heather Nibs ja Viking Novak pitivät Suomen lippua korkealla Bodenin lounasraveissa.
Hannan Rannan Heather Nibsille voitto oli Bodenista jo toinen peräkkäinen. Tamma johti lähdöstä maaliin ja vastasi ahdistelijoilleen varmoin ottein. Kari Alapekkala ajoi Petri Salmelan tallin Jere Juniorin johtavan kantaan kakkoseksi ja täydensi suomalaisten kaksoisvoiton.
Sellainen oli lähellä edellislähdössäkin, jossa Akseli Lahtinen kiritti Veli-Pekka Sunnarin Viking Novakin voittoon kolmannesta parista ulkoa. Tallikaveri In Smart Action otteli kuolemanpaikkajuoksun jälkeen rehdisti kakkossijasta, mutta putosi kalkkiviivoilla täpärästi pronssille.
Akseli Lahtisesta oli tulla tuplavoittaja, kun hänen oman tallinsa P.L. Ballet hyökkäsi loppukurvissa kolmannesta parista ulkoa voittajan elkein. Loppusuoralle kaarruttaessa askeleet kuitenkin sekosivat, ja tamma vajosi laukan myötä takajoukkoihin.
Seuraavan kerran Bodenissa ravataan lounasravit jo ensi viikon maanantaina. Suomalaisjännitettävää riittää jälleen, sillä yhteensä raveihin ilmoitettiin täältä 24 hevosta.


