V4-pankki Pihlajan Aaroni ei täyttänyt pelaajien odotuksia, ja sen taivuttua keulasta voittoon iski Pikkukunkussa Tähen Ponkaus.
Pihlajan Aaronilla ei ollut mitään vaikeuksia pitää sisäradalta keuloja, ja Esa Holopainen pakitti Tähen Ponkauksen suosiolla sen selkään.
Kaikki näytti suursuosikin kannalta hyvältä, kunnes se alkoi jäädä viimeisellä takasuoralla alakynteen rinnallaan juossutta Bokallea vastaan. Suoralla se ei pystynyt enää vastaamaan tälle, mutta kaikkein kuivinta oli johtavan takana unelmajuoksun saaneen Tähen Ponkauksen ruuti.
"Se ei tuntunut 500 jäljellä kovin hyvältä, ja päätin ajaa loppukurvin sisärataa ettei tule laukkaa tai mitään", Esa Holopainen jutteli. "Tilanne muuttui, kun Pihlajan Aaroni alkoi näyttää edessä väsyneeltä, ja kaverin laukattua rinnalta saatiin sopivasti tilaa."
"Tähen Ponkaus tuntui jo ensimmäisissä ajamissani starteissa ihan hyvältä, mutta sen jälkeen urakehitys on ollut jyrkästi nouseva. Jos terveyttä riittää, tässä on ainesta vaikka kuinka pitkälle", Holopainen kuvaili Juha Kortekallion valmennettavaa.
