Oulu Expressin Vermon karsinta oli Pekka Mäkelän Weimarin hallintaa. Tiukin taisto käytiin viimeisestä finaalipaikasta.
Äimärautiolla puolentoista viikon kuluttua lauantaina 16.000 euron ensipalkinnosta ravattavaan loppukilpailuun ratkottiin neljä viimeistä finaalipaikkaa Vermon kahdeksannessa lähdössä.
Weimar haki johtopaikan ensimmäisen takasuoran alussa ja marssi selvään voittoon ajalla 15,6a/2100 metriä.
"Lähtö on joskus ollut tälle pikkaisen vaikea, mutta tänään ei ollut missään vaiheessa mitään ongelmia", Mauri Jaara kiteytti. "Se pääsi helposti keulaan ja voitti korvat kiinni. Ei tarvinnut kuin istuskella."
Valtaosan matkasta kuolemanpaikalla juossut Tammahambon voittaja She Loves You eteni varmaksi kakkoseksi. Myöhään kiritilaa saaneen Benjamin Duon kannalta maalipaalu sijaitsi väärässä paikassa, sillä luja kiri sisäpareista ehti kantaa vain viidenneksi, vaikka pian maalin jälkeen sijoitus olisi ollut kolmas. Nyt kolmanneksi sijoittui Doug Careliano ja neljäs jatkoon menijä oli Rouge täpärän marginaalin turvin.

