22 astetta, aavistuksen kostea mutta melko hyväkuntoinen rata
1 Tasoitusajo kylmäverisille 2100 mVäliajat 500 m 32,5 Kihaus Jr, 1000 m 29,5 sama,3. 500 m 25,0 sama, viim. 500 m 23,0 samaV.G. VIHTORI nousi viimeisen kierroksen alkupuolella viidennestä ulkoa selkään kolmannelle radalle. Iski takasuoran lopussa neljännen radan kautta kärjen rinnalle, painui kaarteen puolivälissä keulaan ja erkani. Viimeiset 700 metriä 22,1. Johtopaikalla juossut KIHAUS JR piti voittajaa lukuun ottamatta muut kurissa. SUIKUN RILLA kiersi koko matkan kolmatta rataa ilman vetoapua. AAMUN ARIA sinnitteli kuolemanpaikalta mukavasti. PILARIK pääsi loppukaarteessa kolmannesta ulkoa vapaille, muttei parantanut. LASSIKKO siirtyi päätöspuolikkaan alussa neljännestä ulkoa sisäradalle ja eteni Kihaus Jr:n taakse, josta ei päässyt yrittämään. I.P. AAMORI sai tulla neljännestä sisältä aika sujuvasti. VIRIN VÄISKI juuttui toiseen ulos pussiin, mutta menetti lopulta vain tuntuman, kun käänteli viimeisellä satasella ulommas. TOKIOTTI putosi kolmannesta sisältä väsyvän mukana taustalle viimeisellä takasuoralla. Tuli lopun tasaisesti. PETSARI kulki lähtösuoran laukan jälkeen 1800 metriä 24,6. SEPPELIINI lähti viimeisen kierroksen alkupuolella seitsemännestä ulkoa selässä reissuun. Iski takasuoralla neljättä rataa, mutta pilasi loppukaarteeseen mentäessä laukkaan. Oli siinä vaiheessa kiinni pienemmissä rahoissa. SUVINEITO lähti reilu 900 jäljellä kuudennesta ulkoa V.G. Vihtorin perässä kolmannelle radalle. Jatkoi takasuoralla Suikun Rillan tuntumassa. Ei loppukaarteessa enää edennyt, kun laukkasi. KASEVA väsyi johtavan takaa. AILOV pakitti hännille ja oli vaisu. MUKSANTELI lähti huonosti ja laukkasi kaarteessa. Uusi laukka ennen puolimatkaa. HISKAPPI laukkasi lähtösuoralla. Eteni viidenteen sisälle, nousi viimeisessä etukaarteessa toisen radan jonoon ja laukkasi takasuoran alussa.
2 Ryhmäajo lämminverisille 2100 mVäliajat 500 m 14,0 Warito, 1000 m 16,5 sama,3. 500 m 17,5 sama, viim. 500 m 12,0 samaPEAKHILL’S MAX hyökkäsi viimeisen takasuoran alussa neljännestä ulkoa. Ei loppukaarteessa näyttänyt voittajalta, mutta rutisti sittenkin oikein vahvasti perille. Viimeiset 800 metriä 12,9. MEADOW FOX nousi maalisuoralle tultaessa johtavan takaa toiseen ulos, hakeutui suoralla vielä ulommas ja spurttasi viimeiset hetket hyvin. ALBERT SUNDANCE nousi ensimmäisen takasuoran lopulla kolmannesta sisältä kuolemanpaikalle, josta tsemppasi rehdisti. SPEEDSPIDER hyökkäsi viimeiselle takasuoralle mentäessä kuudennesta ulkoa. Ajautui saman tien neljännelle radalle, jota pitkin eteni loppukaarteessa jo kärkirintamaan. Ei jaksanut puristaa ihan täysillä perille, mutta oli hyvä neljäs. WARITO pääsi kaarteessa sopuisasti johtoon ja sai vetää sen jälkeen maltilla, mutta oli ratkaisussa vähän ponneton. CASPER CROSS ei parantanut toisesta ulkoa eikä MAGICAL BLEND kolmannesta ulkoa. JOKER LEADER laukkasi lähtösuoralla. Viimeiset 1800 metriä 15,3. AARON HEEL lähti viimeisen takasuoran alussa viidennestä ulkoa voittajan perässä kiriin, joka jäi vaisuksi. HARD AS IRON eteni lähtösuoran laukan jälkeen kolmanteen sisälle, josta laukkasi viimeisellä takasuoralla.
3 Tasoitusajo lämminverisille 2100 mVäliajat 500 m 17,0 Jasmine Press, 1000 m 17,0 sama,3. 500 m 14,5 sama, viim. 500 m 14,0 samaJASMINE PRESS oli keulasta omaa luokkaansa. WELTBILD LIMBURGIA kiersi viimeisellä takasuoralla kolmannesta ulkoa vauhdilla johtavan rinnalle. Putosi lopussa tuntumasta, mutta kesti toiseksi niukasti ennen BABY BAKERIA, joka nousi päätöspuolikkaan käynnistyessä johtavan takaa toiseen ulos ja yritti sitten ulkokautta. ROCKET QUEEN hyökkäsi viimeisen takasuoran alussa neljännestä ulkoa Weltbild Limburgian perässä. Eteni kaarteeseen mentäessä neljänneksi, muttei saanut otetta totosijoista. SUPER EXPLOSIVE sai tulla viidennestä sisältä oikein sujuvasti ja kiri loppusuoran napakasti. Viimeiset 700 metriä 12,9. MY CUP OF TEA seurasi kolmannesta sisältä parhaansa mukaan. LIKE A LASER laukkasi lyhyesti ensimmäisen kaarteen alussa. Pudotti taustalle ja eteni jatkossa seitsemänteen sisälle, josta pääsi etenemään aika vapaasti. Viimeiset 1300 metriä 13,9. HOLIC HOOD piti neljännestä sisältä rahoille. SWEET HUSTLE ei parantanut viidennestä ulkoa. FIND A LADY hakeutui viimeisellä takasuoralla viidennestä sisältä ulommas, ja kirivauhti hyytyi hieman ulkoradoille. JULIA’S SECRET ei parantanut kuudennesta ulkoa. FABULOUS DREAM ei päässyt tulemaan kahdeksannesta ulkoa täysin vapaasti ja tyytyi sitten seurailemaan. Viimeiset 800 metriä kuitenkin 13,3. FIRST KISS eteni kolmatta rataa kuolemanpaikalle ja jatkoi toisen kaarteen alussa toisessa ulkona, kun GRAMMY BRODDA revitti taustalta johtavan rinnalle. Grammy Brodda antautui viimeisellä takasuoralla. First Kiss putosi sen mukana taustalle, josta ei syttynyt suuremmin kirimään. DREAM OF ROSE tuli taustalta vain tasaisesti. MISS ERNA pudotti kaarteessa parijonoon. Laukkasi takasuoralla ja uudestaan etusuoralla.
4 Ryhmäajo kylmäverisille 2100 mVäliajat 500 m 21,5 Vokukka, 1000 m 24,5 sama,3. 500 m 24,5 sama, viim. 500 m 23,0 samaMAIJULI mahtui ensimmäisen takasuoran lopussa nousemaan neljännestä sisältä toiselle radalle ja sai saman tien paikan toisesta ulkoa, kun VELIN VINKE kiersi keskiporukasta kuolemanpaikalle. Velin Vinke painui maalisuoralla kärkeen, mutta Maijuli spurttasi tilaa saatuaan tosi terävästi ohi. VOKUKKA eteni kaarteen jälkeen johtoon, josta putosi loppuhetkillä selvästi kolmanneksi. TIUSKA kiri neljännestä ulkoa viimeiset 700 metriä 22,8. KROMI nousi viidennestä ulkoa Tiuskan kannoilla rahoille. R.R. KIHUTAR hakeutui viimeisellä takasuoralla neljännestä sisältä kirikaistalle. Tuli tasaisesti ja kesti rahasijalle. B. TUROLII laukkasi sadan metrin jälkeen. Eteni jatkossa viidenteen sisälle. Sai lopussa myöhään tilaa eikä ehtinyt enää ihan rahoille. Viimeiset 1800 metriä 24,3. B. HELMIINA lähti varovasti, mutta laukkasi kuitenkin pian ja menetti reilusti. Otti raville selvittyään hyvin vauhtia, tuli vahvasti perille ja oli aiempaa parempi. Viimeiset 1800 metriä 22,3. JUSSIN VAPPU pakitti kaarteen jälkeen kolmannelta radalta hännille, josta ei paljon parantanut. HEIAN pääsi viimeisellä takasuoralla kolmannesta sisältä toiselle radalle, mutta tuli vain tasaisesti. PIKKU-RILLA juoksi lopulta kolmannessa ulkona. Antoi periksi maalisuoralla. TESSIINA väsyi johtavan takaa.
5 Ryhmäajo lämminverisille 2100 mVäliajat 500 m 12,0 Briso Benjamin - Rim Bay Duval, 1000 m 12,0 Rowhill’s Queen,3. 500 m 19,5 sama, viim. 500 m 16,0 samaOTHELLO KEMP eteni takasuoralla kolmannelta radalta toiselle ja jäi pian ilman vetoapua. Rutisti vaikeasta juoksusta huolimatta väkevästi varmahkoon voittoon. ROWHILL’S QUEEN juuttui parijonon ulkopuolelle. Kiersi ensin Othello Kempin takana ja jatkoi takasuoralla ilman vetoapua. Ajoi voimakkaasti eteenpäin ja pääsi etusuoralla johtoon, josta oli oikein hyvä toinen. GRETSCH BOY lähti etukaarteessa neljännestä ulkoa selässä reissuun, iski loppukaarteessa omaan kiriin ja punnersi kärkiparia uhkaamatta totosijalle. MASSIMO FLING lähti etukaarteessa kuudennesta ulkoa muiden mukana kirikaistalle. Puristi lopussa muutaman vastustajan ohi, muttei pystynyt nousemaan kärkitaistoon. Viimeiset 800 metriä 14,7. RIM BAY DUVAL haki ensimmäisellä takasuoralla väkisin johtopaikan. Jatkoi puolimatkassa johtavan takana, josta putosi lopussa vähän. ZELL GOLDENHOOF pakitti ensimmäisellä takasuoralla kolmannelta radalta hännille. Hyökkäsi kierrosta myöhemmin ja punnersi Massimo Flingin vanavedessä rahoille. ASCORP BLEND hyökkäsi etukaarteessa viidennestä ulkoa Gretsch Boyn perässä, muttei pysynyt loppuun asti mukana. TWISTER EDDIE iski etukaarteessa kolmannesta ulkoa. Eteni hetkessä kärkiparin ulkopuolelle, mutta kiri ei kantanut. BRISO BENJAMIN avasi johtoon, menetti paikan takasuoralla ja jäi etusuoralla kolmanneksi jonoon. Taipui vähän. MULTI ONE ajautui viidennestä ulkoa välillä huonoon selkään, muttei esittänyt sen jälkeen ihmeitä. ICE LEADER ei loistanut neljännestä sisältä. URCHIN BOKO taipui toisesta ulkoa.
6 Ryhmäajo lämminverisille 1609 mVäliajat 500 m 12,0 Persos Yankee, 1000 m 13,5 sama,viim. 500 m 11,0 samaPHOTON nousi takasuoralla neljännestä ulkoa kolmanneksi hevoseksi kolmannelle radalle. Iski maalisuoralle tultaessa ulommas viidennelle radalle ja kiri vauhdilla ohi johtaneesta PERSOS YANKEESTA. Voittajalle viimeiset 700 metriä 09,8. ARCTIC HOPE lähti takasuoralla kolmannesta ulkoa selässä reissuun, iski maalisuoralle tultaessa omaan kiriin ja pinnisti totosijalle. DON GIOVANNI seurasi johtavan takaa neljänneksi. FROSTS OILBARON sinnitteli kuolemanpaikalta rahoille. LONESTAR KOSMOS laukkasi lähtöön. Eteni sitten neljänteen sisälle, nousi takasuoralla toiselle radalle ja työntyi rahoille. Viimeiset 1300 metriä 12,2. FORTUNE ACCESS hyökkäsi takasuoralla toisesta ulkoa, mutta kiri hyytyi hieman lopussa. AAMOS PAUKKU pudotti kaarteessa viidenteen ulos, josta tyytyi lähinnä seurailemaan. BLUEHILL’S BOSS putosi kolmannesta sisältä. DOTTO NILEMA ei parantanut kuudennesta ulkoa eikä WALTTER CONDUCTOR seitsemännestä ulkoa.
7 Ryhmäajo kylmäverisille 2100 mVäliajat 500 m 21,5 Saran Salama, 1000 m 23,5 sama,3. 500 m 22,0 sama, viim. 500 m 22,5 samaPATRIKIN MUISTO vakuutti kuolemanpaikalta. AURAUS eteni ensimmäisellä takasuoralla kolmannelta radalta toiseen ulos, josta seurasi selvästi hävinneenä toiseksi. HUIMAN PYSTE tuli kolmannesta ulkoa tasaisen hyvin totosijalle. SARAN SALAMA taipui hieman keulasta. ERIKASSON hyökkäsi etukaarteessa kuudennesta ulkoa ja kipusi lopulta Saran Salaman tuntumaan. Päätöskierros 22,3. RAMIINI pinnisti viidennestä ulkoa tasaisesti. WIKVINN ei riittänyt neljännestä ulkoa. TUISKIS taipui johtavan takaa ja RILLAUS kolmannesta sisältä. Lähtöön laukannut MURRON TITAANI oli vaisu.
TERO SIPAKKO