+23 astetta, hyvä rata
1 Ryhmäajo lämminverisille 2100 metriäVäliajat: 500 m 10,5 Magical Blend, 1000 m 14,5,3. 500 m 16,5, viim. 500 m 15,5.Toisen kaarteen aikana kolmannesta parista ulkoa keulahevosen rinnalle siirtynyt SPEEDSPIDER eteni etusuoralla keulaan ja voitti varmasti. Ensimmäisen kierroksen johtanut MAGICAL BLEND piti päätöskierroksella mukavasti vauhtinsa. TACTIC TIME oli neljännessä parissa sisällä, kun siirtyi viimeiseen kaarteeseen toiseen pariin ulos. Nousi maalisuoran alussa vapaalle kaistalle ja tuli oikein hyvin. EMMA TO GAME lähti 900 metriä jäljellä kuudennesta parista ulkoa selissä nousuun. Siirtyi 300 metriä jäljellä neljännelle radalle ja jatkoi vahvasti. MILLSTONE´S GAINER tuli viidennestä parista sisältä sisimpiä ratoja pitkin asiallisesti. DIKTATOR FORTIS kiri hänniltä toisten perässä sen verran hyvin, että sai viimeiset rahat, vaikka jätti edellisiin selvästi rakoa. SEASIDE BARRACUDA siirtyi päätöskierroksen alussa viidennestä parista ulkoa kolmannelle selkiin. Jäi viimeiseen kaarteeseen sinne ilman vetoapua eikä jaksanut enää loppusuoralla puristaa riittävästi. Alussa keulaan yrittänyt MAGEN DAVID ei enää riittänyt toisesta parista ulkoa. PEAKHILL´S MAX lähti 900 metriä jäljellä neljännestä parista ulkoa toisen perässä kolmannelle. Jäi 200 metriä myöhemmin sinne ilman vetoapua ja antoi jatkossa periksi samoin kuin avauspuolikkaan täyttyessä keulahevosen rinnalle pudottautunut MEADOW FOX. BEQUEST siirtyi 600 metriä jäljellä kolmannesta parista sisältä kuolemanpaikalle. Oli taistelemassa totosijoista, kun kadotti loppusuoran alussa ravinsa. LUMIERE lähti 900 metriä jäljellä kolmannesta parista ulkoa vetämään kirikaistan jonoa mutta hyppäsi kaarteen lopussa pitkälle laukalle.
2 Ryhmäajo kylmäverisille 2100 metriäVäliajat: 500 m 19,0 I.P. Viikari, 1000 m 22,0,3. 500 m 25,5, viim. 500 m 27,0.Sisällä viidentenä juossut TAIKA-PRINSSI pujahti maalisuoran alussa viidennelle radalle ja kiri päätössatasella äärimmäisen niukkaan voittoon. Viimeisenä tuli ohitetuksi takasuoran alussa viidennestä parista ulkoa selissä nousuun lähtenyt TURON MYRSKY, joka oli siirtynyt loppukaarteessa neljännelle radalle ja jatkanut siellä vahvasti. HULLUMIES lähti 700 metriä jäljellä kolmannesta parista ulkoa vetämään kirikaistan jonoa. Pääsi kaarteessa keulahevosen rinnalle, mistä puristi niukasti kärkeen mutta putosi loppumetreillä vielä kolmanneksi. Johtanut I.P. VIIKARI kesti reippaan avauksen kunniakkaasti. M.A. MIKU piti kolmannesta parista sisältä kiertämättä hyvin vauhtinsa samoin kuin sitä seurannut PIRTTILÄN DENIS. TÄHEN TUURI seurasi parijonossa ja aluksi myös kirissä Hullumiestä. Jäi 300 metriä jäljellä kolmannelle radalle ilman vetoapua ja jatkoi asiallisesti, vaikka jäi ensimmäisenä ilman rahaa. Alussa parijonon ulkopuolelle jäänyt ENERGIA OSSI pääsi kierroksen jälkeen keulahevosen rinnalle, mistä antoi päätöspuolikkaalla reilusti periksi. Ensimmäisellä takasuoralla toisesta parista ulkoa kuolemanpaikalle hakeutunut VISUL sai etusuoralla Energia Ossin eteensä ja oli jatkossa vaisu. Johtanutta seurannut MARKKERI antoi lopussa reilusti periksi. VIRIMAN pakitti jo etusuoralla Visulin perästä porukan läpi ja keskeytti. SARUMAN TAIKA hylättiin lähtölaukasta.
3 Ryhmäajo lämminverisille 2100 metriäVäliajat: 500 m 13,0 Markus Blackie, 1000 m 16,5,3. 500 m 15,0, viim. 500 m 11,0.Heti keulaan kiihdyttänyt MARKUS BLACKIE piti varsin hallitusti paikkansa, ja PRICK DU LING täydensi rinnalta varmasti kaksariparin. ZELL GOLDENHOOF seurasi johtaneen takana viimeiselle totosijalle. Sisällä neljäntenä juossut LORD STANLEY hakeutui maalisuoran alussa kolmannelle radalle ja työntyi yhden osallistujan ohi, joka oli toisessa parissa ulkona asiallisesti kestänyt PILGRIMS SLIDER. BETE SAKNUSSEN tuli viidennestä parista sisältä kaistaa vaihtamatta mukavasti ja ajautui loppumetreillä pussiin. ROWHILL´S QUEEN lähti etusuoralla hänniltä eli seitsemännestä ulkoa ja sai etukaarteessa selkiä eteensä. Siirtyi loppukaarteessa neljännelle radalle ja lopetti pirteästi mutta ei silti ehtinyt rahoille. SUPER SPRINTER nousi etukaarteessa neljännestä parista ulkoa toisen perään kolmannelle radalle. Ei kunnolla pitänyt selkää ja seuraili tasaisesti perille. MR MOMENT ei riittänyt viidennestä parista ulkoa. RIDE OUT WELL lähti 800 metriä jäljellä vetämään kolmannen radan jonoa. Oli kärkiparin kupeella vahvasti työntymässä voittotaisteluun, kun laukkasi 300 metriä jäljellä. Alussa laukannut TIPTOPPER oli edelleen takajoukoissa, kun laukkasi maalisuoran alussa uudelleen. RIVER TEMPEST hyppäsi 400 metriä jäljellä kolmannesta parista sisältä pitkälle laukalle.
4 Ryhmäajo lämminverisille 2100 metriäVäliajat: 500 m 13,5 Little Sealord, 1000 m 15,5,3. 500 m 14,0, viim. 500 m 10,5.Alusta asti johtanut LITTLE SEALORD nykäisi lopussa kymmenkunta metriä rakoa. EXPRESS MERETT kesti johtaneen rinnalta niukasti toiseksi, sillä toisesta parista sisältä loppusuoralle kolmannelle radalle noussut OLD MAID HALL oli lähellä spurtata ohi. FROSTS OILBARON sinnitteli toisesta parista ulkoa neljänneksi. Viimeisessä eli neljännessä parissa sisällä juossut DOTTO NILEMA kaartoi loppusuoralle viimeisenä. Nousi sitten neljännelle radalle ja kiri pirteästi. LUKAS LUPIN oli kolmannesta parista ulkoa tasainen. WAIT LIFTING nousi loppukaarteessa neljännestä parista ulkoa kolmannelle radalle. Tuli kohtuullisesti mutta ei varsinaisesti parantanut. Sisällä kolmantena juossut ROI D´INVERNE putosi loppusuoralla muiden kyydistä. DON GIOVANNI ja ROBERTO LUCA hylättiin lähtölaukoista.
5 Ryhmäajo suomenhevosille 2100 metriäVäliajat: 500 m 22,0 Velin Vinke, 1000 m 23,5,3. 500 m 25,5, viim. 500 m 24,0.VELIN VINKE piti toiset loppuun saakka takanaan. MARIMIN ei päässyt toisesta sisältä kunnolla tulemaan. Avauspuolikkaan täyttyessä kolmannelta keulahevosen rinnalle laskeutunut MAIJULI kesti oikein hyvin. Ensimmäisessä kaarteessa takajoukoissa laukannut B. HELMIINA lähti etusuoralla hänniltä nousuun ja sai selkiä eteensä. Tuli viimeiset 600 metriä neljännellä ilman vetoapua vahvasti. Sisällä kolmantena juossut JUSSIN VAPPU ei saanut vapaata kiritilaa. KARKKIPÄIVÄ hakeutui neljännestä sisältä maalisuoralle tultaessa viidennelle radalle ja lopetti pirteästi samoin kuin viidennessä ulkona taivaltanut ja kuudetta rataa pitkin kirinyt OKTAAVIA. I.P. VIPOTIINA nousi loppusuoralle kaarruttaessa toisesta ulkoa mutta ei kirinyt. Lähtölinjalla laukannut B. TUROLII vain seuraili kuudennesta ulkoa samoin kuin KROMI viidennestä sisältä. VOKUKKA lähti etukaarteessa kolmannesta ulkoa vetämään kolmannen jonoa mutta putosi lopulta taakse. SIREENIN TÄHTI nousi kierros jäljellä neljännestä ulkoa. Sai sitten Vokukan eteensä mutta laukkasi takasuoralla, minkä jälkeen seuraili taustalla.
6 Ryhmäajo suomenhevosille 2100 metriä
Väliajat: 500 m 18,5 Patrikin Muisto, 1000 m 24,5,3. 500 m 25,0, viim. 500 m 21,5.PATRIKIN MUISTO piti kohtuullisen varmasti keulapaikkansa. SARAN SALAMA nousi loppukaarteessa toisesta sisältä toiseen ulos. Siirtyi maalisuoran alussa kolmannelle ja kiri hyvin toiseksi. Toisen radan jonoa vetänyt ERIKASSON kesti kunniakkaasti viimeiselle totosijalle. Sisällä kolmantena juossut FRANS hakeutui loppusuoralle tultaessa neljännelle ja lopetti pirteästi. EINOMIES lähti takasuoralla kolmannesta ulkoa toisen perässä nousuun. Siirtyi kaarteen lopussa vapaammille kaistoille ja tuli vahvasti. Sisällä viidentenä juossut AURAUS putosi päätöspuolikkaan alkaessa hännille ennen kuin sai tilaa. Kiri maalisuoralla kaikkein uloimpana terävästi. HUIMAN PYSTE laukkasi lähdössä ja putosi viimeiseksi. Kulki viimeiset 1900 metriä 24,4. RILLAUS oli neljännestä sisältä kaistaa vaihtamatta vain tasainen. RAMIINI lähti takasuoralla kolmannesta ulkoa vetämään kirikaistan jonoa mutta ei edennyt. A.L. VIKU putosi toisesta ulkoa kymmenenneksi. TUISKIS tippui viidennestä ulkoa kauaksi. HAASTE-POIKA vain seuraili kuudennesta sisältä, kun laukkasi maalisuoralle tultaessa.
7 Ryhmäajo lämminverisille 2100 metriäVäliajat: 500 m 10,0 Felix Pro, 1000 m 13,5,3. 500 m 15,5, viim. 500 m 13,0.Heti kärkeen ampaissut FELIX PRO irtosi selvään voittoon. LINDY´S QUICK DAME lähti 900 jäljellä neljännestä ulkoa, ja BOB HEYDEN nousi sata metriä myöhemmin toisesta ulkoa eteen. Bob Heyden laskeutui viimeiseen kaarteeseen kuolemanpaikalle. Lindy´s Quick Dame jatkoi kolmatta rataa pitkin vahvasti ja työntyi toiseksi. Bob Heyden oli kolmas. WINDWANE tuli kolmannesta sisältä kiertämättä mukavasti. Jo parijonossa Lindy´s Quick Damea seurannut SAPPHIRE SOUND tuli myös päätöskierroksella sen tuntumassa ja oli maalissa viidentenä. Kuudennessa ulkona aloittanut NORMAN MAILER puolestaan ravasi koko ajan Sapphire Soundin perässä ja tuli sen kanssa aivan samoja vauhteja. ASKÖ SPIRIT ei päässyt neljännestä sisältä kunnolla tulemaan. Puolitoista kierrosta ennen maalia keulahevosen rinnalle pudottautunut ROSSINANTO antoi päätöspuolikkaalla periksi. SANTA ZIDANE tuli hänniltä asiallisesti mutta oli silti vasta yhdeksäs. MANUEL JET ei riittänyt johtaneen takaa eikä ARMBRO BACCARAT kolmannesta ulkoa.
OLLI PIETILÄINEN

