22 astetta, hyvä rata
1 Ryhmäajo kylmäverisille 2100 mVäliajat 500 m 22,5 - Topin Tohina, 1000 m 24,0 - Pinta,3. 500 m 26,0 sama, viim. 500 m 27,0 Pinta - Topin TohinaPINTA pääsi kaarteen lopussa kolmannelta radalta toiseen ulos, mutta jäi pian ilman vetoapua. Eteni vaativasti johtavan rinnalle ja painui kierros jäljellä kärkipaikalle, jossa vastasi sitkeästi niukkaan voittoon. TOPIN TOHINA pääsi takarivistä sujuvasti läpi toiselle radalle ilman vetoapua. Eteni puolikkaan täyttyessä johtopaikalle, jonka menetti kierros jäljellä. Nousi takasuoran alussa kuolemanpaikalle ja hankki päätösvaiheessa jo niukan yliotteen, mutta Pinta työntyi juuri ennen maalia uudestaan edelle. KONJAKKI nousi viimeisellä takasuoralla kolmannesta ulkoa selässä kolmannelle radalle ja kiri maalisuoralla uloimpana napakasti melkein samaan rintamaan kärkiparin kanssa. TIINAN VILI laukkasi ennen lähtölinjaa. Pääsi aika nopeasti pääryhmän mukaan. Siirtyi toisessa kaarteessa taustalla sisälle ja sai tulla pitkään sujuvasti. Eteni loppukaarteessa jo toiseen ulos, johon juuttui sitten pussiin. Viimeiset kaksi kierrosta 24,7. JUNE seuraili neljännestä ulkoa Konjakin perässä tasaisen vahvasti perille. RUUVARI painui johtoon, luovutti paikan pian ja jäi kierros jäljellä kolmanneksi jonoon, josta nousi etukaarteessa toiselle radalle ja sai Topin Tohinan samassa eteensä. Nousi takasuoran lopulla kolmannelle radalle, mutta kirissä ei ollut riittävästi tehoa. MELANIE hyökkäsi viimeisellä takasuoralla viidennestä ulkoa, mutta ajautui saman tien neljännelle radalle ja haparoi hieman. Kiri hiipui hieman lopussa. SEKOTTAJA paineli taustalla koko ajan parasta vauhtiaan. Lähtöön laukannut SIRUN PUHURI selvitti vauhdissa raville ja sai paikan toisesta ulkoa. Pudotti viimeisen kierroksen alussa sisälle ja taipui ajoissa. RAITSU laukkasi toisen kaarteen lopussa takapareista. Viimeiset 700 metriä 25,3. JÄÄVIN TOIVO laukkasi lähtösuoralla ja oli taustalla vaisu. Viimeiset 1700 metriä 27,5. TURON TYTTI laukkasi ensimmäisessä kaarteessa Ruuvarin takaa.
2 Ryhmäajo lämminverisille 1609 mVäliajat 500 m 09,0 Evert Kyu, 1000 m 11,0 sama,viim. 500 m 12,0 samaELEGANCE KEMP hyökkäsi loppukaarteessa toisesta ulkoa ja kiri varmasti ohi johtaneesta EVERT KYUSTA. Takasuoralla neljännestä ulkoa hyökännyt NESMILE WILL kiri tasaisen vahvasti tuntumaan. HALLO PAMELA tsemppasi kuolemanpaikalta hyvin. OLD MAID HALL sai tulla kolmannesta ulkoa sujuvasti ja pinnisti tasaisesti rahasijalle. ELIZABETH ei päässyt yrittämään johtavan takaa. Viidennessä ulkona matkannut ARCTIC DREAM ei pysynyt kirivaiheessa ihan edellä menneen Nesmile Willin mukana. FARMING WAY pakitti kaarteen lopussa kolmannelta radalta hännille, josta tuli kiertelemättä asiallisesti perille. Kuudennessa ulkona juossut SUNRISE EXPRESS pysyi taustalla. UNIQUE GROENHOF taipui vähän kolmannesta sisältä.
3 Ryhmäajo kylmäverisille 2100 mVäliajat 500 m 18,0 Saran Salama, 1000 m 21,0 sama,3. 500 m 24,0 sama, viim. 500 m 24,0 samaERIKASSON iski voittoon toisesta ulkoa. Viimeiset 400 metriä 22,0. Vauhdilla aloittanut SARAN SALAMA kesti keulasta toiseksi. B. HELMIINA kiri kolmannesta ulkoa Erikassonin tuntumassa hyvin perille. I.P. VIPOTIINA sai maalisuoralla tilaa johtavan takaa ja tuli asiallisesti, muttei ihan pystynyt pitämään totosijalle. HUIMAN PYSTE nousi kolmannesta sisältä ulommas maalisuoralle tultaessa ja kiri tasaisesti. PATRIKIN MUISTO taipui hieman kuolemanpaikalta. TURNERI pudotti lähtösuoran laukan jälkeen hännille, josta ei parantanut.
4 Tasoitusajo lämminverisille 3100 mVäliajat 500 m 15,0 Katydid, 1000 m 18,5 sama,2. 1000 m 15,5 Katydid - Paladin November, viim. 500 m 16,0 KatydidVICTOR FOG ajautui toiselle radalle ilman vetoapua. Jatkoi kierroksen jälkeen toisessa ulkona ja jäi päätöskierroksen alkaessa taas ilman vetoapua. Rutisti tasaisen vahvasti perille ja vastasi varmahkoon voittoon. Viimeisellä takasuoralla kolmannesta ulkoa hyökännyt OWEN KEMP kiri tasaisen hyvin, muttei jaksanut rutistaa ihan voittoon. Viimeiset 700 metriä 14,8. Seitsemännessä sisällä matkannut GLENWOOD hakeutui päätöspuolikkaan käynnistyessä kiriin ja nousi neljättä rataa pitkin taustalta totoon asti. Viimeiset 700 metriä 14,1. STRIKING ÅS nousi loppukaarteessa toisesta ulkoa Owen Kempin perään kolmannelle radalle ja seurasi tasaisesti. Johtavaa seurannut LES CROISOS hakeutui maalisuoran alussa ulommas, mutta tyytyi vain pitämään asemansa. KATYDID puolusti johtopaikkaa reippaassa menossa ja antoi lopussa vähän periksi. SILVA ARIOSO nousi viimeisellä takasuoralla neljännestä sisältä kolmanteen ulos ja seurasi tasaisesti. Viidennessä sisällä matkannut JOKER ROYAL nousi maalisuoralla ulommas ja työntyi mukavasti rahoille. UGO taipui hieman kolmannesta sisältä. KANTER BESP kulki ensimmäisen kaarteen laukan jälkeen 2600 metriä 15,1. FROSTS OFFICER lähti viimeisellä takasuoralla neljännestä ulkoa Owen Kempin perässä kolmannelle radalle, muttei parantanut. MANUEL JET lähti kuudennesta sisältä ulommille radoille, mutta maalisuora oli vaikea. PALADIN NOVEMBER kiersi toisen kaarteen jälkeen toisesta ulkoa kuolemanpaikalle. Oli kierros jäljellä etenemässä jo kärkeen, kun laukkasi. Viimeiset 700 metriä 18,2. TIPTOPPER laukkaili hylkäykseen jo avauspuolikkaalla. Alussa haparoinut LOBBY oli vaisu hännillä.
5 Tasoitusajo lämminverisille 2100 mVäliajat 500 m 18,0 Art Moderne, 1000 m 18,0 sama,3. 500 m 14,0 sama, viim. 500 m 13,0 samaLINDY’S QUICK DAME lähti toisen kaarteen jälkeen jonomuodostelman viidenneltä sijalta vetämään toisen radan jonoa. Eteni tasaisesti johtavan rinnalle ja runttasi lopulta varmaan voittoon. Päätöskierros 11,9. SUPER EXPLOSIVE kiri johtavan takaa toiseksi, ja vetotöistä huolehtinut ART MODERNE putosi kolmanneksi. PROMISSORY nousi kolmannesta sisältä maalisuoralla reilusti ulommas, muttei reippaassa menossa parantanut. JUDY spurttasi terävästi, kun sai lopussa tilaa neljännestä sisältä. COYOTE K.KEMP siirtyi toisen kaarteen jälkeen seitsemännestä sisältä kolmanteen ulos, josta tuli tasaisen hyvin. PROUD OF YOU laukkasi lähtösuoralla, ajoi porukkaan ja tuli rehdisti perille. Viimeiset 1800 metriä 12,9. TAGS SECRET juoksi lähtösuoran laukan jälkeen viidennessä sisällä ja tuli tasaisesti. Viimeiset 1800 metriä 13,8. SOUTHWIND VENNAE nousi toisen kaarteen jälkeen voittajan perässä sisältä toiseen ulos. Vähän vaisu ratkaisussa. PLAY MY GAME laukkasi lähtöön.
6 Ryhmäajo lämminverisille 2100 mVäliajat 500 m 08,5 Photocopy, 1000 m 12,5 sama,3. 500 m 14,0 sama, viim. 500 m 11,5 samaPHOTON hyökkäsi noin 800 jäljellä kuudennesta ulkoa, eteni takasuoralla omia vauhtejaan ja painui kärkeen jo loppukaarteen alkupuolella. Erkani saman tien muista. Tuli kirivaiheen hieman alle kympin lukemiin. ASLAK lähti seitsemännestä ulkoa Photonin perässä kirikaistoille. Ei pysynyt sen mukana ja joutui kiertämään loppukaarteen neljättä rataa, mutta rutisti silti varmasti toiseksi. PHOTOCOPY kesti keulasta sitkeästi kolmanneksi. Kolmannessa ulkona juossut NORMAN MAILER hakeutui maalisuoralle tultaessa vapaille ja punnersi tasaisen hyvin. RIBAUDE nousi viimeisellä takasuoralla viidennestä sisältä toisen radan jonoon. Pääsi etenemään lopulta kiertelemättä ja tuli hyvin. Viimeiset 700 metriä 12,4. ROBERTO LUCA sai tulla neljännestä ulkoa sujuvasti ja nappasi viimeiset rahat. CANNON FLAME lähti viimeisellä takasuoralla viidennestä ulkoa Aslakin perään ulkoradoille, muttei jaksanut nousta taistoon. LITTLE SEALORD avasi vauhdilla kuolemanpaikalle. Sai kaarteen jälkeen selän eteensä. Nousi viimeisellä takasuoralla kiriin, muttei edennyt. Johtavaa seurannut SAPPHIRE SOUND hakeutui maalisuoran alussa jyrkästi ulospäin, muttei saanut kirivaihdetta enää silmään. ARCTIC HOPE ei löytänyt paikkaa parijonosta ja eteni kaarteen jälkeen kuolemanpaikalle, josta antoi lopussa vähän periksi. DON GIOVANNI tuli neljännestä sisältä kiertelemättä tasaisesti ja ajautui loppuhetkillä rintaman taakse kiinni. Kolmannessa sisällä juossut V.G. MANDY ACTION laukkasi loppukaarteen alussa.
7 Ryhmäajo lämminverisille 2600 mVäliajat 500 m 10,5 Target Hoss, 1000 m 14,5 sama,2. 1000 m 17,0 sama, viim. 500 m 12,0 samaTARGET HOSS painui vauhdilla keulaan, sai vetää aika lailla rauhassa ja voitti helposti. BOULDER CLASSICO jäi toiselle radalle ilman vetoapua, jossa painoi matkalla vähän ohjille. Pääsi loppusuoralle tultaessa pudottamaan sisälle ja tsemppasi toiseksi. WILLY BIRDLAND jättäytyi loppukaarteessa johtavan takaa ja hakeutui ulommas, mutta kirissä ei ollut enää hirveästi ruutia ja joutui tyytymään kolmossijaan. Kolmannessa sisällä matkannut BEAN PRINCESS nousi maalisuoralla ahtaahkosti ulospäin ja spurttasi loppuhetket terävästi. Tulojärjestys ei muuttunut, eikä sanktioita jaettu. DUNDEE hyökkäsi 400 jäljellä kolmannesta ulkoa ja kiri tasaisesti. FLYING DUTCHMAN seurasi toisesta ulkoa parhaansa mukaan. JIM SMÅBO hakeutui neljännestä sisältä päätösvaiheessa ulommas, mutta piti lähinnä asemansa. KAMIKAZE COMERY sai tulla viidennestä sisältä kiertelemättä. ETOILE ETAIN tuli kuudennesta sisältä maaliin samassa ryppäässä edellisten kanssa. AMAZING SUNRISE jäi neljännestä ulkoa taustalle. OLIVER TWIST laukkasi lähtöön. Viimeiset 2400 metriä 13,2.
TERO SIPAKKO
