Ilmoitus
Ilmoitus

0 astetta. Hyvä, pinnasta hieman hiekoitettu talvirata.

1 Ryhmäajo kylmäverisille 2100 metriäVäliajat: 500 m 25,5 Pikkukahveli, 1000 m 26,5,3. 500 m 28,0, viim. 500 m 29,0.

Avauspuolikkaan täyttyessä keulaan laskeutunut PIKKUKAHVELI piti toiset varsin hallitusti takanaan. SUIKUN SYKE lähti puoli kierrosta ennen maalia kolmannesta ulkoa ilman vetoapua kiertämään ja tuli vahvasti. Takajoukoista kivunnut TERMELI siirtyi viimeisessä kaarteessa neljännelle ja kiri niin ikään oikein hyvin. Ykkösradalta aluksi keulaan kiihdyttänyt JULITA LAX seurasi johtaneen takaa neljänneksi. Etukaarteessa toisella selän eteensä saanut VIHIN MAHTI tuli tasaisesti samoin kuin kierros jäljellä toisella radalla kolmantena ollut VESLAUS. TURPO-TUULIA nousi 850 jäljellä kolmannesta sisältä vetämään toisen radan jonoa, mutta ei jaksanut taistella rahasijoista. PYRYPOLUN LUPARA laukkasi ensimmäisellä takasuoralla keskijoukoista ja reilut 400 jäljellä takana uudelleen. TOSI-JÄNKÄ ei riittänyt neljännestä sisältä. TÄHTI ROOMEO laukkasi etusuoralla takajoukoissa ja 600 jäljellä hännillä lyhyesti uudelleen. SALLAN ARI hylättiin lähtölaukasta.

2 Tasoitusajo lämminverisille 2100 metriäVäliajat: 500 m 20,0 Take The Cromwella, 1000 m 17,5,3. 500 m 15,0, viim. 500 m 17,0.

STONEHEAD´S KEEP siirtyi takasuoralle kaarruttaessa viidennestä sisältä kolmanteen ulos, mistä nousi 600 jäljellä kolmannelle ja sai selän eteensä. Kiri maalisuoralla neljännellä varmaan voittoon. MARRY ME FIRST pääsi päätöspuolikkaalle kolmannesta sisältä toiseen ulos. Sai vasta viimeisellä satasella tilaa ja ehti spurtata toiseksi. NOUVEAUX DE VIE pääsi takamatkalta sujuvasti toiseen ulos. Lähti päätöspuolikkaalle ilman selkää kiertämään ja tuli tasaisen vahvasti. OKLAHOMA ÅS kesti johtaneen rinnalta asiallisesti. DANIELA ARIA lähti takasuoralla kuudennesta ulkoa selissä nousuun. Siirtyi kaarteessa neljännelle ja kiri vahvasti. HAC BONITA seuraili neljännestä sisältä ilman kiertämistä. Sisällä kuudentena ravannut VIVID KEMP tuli maalisuoralle saakka sisärataa pitkin. Hakeutui hieman vapaammille kaistoille ja tuli asiallisesti. Ensimmäisen kaarteen jälkeen keulaan edennyt TAKE THE CROMWELLA menetti päätössatasella seitsemän sijaa. PHANDORA lähti 600 jäljellä kuudennesta ulkoa selissä kiertämään ja tuli tasaisesti. ATHENA QUEEN seuraili takaa eli seitsemännestä sisältä. Ensimmäisen kaarteen jälkeen keulapaikastaan luopunut TOY JOY MUM ei saanut johtaneen takaa tilaa. DO IT ARIA ei riittänyt kolmannesta ulkoa. Alussa pahoin laukanneet STREET OF DREAM ja HANNA PÅ ÄNG juoksivat jääneinä matkan läpi. Hanna På Ängille viimeiset 1800 metriä 16,8. BEDINA BAND hyppäsi 800 jäljellä neljännestä ulkoa pitkälle laukalle, ja SWEET RAMONA oli tehnyt samalla tavalla heti lähdössä.

3 Ryhmäajo lämminverisille 2100 metriäVäliajat: 500 m 17,5 Alex Aspenhill, 1000 m 20,0,3. 500 m 16,0. viim. 500 m 14,0.

CALLE CORVETTE pääsi ensimmäisellä takasuoralla kolmannesta sisältä kolmanteen ulos, mistä nousi viimeisessä kaarteessa toisen perään kolmannelle. Hakeutui maalisuoralle vapaalle kaistalle ja käänsi kilpailun vaikeuksitta edukseen. Viimeiset 600 metriä 12,5. WITCH IT nousi reilut 300 jäljellä toisesta ulkoa ja kiri vahvasti, vaikka voittaja työntyi ohi. BACK OF SLIM pääsi neljännestä sisältä hakeutumaan maalisuoralle Witch Itin taakse kolmannelle ja lopetti niin ikään oikein hyvin. BADSTREET GUY tuli kolmannesta sisältä ilman varsinaista kiertämistä edellisten tavoin terävästi. Johtanutta seurannut BE SEEN RIDE sai vasta päätössatasella tilaa, mutta ehti sentään työntyä viimeiselle rahasijalle. MIAMI DI CASEI putosi johtaneen rinnalta kuudenneksi. LORD KING PINE laukkasi puolen kierroksen jälkeen hännillä, kun edessä hidastettiin. Kulki jatkossa viimeiset 1400 metriä 15,1. Johtanut ALEX ASPENHILL taipui maalisuoralla. Neljännessä ulkona ravannut LOVELY LEADER putosi muiden kyydistä.

4 Ryhmäajo kylmäverisille 2100 metriäVäliajat: 500 m 27,0 Visul, 1000 m 27,5,3. 500 m 24,0, viim. 500 m 22,5.

FRANKO nousi päätöspuolikkaalle toisesta ulkoa kolmannelle kiertämään ja ratkaisi loppusuoralla hallitusti. SÄVELEN ARTTU siirtyi kolmannesta sisältä viimeiseen kaarteeseen toiseen ulos. Hakeutui maalisuoralle kaarruttaessa Frankon perään ja tuli aivan sen tuntumassa oikein hyvin. Ensimmäisessä kaarteessa keulaan laskeutunut VISUL kesti asiallisesti. Aluksi johtoon kiihdyttänyt VELIN VINKE luovutti paikkansa Visulille. Sai sen takaa päätössataselle tilaa ja tuli rengasrikosta sekä kengän puuttumisesta huolimatta pirteästi. Neljännessä ulkona juossut SIRUN VALPURIINA nousi viimeiseen kaarteeseen kolmannelle selkiin. Hakeutui maalisuoralle viidennelle ja kiri vahvasti. Viimeiset 600 metriä 22,5. DIKTAATTORI putosi johtaneen rinnalta kuudenneksi. HOVIMÄKI ei oikein riittänyt neljännestä sisältä. Takana juossut HAASTE-POIKA yritti päätössatasilla kiriä selissä, mutta ei pysynyt kunnolla kyydissä. PIRTAMO seurasi sekä parijonossa että aluksi myös kirissä Frankoa. Hakeutui maalisuoralle kaarruttaessa neljännelle ja oli havittelemassa kärkipään sijoitusta, kun laukkasi reilut sata jäljellä.

5 Ryhmäajo lämminverisille 2100 metriäVäliajat: 500 m 13,5 Evidence Ås, 1000 m 18,0,3. 500 m 16,5, viim. 500 m 13,0.

Toisen radan jonoa vetänyt PHOTOCOPY sai johtaneesta viimeisessä kaarteessa otteen ja jatkoi selvään voittoon. MAGGIES BOY nousi puoli kierrosta ennen maalia toisesta ulkoa, mutta ennemminkin menetti kaarteessa asemiaan. Puristi päätössatasella vielä niin hyvin, että ehti niukasti toiseksi. Johtanut EVIDENCE ÅS piti hyväksyttävästi vauhtinsa, vaikka putosi viimeiselle totosijalle. EVERT KYU siirtyi viimeiseen kaarteeseen kolmannesta sisältä toiseen ulos. Jäi maalisuoralle ilman selkää ja jatkoi asiallisesti. MINTO´S ROMEO lähti takasuoran alussa neljännestä ulkoa ja sai selkiä eteensä. Siirtyi 400 jäljellä neljännelle ja kiri suoralla viidennellä oikein vahvasti. Viimeiset 700 metriä 12,0. Minto´s Romeota sekä parijonossa että kirissä seurannut VIPER ACTION työntyi lopulta ulkoa tosi vahvasti lähes kokonaan rinnalle. Viimeiset 700 metriä 11,7. Avauspuolikkaalla hännille pakittamaan joutunut UGO lopetti ilman kummoista kiertämistä viimeiset 700 metriä peräti 11,1, vaikka ei maalisuoralla kovin väljästi päässyt tulemaan. LITTLE SEALORD kipusi kuudennesta ulkoa ensin selissä ja tuli maalisuoralla ulommaisimpana eli seitsemännellä radalla niin ikään oikein vahvasti. Viimeiset 700 metriä 11,6. GARLANDS DREAM ei riittänyt johtaneen takaa, LINDYS KING neljännestä sisältä, PRESENT S kolmannesta ulkoa eikä myöskään HOBGOBLIN FACE viidennestä sisältä.

6 Ryhmäajo lämminverisille 2100 metriäVäliajat: 500 m 16,0 Ray Lloyd, 1000 m 17,0,3. 500 m 16,0, viim. 500 m 13,5.

MAGICAL nousi toisesta sisältä viimeiseen kaarteeseen keulahevosen rinnalle. Sai siitä suoralle kaarruttaessa otteen ja vastasi uhkaajalleen. Takajoukkoihin kolmannelle jäänyt E.V. DIVINE lähti etenemään ja pääsi toisessa kaarteessa laskeutumaan sisälle kolmanneksi. Nousi 600 jäljellä toiselle, ja sai Magicalista selän eteensä. Haastoi loppusuoralla sen vahvasti, mutta jäi niukasti toiseksi. Viimeisenä juossut EDI paranteli päätöskierroksella sisärataa pitkin. Pujahti maalisuoran alussa kolmannelle ja kiri oikein terävästi. Viimeiset 700 metriä 11,6. Toisella radalla kolmantena mutta aika kaukana kärjestä ravannut KANSAS NEVA hakeutui maalisuoralle neljännelle ja lopetti vahvasti. Jo parijonossa Kansas Nevaa seurannut GRAINFIELD OZ tuli myös kirissä sen tuntumassa aivan samoja vauhteja. Toisella radalla toisena mutta silti keskijoukoissa juossut ZOOGINA lähti päätöspuolikkaalle ilman vetoapua kiertämään. Jatkoi tasaisesti ja sai viimeiset rahat. COME AS YOU ARE kipusi takajoukoista selissä ulkoratoja pitkin asiallisesti. WATSON CAPEWISH ei riittänyt neljännestä sisältä. RAY LLOYD antoi keulasta periksi. Sisällä viidentenä ravannut BATTLE OF BELL ajautui maalisuoralla edellisen taakse pussiin ja menetti mahdollisuutensa rahoille. Toisella ilman vetoapua juossut VIE DE MICHEL putosi hännille.

7 Tasoitusajo lämminverisille 2100 metriäVäliajat: 500 m 16,5 Cauca, 1000 m 16,0,3. 500 m 18,5, viim. 500 m 14,0.

SWING KING lähti etukaarteessa takaa toisen perässä kiertämään ja laskeutui viimeisessä kaarteessa toiseen ulos. Jäi välittömästi ilman vetoapua ja jatkoi ylivoimaiseen voittoon. ATHENE nousi 300 jäljellä kolmannesta sisältä Swing Kingin perään toiseen ulos. Ei pitänyt selkää, mutta jatkoi hyvin toiseksi. Ensimmäisen kaarteen jälkeen keulahevosen rinnalle laskeutunut BRISO FERNANDO sai 1300 jäljellä selän eteensä. Menetti puoli kierrosta ennen maalia asemiaan, mutta innostui loppusuoralla työntymään viimeiselle totosijalle. Johtaneen takaa reilut sata jäljellä tilaa saanut BENJAMIN DUO lopetti asiallisesti. Kolmannessa ulkona juossut ZOLTAN havitteli viimeisen kaarteen alussa Swing Kingistä vetoapua. Ei pysynyt sen kyydissä, mutta jatkoi ulkona tasaisen vahvasti. Johtanut CAUCA antoi maalisuoralla periksi. Parijonon ulkopuolelle kiertämään jäänyt FUTURE TREASURE laskeutui 1300 jäljellä keulahevosen rinnalle. Oli jo menettämässä asemiaan, kun laukkasi viimeisessä kaarteessa lyhyesti. KANSAS ROCK ei riittänyt neljännestä ulkoa. ROSI´S VICTOR lähti 850 jäljellä viidennestä ulkoa ilman vetoapua kiertämään. Laskeutui viimeisen kaarteen alussa keulahevosen rinnalle, mutta hyppäsi pian pitkälle laukalle. ALL IN oli tehnyt samalla tavalla jo lähtösuoralla keulasta.

OLLI PIETILÄINEN







Ilmoitus

Kumpi on kovempi Elitloppetissa?
Brad de Veluwe
Formula One


IlmoitusIlmoitusIlmoitusIlmoitus






Ilmoitus Voittolinja - Voittajan valinta! IlmoitusIlmoitusIlmoitus
Copyright © 2009 Suomen Hevosurheilulehti Oy ja lehden toimituskunta. Tekstin ja kuvien lainaaminen ilman tekijöiden lupaa kielletty.
hevosurheilu@hevosurheilu.fi