+19 astetta, hyvä rata
1 Tasoitusajo kylmäverisille 2140 mVäliajat 500 m 34,0 Jukan Tähti, 1000 m 30,0 sama,3. 500 m 26,0 Jukan Tähti - Tintsun Viivi - Ponnen Onni, viim. 500 m 27,0 samatVIESKERIN VALO hyökkäsi toisessa kaarteessa kuudennesta ulkoa. Sai etusuoralla selän eteen, nousi loppukaarteessa neljännelle radalle ja vyöryi suoralla selvään voittoon. Viimeiset 1400 metriä 25,2. TINTSUN VIIVI tsemppasi kuolemanpaikalta rehdisti perille. ENSILENTO juoksi neljännessä ja kolmannessa sisällä. Pääsi päätöksessä sujuvasti ulommas ja työntyi tasaisesti totosijalle. Neljännessä ulkona pitkään matkannut SAKUSTIAN nousi viimeisellä takasuoralla neljänneksi hevoseksi kolmannelle radalle, iski maalisuoralle tultaessa ja kiri tasaisen hyvin. PONNEN ONNI hyökkäsi 1200 jäljellä kolmannesta ulkoa. Juuttui kärkiparin ulkopuolelle eikä jaksanut rutistaa ihan täysillä perille. JUKAN TÄHTI antoi keulasta hitusen periksi. TAIKASALAMA lähti etusuoralla viidennestä ulkoa Vieskerin Valon perään kolmannelle radalle. Ei pysynyt lopussa enää parhaiden mukana. KASIRO jäi vähän johtavan takaa. Hännille pudottanut KIHILIINA ja etusuoralla viidennestä sisältä neljänteen ulos vaihtanut JONNAN EMERITUS pysyivät taustalla. KITTI oli vaisu toisesta ulkoa. Alussa laukannut VAUHTI-VELMERI laukkasi vielä kaarteessa kolmannelta radalta. Pakitti sitten hännille ja putosi varhain kyydistä. AKI-VEI laukkasi toisen kaarteen jälkeen kolmannesta sisältä. SUIKUN SYKE laukkasi heti alussa.
2 Ryhmäajo lämminverisille 2140 mVäliajat 500 m 15,5 Iucatan Mik, 1000 m 16,5 Penelope Press,3. 500 m 16,5 sama, viim. 500 m 11,5 samaPENELOPE PRESS pääsi maltillisella aloituksella toiselle radalle ilman vetoapua. Ajoi takasuoralla eteenpäin ja sai vastuksetta johtopaikan, jonka piti oikein helposti. Irrotti maalisuoralla. Alun johtanut IUCATAN MIK seurasi selvästi hävinneenä toiseksi. RIM BAY FAY hakeutui loppukaarteessa kolmannesta sisältä ulkoradoille ja kiri viimeiset 400 metriä 13,2. OMA KARSK pudotti ensimmäisellä takasuoralla toiselta radalta viidenteen sisälle ja pääsi pian nostamaan takaisin toiseen ulos. Hyökkäsi reilu puolikas jäljellä, mutta kiri ei kantanut ihan täysillä perille. HUNDREDNTENPERCENT jäi ensimmäisen takasuoran lopulla toiselle radalle ilman vetoapua. Ajoi kaarteen aikana kuolemanpaikalle, josta taipui hieman päätöksessä. OONA CLOUD nousi reilu kierros jäljellä neljännestä sisältä neljänteen ulos. Kirissä ei ollut puhtia. CALLELA CHELSEA ei loistanut kolmannesta ulkoa. Porukan perällä sisärataa seurannut RIVER ATTRACTIVE laukkasi 900 jäljellä, kun Callela Chelsea ajautui toiselta radalta sisemmäs. DANA ROCK laukkasi jo ennen lähtölinjaa.
3 Ryhmäajo kylmäverisille 2140 mVäliajat 500 m 24,5 Hovimäki, 1000 m 28,5 sama,3. 500 m 28,0 sama, viim. 500 m 23,0 samaLÖTENS PIRUETT lähti etukaarteessa neljännestä ulkoa selässä reissuun. Jatkoi takasuoralta ilman vetoapua vahvasti perille ja pudotti johtaneen HOVIMÄEN varmasti toiseksi. Voittajan viimeiset 800 metriä 21,0. TÄHTI-SUSKA pääsi neljännestä sisältä tosi sujuvasti vapaille ja kiri tasaisen hyvin totoon. Johtavan takaa viimeisellä satasella toiselle radalle päässyt VINKKER tuli myös juosten maaliin asti. TUTUN TAIKA lähti etukaarteessa viidennestä ulkoa muiden mukana kirikaistalle, muttei jaksanut seurata enää maalisuoralla. LEON SALAMA laukkasi pahoin lähtöön. Tavoitti muut toisessa kaarteessa. Hakeutui maalisuoran alussa kuudennesta sisältä reilusti ulommas ja punnersi rehdisti perille. Viimeiset kaksi kierrosta 26,1. SIRUN VALPURIINA ei juurikaan parantanut kuudennesta ulkoa, vaikka tuli viimeiset 700 metriä 22,8. NOOVA hakeutui viimeisellä takasuoralla viidennestä sisältä kolmannen radan jonoon, mutta kiri hyytyi pian. Laukkasi vielä maalisuoran alussa. PALLE-PEKKU taipui toisesta ulkoa ja GÖSTA kuolemanpaikalta. RILLUN ERO nousi loppukaarteessa kolmannesta sisältä toiseen ulos ja suoralle tultaessa radan pari ulommas. Ei riittänyt ihan kärkitaistoon, mutta menetti reilu sata jäljellä tulleeseen laukkaan rahasijan. VAUHTI-MONA hyökkäsi etukaarteessa kolmannesta ulkoa. Pääsi takasuoralla ongelmitta kuolemanpaikalle, mutta alkoi maalisuoralla olla jo hieman vaikeuksissa, kun laukkasi reilu sata jäljellä rahasijoilta.
4 Ryhmäajo lämminverisille 2640 mVäliajat 500 m 10,0 Troy Kemp, 1000 m 17,0 sama,2. 1000 m 17,0 Troy Kemp - Redingman, viim. 500 m 14,5 samatREDINGMAN hyökkäsi taustalta reilu 1100 metriä ennen maalia. Eteni kaarteeseen mentäessä vauhdilla johtavan rinnalle, loi painetta ja erkani tämän haparoitua loppusuoralla selvään voittoon. Päätöskierros 13,9. TROY KEMP kiersi kaarteen selässä toista rataa ja jatkoi etusuoralla vauhdikkaan avauksen päätteeksi keulaan. Sai vetää sitten vähän henkeä ja vastasi päätöskierroksella Redingmanille. Kamppaili vielä voitosta, kun kompuroi laukalle noin 150 metriä ennen maalia. Selvitti nopeasti ja pelasti kakkossijan. BP’S PERFECT jäi puolikkaan jälkeen toiselle radalle ilman vetoapua. Ei edennyt, sai toisen kaarteen jälkeen selän ja jatkoi pian kolmannessa ja viimeisen kierroksen alkupuolella neljännessä ulkona. Pääsi viimeisen kaarteen lopulla vapaasti ulos ja kiri tasaisen hyvin totoon. AMAZING SUNRISE juoksi toisen radan jonossa BP’s Perfectin takana. Nousi maalisuoralle tultaessa sen mukana väljemmille vesille ja kiri myös tasaisen hyvin. Viimeinen kierros 13,5. BRIEN BLEND sai maalisuoran alussa tilaa viidennestä sisältä. Hakeutui reilusti ulommas ja tuli loppuhetket samaa tahtia kahden edellisen kanssa. ONE WILD NIGHT ampui keulaan, luovutti kaarteen lopussa ja juoksi sitten kolmannessa sisällä. Nousi viimeisellä takasuoralla toisen radan jonoon ja sai tulla vapaasti. Taipui hieman päätössatasella. MACK PINNACLE tyytyi seurailemaan neljännestä sisältä. DOTTIE D.KEMP nousi toisen kaarteen jälkeen neljännestä sisältä toiselle radalle ja sai pian selän eteen. Hyökkäsi viimeisellä takasuoralla kolmannesta ulkoa, mutta kiri tyrehtyi. BWT HONKABOYS avasi lujaa ja painui kaarteen lopussa johtopaikalle, jonka luovutti heti etusuoralla. Pyrki loppukaarteessa vielä ulommas, mutta antoi pian selvästi periksi. EXTREME ENERGY lähti reilu 1100 jäljellä hänniltä Redingmanin perässä reissuun. Juuttui kuitenkin ulos ja taipui päätöksessä. MULTIPLE CHOICE iski toisessa kaarteessa kolmannesta ulkoa ja eteni takasuoralla kuolemanpaikalle. Menetti sen viimeisen kierroksen alkupuolella, mutta seurasi Redingmania ihan hyvin, kunnes takasuoralla repesi laukalle.
5 Ryhmäajo lämminverisille 2140 mVäliajat 500 m 16,0 Di Caprio Tuna, 1000 m 17,0 sama,3. 500 m 16,0 sama, viim. 500 m 11,0 samaKUSTAASIN sai namujuoksun johtavan takana. Hakeutui maalisuoran avautuessa kolmannelle radalle ja kiri kärkeen. Viimeiset 700 metriä 10,5. JIM SMÅBO hakeutui maalisuoralla kolmannesta sisältä ulospäin ja spurttasi terävästi, kun sai viimein tilaa. DI CAPRIO TUNA kesti keulasta kolmanneksi. Viidennessä sisällä matkannut DAZZLING MARE nousi loppusuoran alussa jyrkästi ulospäin ja kiri lujaa. Viimeiset 800 metriä 10,9. VICKWIRE avasi kuolemanpaikalle. Sai takasuoran lopulla selän eteen. Kiersi loppukaarteeseen mentäessä uudestaan johtavan rinnalle, muttei jaksanut otella ihan voitosta. Neljännessä sisällä matkannut RYDENS CREMONA ajautui vähän ennen maalia Di Caprio Tunan taakse pussiin ja saattoi menettää siihen 1-2 sijaa. FARMING WAY hyökkäsi viimeisen takasuoran alkupuolella neljännestä ulkoa, mutta oli vauhdikkaassa päätöksessä vähän aseeton. ZAZAK BETZEI pakitti kuudenteen sisälle. Nousi päätöksessä ulommas ja tuli suoran oikein napakasti. GREENHEART lähti viimeisellä takasuoralla kuudennesta ulkoa muiden mukana reissuun ja nousi loppukaarteessa neljännelle radalle. Kiri tasaisen hyvin, vaikkei sijoitus parantunut. Viimeiset 800 metriä 11,3. LES CROISOS jäi viimeisellä takasuoralla pussiin kolmanteen ulos ja putosi hännille. Ei kirinyt tilaa saatuaan. PALADIN NOVEMBER kiersi ensimmäisellä takasuoralla taustalta kuolemanpaikalle, josta romahti päätöksessä. ROAD MEESTER lähti viimeisellä takasuoralla viidennestä ulkoa Farming Wayn perässä kiriin, muttei vauhdin kiihtyessä edennyt ja laukkkasi vielä maalisuoran alussa.
6 Ryhmäajo lämminverisille 1640 mVäliajat 500 m 09,0 Elegance Kemp, 1000 m 14,0 sama,viim. 500 m 12,5 samaELEGANCE KEMP painui rajussa avauksessa kaarteessa johtoon. Sai rauhoittaa kaarteen jälkeen ja kesti hienosti arvovoittoon. NESMILE WILL lähti takasuoralla viidennestä ulkoa selässä kolmannelle radalle. Iski maalisuoralle tultaessa uloimmas ja kiri vahvasti lähes tasoihin. Viimeiset 700 metriä 10,8. MAGICAL QUEEN hyökkäsi takasuoralla neljännestä ulkoa ja sai selän eteen. Iski maalisuoralle tultaessa neljännelle radalle ja kiri hyvin, vaikka Nesmile Will tuli vielä selästä ohitse. TAKINA SILVIO tsemppasi johtavan takaa neljänneksi. Kolmannessa ulkona matkannut KATYDID pääsi loppusuoran alussa nousemaan ulommas Magical Queenin perään. Työntyi parhaista jääneenä korotetulle rahasijalle. HALLO PAMELA pudotti kaarteen puolivälin jälkeen kolmannelta radalta kolmanteen ulos, mutta laukkasi samassa. Ajoi porukan pian kiinni ja eteni kolmanteen sisälle, josta sai tulla loppusuoran vapaasti. Ei jaksanut enää spurtata. Kuudenteen ulos jäänyt CHARBORA ei pysynyt kirivaiheessa parhaiden mukana. EVERT KYU hyökkäsi takasuoralla toisesta ulkoa, mutta kiri hyytyi. PIECE BY PIECE pääsi kaarteessa kolmannelta radalta kuolemanpaikalle, josta antoi lopussa pahoin periksi.
7 Ryhmäajo kylmäverisille 2140 mVäliajat 500 m 25,5 Jylhätuli, 1000 m 27,5 sama,3. 500 m 25,0 sama, viim. 500 m 21,5 samaJYLHÄTULI otti lähtösuoralla lievän häirinnän seurauksena pari laukka-askelta, mutta pudotti vauhdissa ravilla ja eteni kaarteessa kärkeen. Tiivisti tahtia päätöskierroksella, jonka polki aikaan 22,7. VEERAN TURO pääsi viimeisellä takasuoralla kolmannesta sisältä vapaasti toiselle radalle. Tuli erittäin hyvin ja nousi varmasti toiseksi. VISKURILLA putosi johtavan takaa selvästi kolmanneksi. ENERGIA OSSI hyökkäsi viimeisellä takasuoralla kaukaa neljännestä ulkoa ja kiri tasaisen vahvasti. Viimeiset 700 metriä 22,4. SARUMAN TAIKA hyökkäsi etukaarteen lopulla toisesta ulkoa. Eteni takasuoralla neljänneksi ja kesti täpärästi rahoille. TURON VALO tuli kuudennesta sisältä turhia kiertelemättä tasaisen hyvin. Ihan loppu jopa paremmin kuin Energia Ossi. HELKA-LIINA oli kolmannesta ulkoa lähinnä tasainen. VISKAISU laukkasi lähtösuoralla lyhyesti. Jäi kuolemanpaikalle, josta taipui viimeisellä takasuoralla. TRISPATTI laukkasi lähtösuoralla sekä kaarteen alussa. Ei menettänyt paljon ja tyytyi sitten seurailemaan viidennestä sisältä. PETROS laukkasi viimeisen takasuoran alkupuolella neljännestä sisältä.
TERO SIPAKKO
