+4 astetta, märkä kesärata

1 Ryhmäajo kylmäverisille 2140 mVäliajat 500 m 26,5 Marimin, 1000 m 27,0 Vokukka,3. 500 m 28,5 sama, viim. 500 m 24,5 sama

OKTAAVIA hyökkäsi viimeisen takasuoran lopulla kolmannesta ulkoa ja kiri neljättä rataa pitkin omaa vauhtiaan. Viimeiset 700 metriä 24,0 ja 400 metriä 23,1. VOKUKKA pääsi takarivistä sujuvasti läpi toiseksi ja eteni toisen kaarteen alussa johtopaikalle, josta piti Oktaavialle selvästi hävinneenä toiseksi. JUSSIN VAPPU jäi toisen kaarteen alussa toiselle radalle ilman vetoapua. Tsemppasi rehdisti perille. MARIMIN avasi johtopaikalle, jonka luovutti toisen kaarteen alussa paineen alla Vokukalle. Seurasi tilaa saamatta, mutta ajettuna neljänneksi. MAIJULI nousi loppukaarteen alussa toisesta ulkoa kolmannelle radalle, muttei vauhdin kiihtyessä parantanut. SUVINEITO laukkasi lähtöön. Seurasi pitkään pienen matkan päässä pääjoukosta, tuli kiertelemättä tasaisen hyvin perille ja ohitti lopussa kaksi vastustajaa. Viimeiset kaksi kierrosta 26,5. MUKSANTELI pakitti ensimmäisellä takasuoralla kolmannelta radalta neljänteen ulos, josta ei parantanut. AINO-ILONA taipui kolmannesta sisältä. SUOMITAR laukkasi pahoin lähtösuoralla. Viimeiset 1800 metriä 29,0.

2 Tasoitusajo kylmäverisille 2140 mVäliajat 500 m 33,5 Kuminoff, 1000 m 30,5 sama,3. 500 m 29,5 sama, viim. 500 m 26,5 Kuminoff - Ruletto

RULETTO lähti parijonosta kolmannelle radalle jo ensimmäisellä takasuoralla. Otti toisen kaarteen jälkeen lyhyen laukan, mutta pääsi saman tien takaisin kärkiparin ulkopuolelle. Jyräsi takasuoralla kuolemanpaikalle ja jatkoi maalisuoralla haparoivasta ravista huolimatta varmaan voittoon. POPPULI juoksi ensimmäisen kaarteen lyhyen häirintälaukan jälkeen neljännessä ja kolmannessa ulkona, josta viimeisellä takasuoralla selässä kolmannelle radalle. Iski maalisuoralle tultaessa omaan kiriin ja pinnisti ohi edellä menneestä SARIN TOIVOSTA, joka toisessa ulkona juostuaan kiersi päätöspuolikkaan kolmatta rataa ilman vetoapua. MIRVORI selvisi lähtösuoran laukasta huolimatta johtavan taakse, josta pääsi loppukaarteessa vapaasti Ruleton taakse toiselle radalle. TURMALIINI laukkasi alussa. Sai tulla takaa sujuvasti toista rataa ja pääsi viimeisen kierroksen alkupuolella jo Poppulin taakse, jonka perässä seurasi tasaisen vahvasti perille. Viimeiset 1900 metriä 26,8 ja viimeiset 400 metriä 26,0. KUMINOFF taipui hieman johtopaikalta. KÖYHÄN HOVI laukkasi ensimmäisessä kaarteessa. Seurasi hännillä toista rataa ja tuli kiertelemättä hyvin perille. Viimeiset 1700 metriä 26,3. LAAKA lähti viimeisen kierroksen alussa neljännestä ulkoa selkään kolmannelle radalle ja kiersi tasaisesti. OLLIN MYRSKY pääsi etenemään kolmanteen sisälle. Sai hyvin tilaa, mutta oli ponneton. VISME laukkasi ensimmäisessä kaarteessa. Tuli viimeiset 1600 metriä kiertelemättä 27,1. FIGARO laukkasi lyhyesti ensimmäisessä kaarteessa sekä takasuoralla. Kiersi toisen kaarteen neljättä rataa ja sai sitten paikan Ruleton takaa kolmannelta radalta. Taipui päätöksessä. HILAN TAIKA laukkasi puolimatkassa kolmannesta ulkoa. Selvitti pian, mutta pysyi taustalla. JULIVIRI juoksi lähtösuoran laukan jälkeen kuolemanpaikalla, josta antautui päätöksessä. TUNNARI pääsi etenemään alun laukan jälkeen vapaasti sisärataa, mutta väsyi jo viimeisellä takasuoralla. Viimeiset 1900 metriä 31,6. TAPSAN TAHTI kiersi pääosin selässä kolmatta rataa. Iski viimeisellä takasuoralla Figaron takaa vapaalle radalle ja eteni hyvin, kunnes laukkasi vajaa 400 jäljellä.

3 Ryhmäajo lämminverisille 2640 mVäliajat 500 m 14,0 Iron Chef Haim, 1000 m 20,0 sama,2. 1000 m 20,5 sama, viim. 500 m 14,0 sama

IRON CHEF HAIM nousi kaarteeseen mentäessä toisesta sisältä toiselle radalle ja eteni kaarteen jälkeen vastuksetta johtopaikalle. Sai vetää rauhassa, tuli lopun lujaa ja piti niukasti mutta varmasti. Parhaiten lähtenyt OLIVER JAR luovutti johtopaikan kaarteen jälkeen suosikille. Pääsi maalisuoran alussa ulos ja tuli hyvin, muttei pystynyt lopulta vakavammin haastamaan. TAKE OFF SOUND lähti viimeisellä takasuoralla kolmannesta ulkoa selässä kolmannelle radalle. Iski maalisuoralle tultaessa omaan kiriin ja nousi kärkirintamaan, mutta haparoi vähän viimeisellä 50 metrillä ja saattoi menettää siihen kakkossijan. Viimeiset 700 metriä 13,3. MAESTRO ATLANTA pääsi neljännestä sisältä päätöksessä kolmanteen sisälle. Sai tulla maalisuoran vapaasti ja seurasi parin mitan päässä kärkirintamasta. LITTLE CONE lähti viimeisellä takasuoralla viidennestä ulkoa muiden mukana kirikaistalle. Hakeutui maalisuoralle tultaessa kaikkein uloimmas ja kiri hyvin, vaikkei pysynyt ihan Take Off Soundin kyydissä. MAN ON THE MOON lähti viimeisellä takasuoralla neljännestä ulkoa Take Off Soundin perässä kolmannelle radalle. Hakeutui maalisuoralle tultaessa myös ulommas, muttei pystynyt ihan samanlaiseen lopetukseen ja Little Cone tuli selästä vielä ohitse. LA MISS sai tulla viidennestä sisältä lopulta vapaasti, mutta tyytyi vauhdin kiihtyessä seuraamaan. BWT ENVY lähti terävästi ja pääsi kolmanteen sisälle. Nousi viimeisellä takasuoralla toiseen ulos, haki maalisuoran alkupuolella ulompaa vapaata tilaa ja tuli sitten ihan asiallisesti, vaikkei sijoitus enää parantunut. ROI DE SOLEIL jäi paikkojen selvittyä toiselle radalle ilman vetoapua. Sai kierroksen jälkeen selän eteensä. Nousi viimeisellä takasuoralla kolmannelle radalle, mutta maalisuora oli vaikea. ALEX VON BENTZ pakitti kaarteessa taustalle ja kiersi toisen kaarteen jälkeen kuolemanpaikalle, josta antautui maalisuoran alussa. ISEBEL oli vaisu kuudennesta sisältä. HAKUNA MATATA laukkasi ensimmäisessä kaarteessa.

4 Ryhmäajo lämminverisille 2140 mVäliajat 500 m 14,5 Mr Juantorena, 1000 m 18,5 sama,3. 500 m 15,5 sama, viim. 500 m 15,0 sama

SMASHING SUIT pudotti viidenteen ulos, josta hyökkäsi viimeisen takasuoran alussa. Tuli kolmatta rataa ilman vetoapua tasaisen vahvasti perille. Viimeiset 800 metriä 13,6. Neljännessä ulkona matkannut BP’S PERFECT hakeutui viimeisen kaarteen lopulla tiiviin ryppään perältä ulkoradoille, kiri pirteästi ja ehti täpärästi toiseksi. Viimeiset 400 metriä 14,6. MR JUANTORENA kesti keulasta kolmanneksi. Kolmannessa sisällä juossut AMAZING SUNRISE pakitti loppukaarteessa hieman, pääsi maalisuoralle tultaessa kääntämään kolmannelle radalle ja tuli Smashing Suitin kannoilla tasaisen hyvin. TOUGH KEMP tsemppasi kuolemanpaikalta rahoille. TIMOT GILLROY käänteli viimeisellä takasuoralla viidennestä sisältä Smashing Suitin perään kolmannelle radalle. Nousi maalisuoralle tultaessa vapaalle radalle, mutta kirissä ei ollut riitävästi tehoja. Johtavan takana juossut ALLYHILLS ULRIKA, toisessa ulkona matkannut BAMBINA B.R. ja kolmannesta ulkoa maalisuoran alussa kolmanteen sisälle siirtynyt KAMIKAZE COMERY jäivät pussiin. BACCUS FORTIS laukkasi 900 jäljellä hänniltä. Neljännessä sisällä juossut MYSTIC JULIUS laukkasi loppukaarteen alussa.

5 Ryhmäajo lämminverisille 2140 mVäliajat 500 m 16,0 Mönster, 1000 m 18,0 sama,3. 500 m 17,5 sama, viim. 500 m 13,0 sama

MÖNSTER pääsi johtoon ensimmäisen kaarteen lopussa. Sai vetää maltilla ja piti ajettuna niukasti mutta aika varmasti. Hyvin lähtenyt FINEST KEMP nousi ensimmäisen takasuoran lopulla kolmannesta sisältä kuolemanpaikalle, josta tuli rauhallisen matkavauhdin jälkeen vahvasti perille. UNIQUE GROENHOF nousi viimeisellä takasuoralla kolmannesta sisältä kolmanteen ulos. Hyökkäsi maalisuoralle tultaessa ja kiri kärkiparia uhkaamatta totosijalle. Viimeiset 800 metriä 13,3. SUNRISE EXPRESS piti sisältä ensin johtopaikan ja luovutti sitten Mönsterille, jonka takaa jäi maalisuoralla hieman. SAMBA STAR sai tulla neljännestä sisältä vapaasti. KUSTAASIN lähti viimeisen takasuoran lopulla viidennestä ulkoa selässä kirikaistalle. Iski reilu 300 jäljellä ulommas ja tuli vauhdilla. Viimeiset 800 metriä 13,2. GRAND WARRIOR ei saanut mahdollisuutta viidennestä sisältä. ARMBRO BACCARAT ei loistanut kolmannesta ulkoa. LES CROISOS hyökkäsi viimeisen takasuoran lopulla neljännestä ulkoa, muttei lopulta parantanut. Toisessa ulkona juossut ARBOK laukkasi reilu 300 jäljellä.

6 Ryhmäajo lämminverisille 2140 mVäliajat 500 m 16,0 Beatasine, 1000 m 19,0 sama,3. 500 m 16,0 sama, viim. 500 m 14,5 sama

DON AVENGER oli loppusuoran alussa kolmannesta ulkoa kiriin iskiessään kaukana kärkiparista, mutta tuli terävästi ja tavoitti kuolemanpaikalta vahvan juoksun tehneen TILDE SMÅBON juuri ajoissa. Voittajan viimeiset 800 metriä 13,3. BEATASINE sai johtopaikalla painetta viimeisen takasuoran alusta ja joutui maalisuoralla taipumaan. Johtavaa seurannut TROY KEMP ei pysynyt vauhdin kiihtyessä kärkiparin tuntumassa, mutta tuli tasaisen hyvin ja piti voittajaa lukuun ottamatta asemansa. Toisessa ulkona juossut MOUSSAKA menetti viimeisellä takasuoralla tuntuman kärkipariin, mutta pysyi puolittain Troy Kempin ulkopuolella maaliin asti. Ohituksia ei muuten tapahtunut, ja ARMOS MISTRESS seurasi neljännestä ulkoa korotetulle rahasijalle. Sen takaa takasuoralla hyökännyt BWT HOLYDIVER ei myöskään parantanut. Lähtösuoralla laukannut SIR SOUND tyytyi seurailemaan kuudennesta ulkoa. Viimeiset 1800 metriä 17,6. BONBOOR tuli pahan lähtölaukan jälkeen 1800 metriä 16,9. ANTON VON BENTZ laukkasi lähtösuoralla. Eteni puolimatkassa neljänteen sisälle, väsyi lopussa ja pilasi vielä laukkaan. LARRY SPIKE laukkasi viimeisellä takasuoralla kolmannesta sisältä.

7 Ryhmäajo kylmäverisille 2140 mVäliajat 500 m 24,5 Saran Salama, 1000 m 25,0 Erikasson,3. 500 m 25,5 sama, viim. 500 m 24,5 sama

ERIKASSON pelästyi alussa lyhyelle laukalle, lähti etenemään sitten toista rataa ilman vetoapua ja pääsi toisen kaarteen alussa johtopaikalle, josta hallitsi mielin määrin. Viimeiset kaksi kierrosta 24,5. Alun vetänyt SARAN SALAMA seurasi johtavan takaa toiseksi. KILUN PEEDRO pääsi lähtölaukan jälkeen toiseen ulos. Tuli toisen kaarteen alusta toista rataa ilman vetoapua ja taipui lopussa hieman. FILHO vaihtoi etusuoralla neljännestä sisältä kolmanteen ulos, josta pinnisti maalisuoralla Kilun Peedron tuntumaan. HUUVERI ei riittänyt kolmannesta sisältä. KOKEVA laukkasi alussa häirittynä. Eteni matkalla toiseen ulos. Kärkkyi maalisuoralle tultaessa kiriin, mutta pilasi samassa laukkaan.

TERO SIPAKKO







IlmoitusIlmoitus

Mitä pidät palkitusta tv-mainoksesta?
Ei puhuttele
Kohtalalainen
Aivan ykköstä!









Ilmoitus
Copyright © 2009 Suomen Hevosurheilulehti Oy ja lehden toimituskunta. Tekstin ja kuvien lainaaminen ilman tekijöiden lupaa kielletty.
hevosurheilu@hevosurheilu.fi