20 astetta, hyvä rata

1 Tasoitusajo kylmäverisille 2100 mVäliajat 500 m 30,0 Kinnunen, 1000 m 28,0 sama,3. 500 m 25,0 sama, viim. 500 m 25,0 sama

KINNUNEN vakuutti keulasta. A.T. VISKU nousi viimeisellä takasuoralla kolmannesta ulkoa selässä kolmannelle radalle, jatkoi maalisuoralle tultaessa vapaasti eteenpäin ja piti ulompana kirineen TAPSAN TAHDIN kurissa. Kuudennessa ulkona aloittanut Tapsan Tahti lähti toisen kaarteen lopulla selkään kolmannelle radalle ja tuli viimeisen takasuoran alusta neljättä rataa pitkin vahvasti perille. POIKA-HERMO hyökkäsi viimeisen takasuoran lopulla toisesta ulkoa. Pääsi maalisuoralle tultaeessa toiselle ilman vetoapua, ei jaksanut haastaa kärkihevosta ja putosi vielä kaksi sijaa. HERTTELIN TOIVO laukkasi toisessa kaarteessa kuolemanpaikalta. Selvitti aika hyvin, mutta juuttui kiertämään parijonon ulkopuolella. Sai viimeisellä takasuoralla hevosia eteensä ja runnoi lopulta tasaisen hyvin perille. Viidennessä ulkona aloittanut HELMEN VILI pysytteli toisen radan jonossa. Oli viimeisellä takasuoralla kolmas ulkona, muttei pitänyt tuntumaa ja valui taaemmas. Hakeutui maalisuoran alussa vähän ulommas ja syttyi kirimään vielä mukavasti. UKKO-IIKONI nousi viimeisen takasuoran lopulla kolmannesta sisältä toiseen ulos. Mahtui maalisuoran alkupuolella kääntämään Herttelin Toivon perään ja pinnisti rahoille. VAIKIN POKKO juoksi neljännessä ja kolmannessa sisällä, josta pääsi loppukaarteessa Ukko-Iikonin taakse toiselle radalle. Hakeutui maalisuoran alkupuolella reilusti ulommas ja kiri tilaa saatuaan asiallisesti. SUIKUN RILLA tyytyi pitkään seurailemaan hännillä. Hakeutui maalisuoralle tultaessa ulommas ja ohitti vielä usean vastustajan. KAJAS POIKA laukkasi lähtöön. Nousi viimeisen kierroksen alkupuolella taustalta Tapsan Tahdin perään kolmannelle ja takasuoralla neljännelle radalle. Ei jaksanut seurata rahoille. Viimeiset kaksi kilometriä 25,3. TIRINO pakitti kaarteessa hieman kolmannella radalla ja pujahti viidenteen sisälle. Ajautui päätöksessä pussiin ja sai myöhään tilaa. JYLHÄTÄHTI tuli takapareista vain tasaisesti. SENNIN SUVI selvisi toiseen ulos, mutta jäi toisessa kaarteessa vastustajan laukattua ilman vetoapua. Painoi sitten ohjille ja taipui selvästi maalisuoralle tultaessa. OLLIN MYRSKY seuraili toisen radan jonossa Helmen Viliä. Siirtyi loppukaarteessa sisälle, mutta ajautui pahoin pussiin ja peli oli lopullisesti menetetty. TUPLA-LOISTO romahti johtavan takaa maalisuoralle tultaessa. MATTI VAKAA laukkasi sadan metrin kohdalla sekä uudestaan jo takasuoralla.

2 Ryhmäajo lämminverisille 2100 mVäliajat 500 m 11,5 Rowhill’s Juice, 1000 m 14,0 sama,3. 500 m 20,0 sama, viim. 500 m 14,0 sama

GUNRUNNER seuraili rauhassa viidennessä ulkona, josta lähti viimeisen kierroksen alkupuolella selässä reissuun. Iski loppukaarteessa omaan kiriin ja ratkaisi aika helposti. TROY KEMP nousi etukaarteessa toisesta ulkoa selkään kolmannelle radalle, jatkoi takasuoran alussa vapaasti eteenpäin ja pääsi pian kuolemanpaikalle, josta tsemppasi tasaisen hyvin. WILLROY hakeutui viimeisellä takasuoralla neljännestä sisältä Gunrunnerin perään ulkoradoille ja nousi sen kannoilla totoon asti. ROWHILL’S JUICE painui ensimmäisen kaarteen lopulla keulaan, mutta sai takasuoralla vielä painetta ja kesti siihen nähden mainiosti ja putosi vasta viime hetkillä totosta. LORAN HEROX ei päässyt yrittämään johtavan takaa. FAB DITTO pudotti kaarteessa neljänteen ulos. Lähti viimeisen kierroksen alkupuolella reissuun, tuli takasuoran alusta ilman vetoapua eikä jaksanut rutistaa ihan täysillä. WERNER HIDE iski loppukaarteen alussa viidennestä sisältä kolmannelle radalle ja tuli toivottomista asemista vauhdilla. Viimeiset 400 metriä 12,8. Kolmannessa ulkona matkannut ROI DE LA VILLE mahtui viimeisellä takasuoralla kiertämään sujuvasti väsyvän vastustajan, mutta paras veto hiipui jo kaarteessa. FLYING DOWNHILL taipui kolmannesta sisältä. BILLY LEE juuttui parijonon ulkopuolelle. Pääsi viimeisen takasuoran alussa kuolemanpaikalle, mutta eväät oli luonnollisesti jo syöty. FAST COMPANY ajautui avauksen päätteeksi toiselle ilman vetoapua. Kiihdytti takasuoralla johtavan rinnalle, mutta jäi kuolemanpaikalle ja väsyi varhain.

3 Tasoitusajo lämminverisille 2100 mVäliajat 500 m 14,0 Digi, 1000 m 14,0 Aaron De Veluwe,3. 500 m 15,0 sama, viim. 500 m 15,0 sama

AARON DE VELUWE oli voltissa etuajassa ja joutui jarruttelemaan ennen lähtöhetkeä. Pääsi kuitenkin sujuvasti toiselle radalle, jäi takasuoran alussa ilman vetoapua ja eteni suoran lopulla johtoon. Veti tasaisen reippaasti ylivoimavoittoon. WEIMAR selvisi takamatkalta toiseen ulos. Nousi loppukaarteeseen mentäessä kolmannelle radalle, otti kaarteen varman päälle ja runnoi suoralla toiseksi. BENJAMIN DUO nousi viimeisen takasuoran alussa viidennestä sisältä neljänteen ulos, kiersi pian yhden vastustajan ja eteni loppukaarteessa toista rataa Weimarin sisäpuolelle pussiin. Joutui maalisuoralla hieman odottamaan, että pääsi vapaaksi, ja kiri sitten napakasti kolmanneksi. DIGI haki vauhdikkaassa avauksessa johtopaikan, jonka luovutti suursuosikille. Ei jaksanut seurata päätösvaiheessa ja menetti maalisuoralla vielä kaksi sijaa. V.I.P. KEMP jäi paikkojen selvittyä toiselle radalle ilman vetoapua, josta teki tosi rehdin esityksen. ALONE HOPE seurasi kolmannesta ulkoa hyvin pääjoukon mukana. FLOWER’S GLIDE taipui neljännestä sisältä ja SAY IT kuudennesta sisältä. STAR OF EVERWOOD tyytyi seurailemaan taustalla. Lujaa lähtenyt ja lopulta kolmannessa sisällä ravannut VIVID KEMP väsähti pahoin. SABRATAR laukkasi kaarteen alussa. Viimeiset 1700 metriä rauhassa 20,1.

4 Ryhmäajo lämminverisille 2100 mVäliajat 500 m 13,0 Fiery Fly, 1000 m 12,5 sama,3. 500 m 19,5 sama, viim. 500 m 14,0 - - Special Juliano

SPECIAL JULIANO hyökkäsi hänniltä reilu kierros jäljellä. Painui päätöspuolikkaan käynnistyessä kärkeen ja piti varmasti. LEX MADONNA nousi noin 850 jäljellä viidennestä ulkoa Special Julianon perään kolmannelle radalle. Eteni loppukaarteen alussa sen perässä toiseksi ja seurasi hieman jääneenä. FUTURE TREASURE liittyi viimeisen takasuoran alussa neljännestä ulkoa kolmannen radan letkaan. Kiersi loppukaarteen ulkona, mutta punnersi tasaisen hyvin totoon. VETS THUNDERKING ampaisi johtopaikalle, jonka luovutti takasuoran alussa. Pääsi loppukaarteen alussa toiselle radalle ja kamppaili ulkopuolella kirineen Future Treasuren kanssa kolmossijasta. TRIUMF SUND sai tulla kolmannesta sisältä oikein sujuvasti. FIERY FLY eteni kaarteen jälkeen johtopaikalle, jota puolusti sitten prässin alla. Oli päätöksessä aseeton taaempaa tulleita vastaan, muttei luovuttanut ihan kokonaan. GAMBLE GAME nousi toisen kaarteen jälkeen neljännestä sisältä toiseen ulos. Menetti takasuoralla hieman asemiaan, mutta mahtui loppukaarteen alussa kääntämään kiriin ja tuli tasaisesti. Taustalla sisärataa juossut F.L. ROBERT hakeutui viimeisellä takasuoralla kiriin, ajautui loppukaarteen alussa neljännelle radalle ja tuli Gamble Gamen kanssa samaa tahtia. BRUTAL ACCENT juoksi kärjestä jääneenä toisena toista rataa ja oli puolimatkassa kolmas ulkona. Siirtyi loppukaarteessa sisälle ja tyytyi seurailemaan. TRATTORIA haparoi lähtösuoralla. Jatkoi kolmatta rataa eteenpäin ja pääsi kaarteen jälkeen kuolemanpaikalle. Pyrki toisella puolikkaalla keulaan, ei onnistunut ja taipui varhain.

5 Ryhmäajo lämminverisille 2100 mVäliajat 500 m 10,5 Quick Profit, 1000 m 13,5 sama,3. 500 m 13,5 sama, viim. 500 m 13,5 sama

CHANCY ROBERTO kiersi viimeisen takasuoran alkupuolella toisesta ulkoa toiseksi, seurasi loppukaarteen johtavan takana ja kiri suoralla varmasti kärkeen. JE T’AIME lähti etukaarteessa viidennestä ulkoa selässä reissuun, jatkoi loppukaarteen alussa ilman vetoapua ja kiri tasaisen vahvasti voittajan tuntumaan. Päätöstuhat 12,4. QUICK PROFIT onnistui pitämään sisäradan turvin johtopaikan, josta oli hyvä kolmas. PIECE BY PIECE pudotti hännille. Lähti etukaarteessa muiden mukana reissuun, nousi maalisuoralla uloimmas ja kiri vahvasti. Päätöskierros 12,6. QUICK ENOUGH seurasi kuudennesta ulkoa pitkään Je T’Aimea, muttei maalisuoralla pysynyt enää mukana. LIKE DI POGGIO sai tulla kolmannesta sisältä lopulta aika sujuvasti ja pinnisti tasaisen hyvin rahasijalle. BIZON BAC hyökkäsi etukaarteessa neljännestä ulkoa. Eteni loppukaarteen alussa jo kolmanneksi, mutta antoi sitten vähän periksi. COVER CAPITAL valui neljännestä sisältä pikku hiljaa hännille. Hakeutui loppukaarteen alussa kiriin ulkoradoille ja tuli asiallisesti. BEHIND THE SCENES jäi kolmanteen ulos pussiin ja putosi loppukaarteessa viimeiseksi. Ei yrittänyt välttämättä enää täysillä. MUTOLA BOB revitti takarivistä kolmatta rataa eteenpäin ja kaarteen jälkeen kuolemanpaikalle, josta taipui varhain. KUSTAASIN väsähti johtavan takaa.

6 Tasoitusajo kylmäverisille 2100 mVäliajat 500 m 28,0 Velin Vinke, 1000 m 27,0 sama,3. 500 m 23,5 sama, viim. 500 m 22,5 sama

VELIN VINKE tuli kärjessä päätöskierroksen vauhdilla ja voitti varmasti ennen AURAUSTA, joka eteni takamatkalta kuolemanpaikalle jo ensimmäisen kaarteen lopussa. MAIJULI nousi maalisuoralla johtavan takaa vapaalle radalle ja kiri loppuhetket terävästi, mutta sijoitus ei parantunut. VOKUKKA seurasi toisesta ulkoa selvästi hävinneenä neljänneksi ja VILLE-PETTERI neljännestä sisältä viidenneksi. RAMIINI työntyi neljännestä ulkoa kiertelemättä rahasijalle. HUIMAN PYSTE nousi viimeisellä takasuoralla kolmannesta ulkoa selkään kolmannelle radalle. Häiriintyi loppukaarteessa edessä laukkaavasta, minkä jälkeen tuli suoran vielä juosten. HAASTE-POIKA ei loistanut viidennestä sisältä. B. HELMIINA hapuili lähtiessä sekä kaarteeseen mentäessä. Eteni viidenteen ulos, josta hyökkäsi kierros jäljellä. Eteni takasuoralla Vokukan tuntumaan, ei kaarteessa enää pysynyt kunnolla mukana ja kompuroi laukkalle. RILLAUS jäi kuudennesta sisältä hännille. B. TUROLII juoksi lyhyen alkulaukan jälkeen kolmannessa sisälle. Hakeutui maalisuoralle tultaessa kärkinelikon takaa ulommas, mutta pilasi laukkaan.

7 Ryhmäajo lämminverisille 2100 mVäliajat 500 m 10,0 Hallo Pamela, 1000 m 14,5 sama,3. 500 m 17,0 sama, viim. 500 m 11,0 sama

HALLO PAMELA sai vetää reippaan avauksen jälkeen maltilla ja vastasi maaliin asti. SHORTHANDED GOAL oli kuolemanpaikalta rehti kakkonen. EXPRESS MERETT lähti etukaarteessa viidennestä ulkoa muiden mukana reissuun, nousi loppukaarteessa uloimmas aina viidennelle radalle ja oli maalisuoralla ainoa, joka pystyi etenemään. Viimeiset 700 metriä 10,0. OZARK seurasi johtavan takaa hieman jääneenä neljänneksi. Reilu 700 jäljellä kolmannesta ulkoa hyökännyt OLIVER TWIST kiersi tasaisen hyvin perille. TIPTOPPER lähti etukaarteen lopulla neljännestä ulkoa Oliver Twistin perässä reissuun. Hakeutui loppukaarteessa Express Merettin edellä ulommas ja tuli tasaisesti. LINDYS KING tyytyi seurailemaan kolmannesta sisältä. DANIEL PALEMA pakitti kaarteessa ja meni neljänteen sisälle, josta pääsi lopussa aika sujuvasti ulommas. Kiri vain tasaisesti. ASLAK laukkasi lyhyesti lähtösuoralla, pakitti kaarteen jälkeen kolmannelta radalta hännille eikä juurikaan parantanut. KING VALUE taipui toisesta ulkoa. DOTTO NILEMA ei löytänyt viidennestä sisältä lopulta oikein väyliä.

TERO SIPAKKO







IlmoitusIlmoitus

Mitä pidät palkitusta tv-mainoksesta?
Ei puhuttele
Kohtalalainen
Aivan ykköstä!









Ilmoitus
Copyright © 2009 Suomen Hevosurheilulehti Oy ja lehden toimituskunta. Tekstin ja kuvien lainaaminen ilman tekijöiden lupaa kielletty.
hevosurheilu@hevosurheilu.fi