28 astetta, hyvä rata

1 Ryhmäajo lämminverisille 2100 mVäliajat 500 m 13,0 Power Cake, 1000 m 16,5 sama,3. 500 m 17,0 sama, viim. 500 m 12,0 sama

Neljännessä ulkona aloittanut BISQUITO iski vauhdin rauhoittuessa ensimmäisellä takasuoralla. Eteni toisessa kaarteessa kuolemanpaikalle, josta työntyi viime hetkillä kärkeen. Johtoon avannut POWER CAKE kamppaili maltillisen matkavauhdin jälkeen tiukasti voitosta. STAR QUITO seurasi johtavan takaa hieman jääneenä kolmanneksi. TEELA’S SURPRISE hakeutui loppukaarteen alkupuolella neljännestä sisältä reilusti ulommas ja kiri neljättä rataa terävästi maaliin. Viimeiset 700 metriä 11,4. Viidennessä sisällä matkannut POHJAN PATE nousi loppukaarteessa Teela’s Surprisen jälkeen ulos ja kiri samaa tahtia. ZOLTAN ei päässyt yrittämään kolmannesta sisältä. WILLROY eteni kaarteessa kolmannelta radalta kuolemanpaikalle. Jatkoi toisessa kaarteessa toisessa ulkona, josta jäi vähän vauhdin kiihtyessä päätösvaiheessa. OURAY hyökkäsi viimeisen takasuoran alussa neljännestä ulkoa, mutta pitkä kiri hyytyi lopussa. REBEL BRAVE pakitti kolmannelta radalta parijonon hännille ja oli ponneton. EXPRESS GAVIN laukkasi päätöspuolikkaan käynnistyessä havitellessaan kolmannesta ulkoa Ourayn perään kolmannelle radalle. BWT GREENLIGHT laukkasi toisen kaarteen alussa taustalla.

2 Tasoitusajo kylmäverisille 2100 mVäliajat 500 m 31,5 Ukko-Iikoni, 1000 m 30,5 sama,3. 500 m 27,5 sama, viim. 500 m 23,0 sama

ELIAS INTOMIELI laukkasi kaarteeseen mentäessä ilman syytä. Lähti toisessa kaarteessa taustalta selässä reissuun, iski päätöspuolikkaan käynnistyessä vapaalle neljännelle radalle ja vyöryi voimalla voittoon asti. Viimeiset 1700 metriä 23,5. SAKUSTIAN mahtui 900 jäljellä kääntämään johtavan selästä kuolemanpaikalle. Tuli hyvin perille, muttei pystynyt vastaamaan voittajalle. UKKO-IIKONI ajoi takamatkan juoksuradalta ulkoratoja pitkin eteenpäin. Painui avauspuolikkaan täyttyessä keulaan, josta kesti totoon. TURON LIESKA pääsi viimeisen kierroksen alkupuolella kolmannesta sisältä lähimmäs johtavaa. Nousi loppukaarteessa toiseen ulos ja piti asemansa. KELPONEN juoksi alun haparoinnin jälkeen sisällä neljäntenä ja kolmantena jonossa. Sai tulla vapaasti. SONJASTIINA lähti kierros jäljellä toisesta ulkoa kolmannelle radalle, jota tuli ilman vetoapua tasaisesti perille. VIELUUSI tyytyi seurailemaan juostuaan kolmannessa ja toisessa ulkona. SUKINA seurasi toisella radalla Vieluusia. Ei parantanut lopussa. VIESKERIN VALO lähti tosi huonosti. Ajoi toisessa kaarteessa pääjoukkoon ja liittyi viimeisen kierroksen alussa viidennestä ulkoa kolmannen radan letkaan. Haparoi vähän takasuoralla, menetti tuntuman ja laukkasi loppukaarteen alussa. AKI-VEI laukkasi viimeisen kierroksen alussa kuolemanpaikalta. Ei saanut enää kärkiryhmää kiinni ja laukkasi lyhyesti vielä loppusuoralle tultaessa. VAIKIN VAUHTI oli ponneton. ADLIINA laukkasi lähtösuoralla. Ajoi porukkaa kiinni ja väsyi vähän lopussa. Viimeiset 1700 metriä 27,4. TULI-HISKER laukkasi lähtöön ja LINDAN LIKKA sadan metrin jälkeen. Lindan Likka ajoi muut vielä kiinni ja hyökkäsi toisessa kaarteessa. Kuulutettiin etusuoralla hylätyksi, minkä jälkeen siirtyi sivuun.

3 Ryhmäajo lämminverisille 2100 mVäliajat 500 m 11,5 BWT Honkaboys, 1000 m 15,0 sama,3. 500 m 13,5 sama, viim. 500 m 14,0 sama

SPEEDSPIDER pakitti kaarteen lopussa parijonon ulkopuolelta hännille viidenteen pariin. Lähti viimeisellä takasuoralla selässä kolmannelle ja loppukaarteessa edelleen toisen perässä neljännelle radalle. Hakeutui maalisuoralle kaarruttaessa uloimmas ja kiri terävästi. Viimeiset 700 metriä 11,9. BP’S PERFECT lähti viimeisellä takasuoralla neljännestä ulkoa kirikaistalle ja sai selän eteen. Iski loppukaarteen alkupuolella neljännelle radalle ja tuli hyvin, muttei voinut selästä hyökänneelle Speedspiderille mitään. FANCY REMINGTON spurttasi kolmannesta sisältä loppumetrit tosi vihaisesti. BRISO BENJAMIN nousi viimeisellä takasuoralla neljännestä sisältä kolmanteen ulos. Hakeutui maalisuoralle tultaessa tiiviin ryppään perältä reilusti ulommas ja kiri parhaiden kanssa samaa vauhtia. BWT HONKABOYS antoi hieman periksi keulasta. ARGENTINA ROCCA nousi viimeisellä takasuoralla toisesta ulkoa kiriin, josta puuttui kuitenkin tehoja. KIKKA SISU tyytyi seurailemaan kolmannesta ulkoa. HUNDREDNTENPERCENT laukkasi alussa. Viimeiset 1700 metriä 13,3. REDINGMAN nousi maalisuoralle tultaessa johtavan takaa ahtaasti toiselle radalle. Kiri ensimmäisenä maaliin, mutta hylättiin murtautumisesta. Kuolemanpaikalla juossut ONE AND ONLY olisi otellut viimeisistä rahoista ilman Redingmanin häirintää.

4 Ryhmäajo kylmäverisille 1609 mVäliajat 500 m 21,5 Kertova, 1000 m 22,0 sama,viim. 500 m 24,0 sama

VIKSANTERI jäi rauhallisella avauksella viidenteen ulos, josta lähti jo kierros jäljellä kolmannelle radalle. Sai toisen kaarteen lopulla hevosia eteen, nousi loppukaarteessa vielä ulommas ja runnoi vahvasti niukkaan voittoon. HOVIMÄKI mahtui takasuoran lopulla nousemaan johtavan takaa kuolemanpaikalle. Hankki kaarteessa otteen ja kamppaili voitosta maaliin asti. VINKKER sai tulla kolmannesta sisältä Hovimäen kannoilla oikein sujuvasti. MOKOMANI hyökkäsi toisen kaarteen lopussa toisesta ulkoa. Joutui kiertämään loppumatkan kolmatta rataa ilman vetoapua, ja kiri hyytyi hieman. AILOV pudotti taustalle ja eteni kiertelemättä rahoille. KERTOVA antoi johtopaikalta vähän periksi. TUTUN TAIKA lähti toisen kaarteen lopulla kolmannesta ulkoa Mokomanin perässä kolmannelle radalle. Laukkasi päätöspuolikkaan käynnistyessä. HELMEN VILI pakitteli kaarteen jälkeen taustalle ja seuraili. PIRTTILÄN ELSA väsähti ajoissa. LEON SALAMA laukkasi kaarteen lopussa kolmannelta radalta ja otti heti perään uuden laukan. Kulki hylättynä mukavasti perille. AAMUN ARIA laukkasi kuolemanpaikalta kierroksen jälkeen. RULETTO laukkasi parijonosta etusuoralla. Viimeiset 700 metriä 25,6.

5 Ryhmäajo lämminverisille 1609 mVäliajat 500 m 10,5 Reding Lady, 1000 m 11,0 sama,viim. 500 m 11,0 sama

REDING LADY ampui keulaan ja veti vauhdilla läpi. EVERT KYU pääsi loppukaarteessa etenemään kolmannesta sisältä lähimmäs johtavaa. Nousi suoralla ulos ja työntyi pikku hiljaa melkein täysin voittajan rinnalle. NESMILE WILL nousi takasuoran lopulla johtavan takaa toiselle radalle, muttei jaksanut haastaa ja putosi selvästi kolmanneksi. JIGSAW sai tulla neljännestä sisältä kiertelemättä. ROWHILL’S QUEEN hyökkäsi takasuoralla toisesta ulkoa. Pääsi loppukaarteessa uuteen selkään toiseen ulos, muttei jaksanut seurata parhaita. WIRED EXPLOSION lähti takasuoralla neljännestä ulkoa edellä menneen ARCTIC DREAMIN perässä kirikaistalle. Kärki karkasi, mutta Wired Explosion ohitti Arctic Dreamin. THE CLASSIC taipui kuolemanpaikalta. SAMMI PUNK oli taustalla vaisu. VICTORIA SISU laukkasi pahoin heti alussa. RACERSTINA laukkasi lähtösuoralla ja LITTLE STAR BECCA kaarteessa sekä etusuoralla.

6 Ryhmäajo lämminverisille 1609 mVäliajat 500 m 12,0 Anna Smile, 1000 m 11,5 sama,viim. 500 m 14,5 sama

TAKINA SILVIO runttasi kuolemanpaikalta rehdisti voittoon. Keulaan suhahtanut ANNA SMILE kesti täpärästi toiseksi. Takasuoralla kolmannesta ulkoa hyökännyt EVENING STAR tuli kolmatta rataa ilman vetoapua tasaisen hyvin. QUICK PROFIT ei pitänyt toisessa ulkona kunnon tuntumaa, mutta tavoitti kärkihevoset maalisuoralla ja tsemppasi tasaisen hyvin perille. FARMING WAY ei päässyt yrittämään johtavan takaa eikä COVER CAPITAL kolmannesta sisältä. RIVER TEMPEST pakitti kaarteessa kolmannelta radalta viidenteen ulos. Tuli sitten pitkään toista rataa, mahtui maalisuoran alussa kääntämään kiriin ja pinnisti tasaisesti. LIKE DI POGGION kiri neljännestä ulkoa jäi vaisuksi. SOUTHWIND VENNAE ei loistanut neljännestä sisältä.

7 Ryhmäajo kylmäverisille 1609 mVäliajat 500 m 17,0 Saran Salama, 1000 m 19,0 sama,viim. 500 m 24,5 sama

SARAN SALAMA kesti keulasta niukkaan voittoon. KILUN PEEDRO tsemppasi kuolemanpaikalta toiseksi vain niukasti hävinneenä. I.P. VIPOTIINA mahtui loppukaarteessa nousemaan kolmannesta ulkoa kiriin. Tuli neljättä rataa tasaisen hyvin ja ehti samaan rintamaan kärkiparin kanssa. TÄHEN TUURI juoksi kolmannessa ja toisessa sisällä, josta ei päässyt yrittämään vapaasti. AURAUS haparoi lähtiessä ja jäi kuudenteen ulos. Lähti toisessa kaarteessa kolmannelle radalle ja sai takasuoralla selän eteen. Ei loppukaarteessa käännellyt riittävän ulos ja ajautui maalisuoralla I.P. Vipotiinan taakse kiinni. I.P. LENTO lähti takasuoralla neljännestä ulkoa kiriin, mutta laukkasi vajaa 400 jäljellä. Tuli raville selvittyään koko porukan parasta vauhtia. VISUL nousi etusuoran alussa johtavan takaa toiseen ulos. Pääsi loppukaarteessa vapaalle radalle, mutta kirissä ei ollut oikein tehoa. Viidennessä ulkona juossut VILLEX ja hännillä seurannut A.L. VIKU kulkivat maksimivauhtejaan. LARS jäi Aurauksen mukana seitsemänteen ulos, josta lähti Aurauksen perässä kirikaistalle. Iski loppukaarteen alussa vielä ulommas omaan kiriin, joka kuitenkin tyssäsi pahoin viimeisellä satasella.

TERO SIPAKKO







IlmoitusIlmoitus

Mitä pidät palkitusta tv-mainoksesta?
Ei puhuttele
Kohtalalainen
Aivan ykköstä!









Ilmoitus
Copyright © 2009 Suomen Hevosurheilulehti Oy ja lehden toimituskunta. Tekstin ja kuvien lainaaminen ilman tekijöiden lupaa kielletty.
hevosurheilu@hevosurheilu.fi