14 astetta, hyvä rata
1 Ryhmäajo kylmäverisille 2100 mVäliajat 500 m 27,0 Dominik, 1000 m 26,5 sama,3. 500 m 26,5 sama, viim. 500 m 26,0 samaDOMINIK hallitsi alusta loppuun. Kaarteissa oli etenkin päätöskierroksella ongelmia ravin kanssa, mutta tuli maalisuoran oikein vahvasti eikä voitto ollut uhattuna. SUKINA sai tulla kolmannesta sisältä tosi sujuvasti. POKEN VIASKO hyökkäsi viimeisellä takasuoralla kolmannesta ulkoa ja kiri hyvin perille, vaikka Sukina työntyikin loppuhetkillä ohi. Viimeiset 700 metriä 25,3. HILAN TAIKA nousi maalisuoralle tultaessa neljännestä sisältä selvästi ulommas ja kiri edellisten tuntumassa. JOANNAN TÄHTI seurasi viidennestä sisältä vapaasti rahoille. HILDEGARD taipui hieman johtavan takaa. TAIKASALAMA ei loistanut viidennestä ulkoa. TÄRYTE lähti viimeisellä takasuoralla neljännestä ulkoa Poken Viaskon perässä kirikaistalle. Ei pysynyt maalisuoran avautuessa enää ihan tuntumassa ja otti reilu sata jäljellä lyhyen laukan, jota ilman olisi otellut ilmeisesti viimeisestä rahasijasta. SENAATTORI oli jo jäänyt hieman toisesta ulkoa, kun laukkasi loppukaarteessa. Tuli raville selvittyään juosten. HOVIAHO oli sekaisin. VILSKIN LOISTO oli tekemässä kuolemanpaikalta väkivahvaa juoksua, kunnes loppusuoran alussa ponkaisi laukalle. Oli siinä vaiheessa tiukasti kiinni kakkosessa. SARIN TOIVO laukkasi kaarteessa. Ajoi porukan vielä kiinni, mutta laukkasi loppukaarteeseen mentäessä.
2 Tasoitusajo suomenhevosille 2100 mVäliajat 500 m 31,0 Mimmin Ruusu, 1000 m 28,0 Vaiva,3. 500 m 26,0 - Hopihopi, viim. 500 m 23,5 samaPIHLAJAN AARONI pääsi etenemään toista rataa vapaasti ja oli puolimatkassa jo toisessa ulkona. Jatkoi takasuoralla ilman vetoapua, tuli vahvasti ja ratkaisi helposti. KIHUS juoksi toista rataa aavistuksen Pihlajan Aaronista jääneenä. Tuli myös oikein hyvin perille, vaikkei pystynyt haastamaan. HOPIHOPI aloitti toisessa ja kolmannessa sisällä, josta nousi toisen kaarteen lopussa toiseen ulos. Jäi etusuoralla ilman vetoapua, painui takasuoralla kärkeen ja oli hyvä kolmas paljon ennen muita. Alkumatkan johtanut MIMMIN RUUSU menetti paikan toisen kaarteen alussa. Jäi viimeisellä takasuoralla kolmanteen sisälle, josta laukkasi päätöspuolikkaan käynnistyessä. Tuli raville selvittyään vauhdikkaasti ja ehti vielä neljänneksi. VAIVA painui johtoon toisen kaarteen alussa. Menetti paikan viimeisellä takasuoralla ja taipui aika selvästi. JORKEN LOISTO suoritti kärjestä jääneenä tasaisesti. R.R. SEILA laukkasi ensimmäisen takasuoran alussa. Viimeiset 1400 metriä 26,0. I.P. OSUMA laukkasi heti alussa. Viimeiset 1800 metriä 27,4. PASSIN LIINA jäi toisen kaarteen alussa toisesta ulkoa ilman vetoapua. Laukkasi ennen kierroksen täyttymistä ja otti heti perään uudestaan lyhyitä laukkoja. Laukkasi vielä maalisuoralla. Oli maalissa silti kuudentena ja tuli viimeiset 800 metriä 28,0x. HISKIN MUISTO lähti varovasti eikä päässyt pääjoukon matkaan. Laukkaili puolimatkassa ja sen jälkeen.
3 Tasoitusajo lämminverisille 2100 mVäliajat 500 m 18,5 Miss Barbenette, 1000 m 19,0 sama,3. 500 m 14,0 Miss Barbenette - Global Ladylove, viim. 500 m 12,5 Global LadyloveGLOBAL LADYLOVE kiersi etusuoralla toisesta ulkoa kuolemanpaikalle, painui takasuoralla kärkeen ja tuli vauhdilla. Päätöstuhat 13,5. MISS BARBENETTE menetti johtopaikan viimeisellä takasuoralla, mutta piti voittajasta jääneenä toiseksi. ALLYHILLS ULRIKA jäi etusuoralla vielä neljänteen ulos, kun takaa lähdettiin reissuun. Liittyi takasuoralla kolmannen radan letkaan ja kiri maalisuoran vihaisesti. Päätöskierros 13,6. CATHY ALE seurasi johtavan takaa asiallisesti. BARKHILL’S EMILY hakeutui viimeisellä takasuoralla viidennestä sisältä Allyhills Ulrikan perään kirikaistalle ja tuli lopun jopa hitusen paremmin. MIDSOMMARFLICKAN sai tulla kolmannesta sisältä aika vapaasti. Neljännessä sisällä matkannut LINGERIE nousi maalisuoralle tultaessa toiselle radalle, pääsi vajaa sata jäljellä kääntämään vapaalle ja tuli loppumetrit mukavasti. TAKINA SILVIO hyökkäsi toisen kaarteen lopussa viidennestä ulkoa. Pääsi vasta takasuoran lopulla takaisin toiselle radalle eikä jaksanut puristaa täysillä perille. MARIE LAVEAU ei päässyt yrittämään kuudennesta sisältä vapaasti. BRISO EMMA nousi kierros jäljellä seitsemännestä sisältä toiselle radalle ja takasuoran lopussa Barkhill’s Emilyn perään kolmannelle. Tuli kohtalaisesti, vaikkei pysynyt edellä menneen kaksikon kyydissä. CARMEN LAUKKO putosi kolmannesta ulkoa päätösvaiheessa taustalle. Pääsi maalisuoran alussa kääntämään ulommas ja kiri Briso Emman sisäpuolella samaa tahtia. HILIGHT KEMP laukkasi kaarteen alussa. Viimeiset 1600 metriä kiertelemättä 13,4. BIANCA JOURNEY seurasi toisen kaarteen lopussa kuudennesta ulkoa Takina Silviota kolmannelle radalle. Jäi takasuoran lopulla ilman vetoapua ja antoi maalisuoralla selvästi periksi. SWEET SUNRISE jäi kuolemanpaikalle. Jatkoi etusuoralla toisessa ulkona, mutta oli vauhdin kiihdyttyä vaikeuksissa jo takasuoralla. ZIMBA BOKO seurasi koko ajan Bianca Journeya ja oli lähinnä tasainen. GOLDA GOODWILL laukkasi ensimmäisen kaarteen alussa sekä toisen kaarteen lopussa.
4 Ryhmäajo lämminverisille 2100 mVäliajat 500 m 16,0 Lista Topgun, 1000 m 18,5 sama,3. 500 m 16,5 sama, viim. 500 m 09,5 samaLISTA TOPGUN pääsi takarivistä kätevästi läpi ja eteni johtoon jo ensimmäisen kaarteen lopussa. Sai vetää rauhassa ja tuli päätösvaiheen lujaa. WAYNE VICTON seurasi johtavan takaa hieman jääneenä toiseksi. FEELQUE kiri kolmannesta ulkoa viimeiset 700 metriä 10,7. EXDREAM pudotti viidenteen ulos, josta lähti viimeisellä takasuoralla edellä menneiden perässä kolmannelle radalle. Iski loppukaarteessa omaan kiriin ja lopetti tulisesti. Viimeiset 700 metriä 10,8. MAS QUE NADA laukkasi alussa. Eteni jo takasuoralla kuudenteen sisälle, josta vaihtoi kierrosta myöhemmin kolmanteen ulos. Sai maalisuoralla tilaa ja tuli loppumetrit hyvin. Viimeiset 1800 metriä 15,2. GARANT hyökkäsi viimeisellä takasuoralla neljännestä ulkoa Feelquen perässä. Ei pysynyt sen mukana, mutta punnersi omaa vauhtiaan tasaisesti perille. Viidennessä sisällä matkannut VIA QUICK JOBIE hakeutui loppukaarteessa hännillä ulommas ja tuli vapaille päästyään ihan mukavasti. SCORPIO taipui kuolemanpaikalta. AXEL MARAILLE oli neljännessä sisällä pitkään pussissa. Sai tilaa vasta viimeisellä satasella eikä ehtinyt käyttää kaikkia voimiaan. HAVANNA’S BETH selvisi lähtösuoran haparoinnista huolimatta toiseen ulos, josta oli vauhdikkaassa päätöksessä aseeton ja maalisuoralla oikeastaan vain väisteli muita. Kolmannessa sisällä juossut PLAY IT SAFE laukkasi loppukaarteessa vauhdin kiihdyttyä.
5 Ryhmäajo kylmäverisille 2100 mVäliajat 500 m 27,0 Hästhagens Hugo, 1000 m 26,0 Tuhti-Parooni,3. 500 m 30,0 sama, viim. 500 m 24,0 samaTUHTI-PAROONI pääsi rauhallisella aloituksella neljänteen ulos, josta iski jo ensimmäisen takasuoran alussa. Joutui kiertämään toisen kaarteen kärkiparin ulkopuolella, mutta pääsi etusuoralla vastuksetta keulaan asti ja sai vetää hetken henkeä. Piti sitten varmasti. VILKKAAN VIRKE kiersi kolmannessa kaarteessa toisesta ulkoa kuolemanpaikalle. Pysyi loppuun asti voittajan tuntumassa, muttei uhannut tätä. KEISAR lähti etukaarteessa kolmannesta ulkoa Vilkkaan Virkkeen takana kolmannelle radalle, jota jatkoi pian ilman vetoapua. Jyräsi tasaisen vahvasti perille. Viimeiset 800 metriä 23,4. HÄSTHAGENS HUGO johti, kunnes Tuhti-Parooni tuli toisen kaarteen jälkeen rinnalle. Luovutti paikan heti. Seurasi vain hieman jääneenä hyvin perille. POPPULI nousi viimeisen takasuoran alussa kolmannesta sisältä toiseen ulos, muttei pysynyt päätösvaiheessa edellisten mukana. LEON SALAMA lähti etukaarteessa neljännestä ulkoa Keisarin perässä kirikaistalle, muttei vauhdin kiihtyessä pystynyt seuraamaan. Alkumatkan sisällä kolmantena ja neljäntenä seuranneet RILLUN ERO ja R.R. RUSKARIINA eivät pysyneet lopussa myöskään mukana. VETO-VIIKARI laukkasi toisessa kaarteessa kolmannesta ulkoa. Päätöskierros 29,5. AILOV väsyi kuolemanpaikalta. SÄIHKYSÄÄRI laukkasi lähtöön.
6 Ryhmäajo lämminverisille 1600 mVäliajat 500 m 11,0 Di Caprio Tuna, 1000 m 12,0 sama,viim. 500 m 13,5 samaLISA’S BIG BOY kiri vauhdilla vetäneen keulahevosen selästä varmaan voittoon. BEHIND THE SCENES pinnisti kolmannesta sisältä voittajaa uhkaamatta toiseksi. CASSOULET lähti takasuoralla neljännestä ulkoa selässä kolmannelle ja loppukaarteessa edelleen toisen perässä neljännelle radalle. Kiri suoran terävästi ja ehti nippa nappa totoon. Viimeiset 700 metriä 11,7. Kärjessä vauhtia pitänyt DI CAPRIO TUNA antoi ratkaisuhetkillä vähän periksi. QUICK ENOUGH seurasi neljännestä sisältä vapaasti rahoille. KAMIKAZE COMERY lähti takasuoralla kolmannesta ulkoa selässä kirikaistalle. Iski loppukaarteessa vapaalle radalle ja punnersi tasaisesti. ANNA SMILE pudotti kaarteessa kolmannelta radalta toiseen ulos. Hyökkäsi takasuoralla, mutta kiri ei kantanut. SOUTHWIND VENNAE ei loistanut viidennestä sisältä, ja JIM SMÅBO jäi sen taakse pussiin. UGO taipui kuolemanpaikalta. FRANGETTA laukkasi ensimmäisessä kaarteessa.
7 Ryhmäajo lämminverisille 2100 mVäliajat 500 m 10,0 - Express Type, 1000 m 14,5 sama,3. 500 m 14,5 sama, viim. 500 m 11,5 samaEXPRESS TYPE lähti lujaa ja eteni puolikkaan täyttyessä johtopaikalle, jonka piti vakuuttavasti loppuun asti. PLANTAGENET siirtyi kierros ennen maalia viidennestä ulkoa kirikaistalle, mutta sai eteen välittömästi vetämättömän selän. Iski takasuoralla neljännelle radalle, kiri hyvin ja nousi varmasti jälkijoukon kärkeen. Viimeinen kierros 12,3 ja viimeiset 700 metriä 11,5. SANDA SPIRIT nousi vajaa kierros jäljellä viidennestä sisältä kolmanteen ulos ja takasuoralla selkään kolmannelle radalle. Mahtui loppusuoralle tultaessa kääntämään ulommas Plantagenetin perään ja kiri siitä hivenen jääneenä tasaisen vahvasti. ASLAK jäi kaarteen jälkeen toiselle radalle ilman vetoapua, josta punnersi rehdisti perille. QUICK PROFIT juoksi toisessa ja kolmannessa ulkona, josta nousi viimeisen kierroksen alussa Plantagenetin eteen kolmannelle radalle. Ei edennyt oikein kunnolla missään vaiheessa, mutta tuli lopulta tasaisesti ja työntyi rahoille. Kolmannessa sisällä juossut KEY TO DREAM ja sitä seurannut PRESENT S eivät päässeet yrittämään vapaasti. MAGICAL QUEEN mahtui toisen kaarteen lopussa nousemaan sisäradan jonosta toiseen ulos. Hyökkäsi takasuoralla, mutta kiri jäi vaisuksi. PIECE BY PIECE taipui johtavan takaa. FRENCH EXPRESS juoksi neljännessä ulkona. Ravin kanssa oli kaarteissa ongelmia, ja loppukaarteeseen mentäessä tuli pieni hyppykin. LUCK SMITH laukkasi kaarteessa. Seurasi porukan kiinni saatuaan sisällä, nousi maalisuoralle tultaessa toiselle radalle ja mahtui vajaa sata jäljellä kääntämään Aslakin selästä vapaalle radalle. Kiri loppuhetket vielä hyvin ja oli maalissa Sanda Spiritin sisäpuolella kolmantena, mutta hylättiin alkumatkan laukasta. Viimeiset 1600 metriä 13,4. Lujaa lähtenyt LITTLE SEALORD laukkasi sadan metrin jälkeen.
TERO SIPAKKO
