Lauantain pitäisi olla viikon pääpäivä. Miksi myös perjantaina ajetaan tällä viikolla Toto75-ravit, raviurheilujohtaja Arto Hytönen?
”Kajaanille T75-päivä annettiin vuonna 2017. Väillä Superlauantai-konseptin vuoksi samana päivänä ajettiin kahdet pääravit samana päivänä eri paikkakunnilla. Niistä otettiin parhaat lähdöt T75-pelin kohteeksi ja ravit ’saksattiin’ lähetyksessä. Tämän konseptin purkauduttua T75-päiviä oli radoilla enemmän kuin kalenterissa on lauantaita. Kajaanille jäi tuolloin päivä, jota on järjestetty muun muassa koulun päättäjäisten vuoksi välillä perjantaina tai sunnuntaina. Myös lauantai-päivien lukumäärä vaihtelee vähän vuosittain.”
”Vieremälle päivä siirtyi tänä vuonna koska, maa- ja metsätalousministeriö ei katsonut Kajaania tukikelpoiseksi. Maakuntaradalle raveja ei voitu siirtää, koska niiden tukihaku oli jo suljettu. Vieremä oli lähin kesärata ja palvelee saman alueen hevosia ja valmentajia.”
”Ei ole tietenkään optimaalinen tilanne, että kahdet korkean profiilin ravit ajetaan peräkkäisinä päivinä. Parhaat hevoset jakaantuvat väkisinkin osittain Killerin ja Vieremän kesken. Kumpikin rata halusi pitää kiinni Kohti Kuninkuusraveja -lähdöstään. Toinen ajetaan sentään 1640 metrin matkalla ja toinen 3140 metrillä.”
”Kunkin päivän pääpelin päättää yksin Veikkaus. Vieremän urheilullisesti korkeatasoisiin lähtöihin se haluaa tarjota Toto75-pelin. Siksi Toto75-kierroksia ajetaan tällä viikolla kolme.”