Viime aikojen dopingkohu raviurheilussa on herättänyt minussa paljon ajatuksia. Koko tilanne ja lajimme ilmapiiri vetävät mielen aidosti surulliseksi.
Läpi kesän jatkuneessa kohussa olisi ollut erittäin tärkeää, että keskiössä olleet eläinlääkärit olisivat tuoneet julkisuuteen oman kantansa ja ammatilliset perustelunsa. Miksi ja kuinka paljon he ovat suositelleet ja määränneet kyseistä Hemo-15-valmistetta hevosille? Millä aikajaksolla hoitoa on annettu? Miksi valmistetta määrätyt määrät ovat olleet tavanomaista suurempia? Kaikkien osapuolten kannalta asioihin pitäisi saada täysi selvyys. Pelkät oletukset, huhut ja asiaan perehtymättömien alan ihmisten lausunnot eivät riitä.
Olen kuunnellut useamman ulkomaalaisen eläinlääkärin näkemyksiä Suomen raviurheilun kohusta ja perehtynyt kirjalliseen materiaaliin. Tämän pohjalta on pakko kysyä: miksi emme ole kansainvälisesti samalla viivalla?
Suomessa valmentajille langetetut pitkät rangaistukset eivät ole kansainvälisessä mittakaavassa relevantteja tai oikeudenmukaisia. Esimerkiksi Ruotsista on tullut esille vastaavia tilanteita, joissa eläinlääkärin toimenpiteiden jäljiltä lääkeaine on saattanut kapseloitua hevosen elimistöön ja näkyä testissä positiivisena vielä pitkään varoajan umpeuduttua. Näissä tapauksissa rangaistukset on suhteutettu siihen, että valmentaja on noudattanut eläinlääkärin ohjeita.
Suomessa tuntuu siltä, ettei kenenkään mieleen ole edes juolahtanut inhimillisen virheen tai fysiologisen vahingon mahdollisuus. Sen sijaan valmentajilta on vedetty matto alta eväämällä heiltä mahdollisuus tehdä työtä omassa yrityksessään. Julkisuudessa heidät on leimattu dopingrikollisiksi, vaikka eläinlääkäri Tiina Eskonen Hevosurheilussa 5.10. totesi Hemo-15:n vain tukevan hevosen omaa elimistöä ja eläinlääkäri Katri Helminen sanoi Hevosurheilussa 7.10. ettei hevonen hyödy koboltista dopingmielessä.
Toivon todella, että Suomen Hippoksessa herättäisiin pohtimaan nykytilannetta. Suomalaisessa raviurheilussa tarvitaan kipeästi avoimuutta: lääkeaineiden raja-arvot, testitulokset ja numerot tulisi avata selkeästi kaikkien tietoon. Toivon myös, että Hippos ottaisi asian vahvasti esille Euroopan ravijärjestön (UET) kokouksessa. Koko lajin etu on, että tällaisissa tapauksissa kaikissa Euroopan maissa noudatetaan täysin samanlaisia sääntöjä ja menettelytapoja. Nyt näin ei ole.
Haluan tehdä selväksi, etten missään nimessä kannata sääntöjen rikkomista tai laittomuuksia. Olen kuitenkin huolissani siitä, että jatkuvasti tiukentuvat säännöt ja pitenevät varoajat kääntyvät lopulta hevosen hyvinvointia vastaan.
Raviurheilu on hieno laji, ja sen seuraaminen niin paikan päällä kuin kotisohvalta on upeaa. Nyt vaaditaan kuitenkin lajin päättäjiltä uusia ideoita, vastauksia ja ennen kaikkea yhteistyötä kansainvälisellä sektorilla.
Jori Turja
kansainvälisen sektorin ravitoimija