Muistojen tulva kuljettaa allekirjoittaneen vuosikymmenten taakse, huolettomaan lapsuuteen ja nuoruuteen.
Juhannus oli tuolloin kauhavalaisklopin kulta-aikaa. Seinäjoen Suviyön Suurravit keräsivät ensin ravikansan juhlimaan pohjalaista kesäyötä. Viikonloppu huipentui Kauhavan perinteisiin juhannusraveihin, joista ei tunnelmaa puuttunut.
Lapsuudenkodin pihassa ei ollut koskaan oikeaa hevosta, mutta mielikuvituksen voima on ihmeellinen. Veljeskaartin edustajat sekä naapurin kaverit valjastivat polkupyöränsä huippuiskuun, ja Pekankujan kilvanajot olivat valmiit alkamaan.
Omana ajokkinani toimi Helkama Kulkuripoika, kavereiden kesken Pette, ja voittohan sieltä napsahti tiukan polkemisen jälkeen. Juhla huipentui, kun kanssakilpailija teki voikukista seppeleen, ripusti sen pyöräni tankoon ja kajautti Maamme-laulun ilmoille. Tuota hetkeä en unohda koskaan.
Myöhemmässä vaiheessa polkupyöräravit siirrettiin Kauhavan raviradalle asti. Lähtölistoille keksittiin mitä ihmeellisempiä nimiä, ja matkat vaihtelivat puolentoista kierroksen ”pikapyrähdyksestä” kolmen kierroksen voimainkoitokseen. Emme etukäteen arvanneet, miten hurjaa homma kaviouran kiertäminen olikaan, ja iltapäivän päätteeksi voipunut poikajoukko pyöräili takaisin Ruotsalan kylälle juonimaan seuraavia koitoksia.
Oikea ravipäivä oli aina juhlapäivä. Muistan elävästi sen tunteen, kun Kauhavan rata-alueella piti kulkea tallialueen läpi päästäkseen katsomon syövereihin. Sukkulointi verryttelevien hevosten, kuljetusautojen ja käsiohjelmat kourassaan kulkeneiden ohjastajien seassa oli pienimuotoinen seikkailu. Uljaiden nelijalkaisten tuoksu, hirnahdukset ja kilpakärryjen natina täyttivät jokaisen aistin. Ohjelmalehtisen kanteen tärisevin käsin pyydetty nimikirjoitus omalta suosikkikuskilta kruunasi kokonaisuuden. Se oli juhannustaikaa parhaimmillaan.
Ajat ovat muuttuneet, mutta yksi on ja pysyy: hevonen on edelleen kaiken keskiössä. Juhannusviikko tarjoaa parhaan mahdollisen tilaisuuden lähteä aistimaan aitoa ravijuhlan tuntua. Härmän huikean ravikarnevaalin lisäksi myös muut kesäradat pistävät parastaan, joten nyt jos koskaan voisi olla oikea hetki lähteä kokemaan ravijuhannuksen taikaa.
Joku kätkee kukkia tyynyn alle. Toinen taas höristelee käen kukuntaa, ja kolmas kurkistaa kaivoon. Perinteitä on monia. Voisiko juhannusraveissa käymisestä tulla osa jokaisen kaduntallaajan juhannusperinnettä? Parhaimmillaan ne jättävät jälkeensä elinikäiset muistot.
Toivotan jokaiselle laji-ihmiselle mitä parhainta keskikesän juhlaa!