Kirjoittajan mielestä TotoTV:n asiantuntijoiden osaaminen ei riitä Ranskan laukkakisoihin. Kuva: Pixabay
Puheenvuoro

Lukijan kynä: Känttyplus – petsarin painajainen

Kirjoittaja kritisoi Veikkauksen toimintaa. Veikkaus vastaa kirjoitukseen.

Vieras

Nyt on pakko nostaa kissa pöydälle, kun ei sitä näköjään kukaan muukaan tee. Kyse on monopoliyhtiö Veikkauksen toiminnasta, jossa jokainen sen tekemä muutos ravipelaamiseen aiheuttaa pelaajille lisää harmitusta.

Susisurkean Toto-sivuston uudistuksen jälkeen ravien seuraamiseen on taas lisätty ärsytystä aiheuttavia elementtejä. Raviurheilu lajina tuntuu olevan Veikkaukselle täysin toissijainen asia, suuntaa ohjaa vain ja ainoastaan raha. Veikkaus ei ole koskaan laittanut tikkua ristiin raviurheilun kehittämisen eteen. Se on luvannut paljon, mutta lopulta ainoastaan ottanut rahallisen hyödyn.

Känttyplus, ranskanleipä vai ranskalainen hevoslotto? Veikkaan jälkimmäistä. Joka tapauksessa pelin pakkosyöttäminen ravipelaajille TotoTV:n pääkanavalla ärsyttää ainakin minua. Osaan toki valita ratakohtaisen lähetyksen, mutta esimerkiksi televisiossa Ruutu näyttää aina pääkanavan lähetystä, eikä sitä voi valita. Kesken 75-ravien voittajahaastattelun päälle tykitetään jotakin ranskalaista laukka- tai muuta kisaa, ja tällä pilataan kokonaisuus nautinnollisesta ravikokemuksesta. En ymmärrä, miksi. Ennen katsoin tammikuun isot lähdöt Ranskasta ihan mielenkiinnosta, mutta Veikkauksen aivopesuyrityksen jälkeen tuskin katson enää niitäkään. Liika on liikaa, ja pakottamisella on usein loppupelissä täysin käänteinen vaikutus.

Veikkauksella ei tietenkään ole halua eikä uskallusta julkistaa Suomen pelivaihtoja kyseisen pelin osalta. Uskoakseni se on kaikista Veikkauksen kautta pelattavista totopeleistä alle prosentin luokkaa. Tyypilliseen tapaansa Veikkaus hehkuttaa sen mahdollista voittosummaa samoin kuin Millissä tai muissa arvontapeleissä. Sitä en ymmärrä ollenkaan, miksei Veikkaus markkinoi tätä Känttyplussaa Lotto-, Keno- ja Milli-lähetyksissään? Siihen asiakaskuntaan markkinointi voisi hyvinkin upota, onhan siinä houkuttimena taas se ”miljoona”.

Toto-pelit kuten koko rahapelijärjestelmä on suuressa myllerryksessä.

TotoTV:n lähetyksissä Veikkaus sitä vastoin pakottaa studioväen mainostamaan kaikkia muita Veikkauksen pelejä. Sen lauluja laulat, kenen leipää syöt, kuuluu vanha sanonta. Juontajilla on välillä pokassa pitämistä, kun he papattavat pelimainoksia eetteriin. Kaikkein huvittavinta on katsoa Känttyplussan vihjeet ravimiehen yksinpuheluna, siinä tietämys on samalla tasolla kuin Tikun ja Takun ymmärrys avaruusraketista. Yhtä totisella naamalla voisi antaa Kenon tai Milli-peliin vihjeet.

Minä en kritisoi millään tavalla näiden ravien äänityöläisten ravitietämystä, mutta ranskalaisen hevosloton osalta laukkakisoineen kyllä. Ymmärrän myös sen, että moni saa tästä Veikkauksen pakko-jargonista palkkansa, mutta mitä sitten kun Toto oikeasti siirtyy parempaan kotiin? Onko heidän uskottavuutensa silloin jo kadonnut? Löytyykö vielä alan töitä uudesta organisaatiosta?

Tietääkseni Ruotsissa käytiin samanlainen vääntö hevospelien markkinaosuudesta kuin Suomessa on nyt edessä 2019, kun Ruotsi siirtyi lisenssimarkkinaan. Ruotsin valtiollinen rahapeliyhtiö Svenska Spel koitti tuolloin samaa polkua kuin Veikkaus nyt, eli solmi yhteistyösopimuksen Ranskan PMU:n kanssa. Sen avulla se koitti haukata osansa hevospeleistä, mutta tuloksena oli kuitenkin hopeamitali ATG:n napatessa voiton. Samoin käy mielestäni Veikkauksen, hopeamitali tulee satavarmasti vuoden 2027 jälkeen kun ravit siirtyvät Hippos ATG:n hoiviin.

ATG osoitti juuri ammattimaisuutensa ravipelien järjestäjänä, kun se ”nöyrtyi” peruuttamaan V85-pelistä takaisin V75:een pelivaihdon pudottua merkittävästi. Kaikki peliyhtiöt eivät tähän kykene, ei uskota lukuja eikä liioin kuunnella asiakasta. Onneksi asiakas voi jatkossa äänestää jaloillaan, mihin pelinsä pelaa.

Ari Musikka

raviharrastaja

Veikkaus tarjoaa totopelien lisäksi myös monia muita pelejä.

Vastine: Suomalaisen raviurheilun puolesta myös tulevaisuudessa

Kiitos palautteestanne. Ymmärrämme, kuinka tärkeää kotimaisten ravien ja niiden merkittävimpien hetkien seuraaminen on asiakkaillemme. TotoTV:n pääkanavalla pyrimme palvelemaan mahdollisimman laajasti hevospelien asiakkaita ja tarjoamaan kiinnostavia pelikohteita niin Suomesta kuin maailmalta suorina.

Suomalainen raviurheilu ei ole meille sivujuonne, vaan Toto-pelaamisen sydän. Veikkaus on panostanut vuosittain miljoonia euroja jo pelkästään TotoTV:n studiolähetyksiin ja TotoTV-palveluun. Olemme myös olleet keskeinen rahoittaja palkitussa Tietysti ravit -kampanjassa sekä Nelosella esitettävässä Rata auki -ohjelmassa.

Yhteistyösopimuksemme Suomen Hippoksen kanssa ulottuu vuoteen 2030 ja muodostaa merkittävän osan suomalaisen raviurheilun rahoituksesta myös tulevina vuosina. Veikkauksella ja sen omistajalla on merkittävä rooli koko ravialan jatkuvuuden ja elinvoimaisuuden turvaamisessa. Sitoutumisemme näkyy tekoina, ei vain sanoina.

Suomalaiset ravit ovat Toto-peliemme tärkeintä tarjontaa. Samalla haluamme tuoda asiakkaillemme uusia elämyksiä ja pelimahdollisuuksia. Useat asiakkaamme ovat toivoneet ”hevoslotto”-peliä, joka voisi herättää laajempaa kiinnostusta hevospeleihin samaan tapaan kuin Lotto. Suurista voitoista haaveilu on hyvin suomalaista.

Quinté+ vastaa tähän toiveeseen yhdistämällä yhden lähdön jännityksen, suuret voittopotit ja mahdollisuuden hyviin alavoittoihin. Peli voi tarjota merkittäviä voittoja myös ilman täysosumaa, ja omaa ravitietämystä tai porukkapelejä hyödyntämällä voi parantaa osuman todennäköisyyttä.

Juha Ahjolinna on Veikkauksen Head of Toto.

Katseemme on vahvasti tulevaisuudessa. Hevospelimarkkinoiden kilpailu avautuu 1.7.2027, ja odotamme sitä innolla. Reilu kilpailu on suuri mahdollisuus raviurheilulle. Se haastaa kaikki toimijat kehittämään palveluitaan ja ansaitsemaan asiakkaidensa luottamuksen palveluilla ja tarjonnalla. Haluamme tarjota entistäkin parempaa Toto-pelaamista.

Veikkaus on valmistautunut muutokseen jo pitkään. Kehitämme pelisivustoamme, TotoTV:n katselukokemusta ja sisältöjämme sekä rakennamme entistä kiinnostavampaa pelitarjontaa. Tarjoamme myös tulevaisuudessa Suomen ravikohteisiin markkinoiden suurimmat pelipoolit ja asiakkaillemme parhaan mahdollisen pelikokemuksen.

Me lähdemme kilpailuun voittamaan. Emme menneeseen asemaamme nojaten, vaan kehittämällä palveluitamme, kuuntelemalla asiakkaitamme ja tekemällä töitä luottamuksensa eteen.

Uskomme suomalaisen raviurheilun tulevaisuuteen ja aiomme olla sen menestyksen keskeinen rakentaja. Myös kriittinen palaute on tässä työssä arvokasta.

Juha Ahjolinna

Head of Toto, Veikkaus