Viime aikoina olemme saaneet lukea muutaman ikävän uutisen menestyshevosten lopettamispäätöksistä. On luonnollista, että ravimediat kiinnostuvat näistä asioista ja haluavat tuoda tiedon julki myös lukijoidensa keskuuteen.
Jos ihminen siirtyy ajasta ikuisuuteen, on varsin suotavaa ja kohteliastakin, että omaisille annetaan omaa tilaa ja kunnioitetaan suruaikaa. Pitäisikö tätä samaa käytäntöä noudattaa myös hevosten ja niiden taustavoimien osalta? Tuntuu nimittäin aika karulta, jos perheenjäseneksikin mielletty nelijalkainen ystävä on jouduttu syystä tai toisesta lopettamaan, ja kenties samana päivänä tai viimeistään seuraavana aamuna puhelin pirahtaa jo ennen kahdeksaa uutisen toivossa.
Nykyään monet hevoset ovat kimppaomisteisia, ja osuuden haltijoita saattaa olla ympäri ravivaltakunnan. Pahimmassa tapauksessa omistaja saa lukea hevosensa menehtymisestä samaan aikaan kuin kuka tahansa laji-ihminen, jos esimerkiksi valmentaja tai kimpanvetäjä ei ole vielä ehtinyt kontaktoida koko porukkaa. Tämä jos mikä tuntuu varmasti erityisen ikävältä, eikä varmasti kukaan meistä haluaisi joutua vastaavaan tilanteeseen.
Jos hevosten lopettamispäätöksen tai menehtymisen jälkeen annettaisiin edes viikon suruaika, taustavoimat ehtisivät varmasti hoitaa kaikki käytännön asiat sekä ottaa yhteyttää jokaiseen osapuoleen. Monestihan hevosen kuolema on koskettavampi hetki kuin puolitutun ihmisolennon menehtyminen, sellaisia me hevosihmiset olemme.
Kansa janoaa uutisia, niin on ollut kautta aikojen. Pidetään kuitenkin mielessä, että näiden aiheiden taustalla on ihminen, joka tuntee, elää ja hengittää tätä lajia joka solullaan. Annetaan tälle asialle ansaitsemansa arvo.
Jouni Kukkohovi
raviharrastaja Muhokselta