Näkökulma: Entä jos astuttaisit erisukuisella?

Tehdään yksi asia selväksi nyt heti alkuun – jokainen uusi suomenhevosvarsa on tärkeä. Joka ikinen.

Jos sinä kasvattajana siis näet sinulla olevan vain kaksi vaihtoehtoa, astuttaa tamma Parvelan Retulla tai jättää se tyhjäksi, niin totta kai astutat sen Retulla, vaikka näin tekee 99 muutakin suomenhevostamman omistajaa vuosittain. Tai Carulla. Tai Välähdyksellä. Onneksi olkoon, kuulut jo suomenhevoskasvatusta dominoivaan viidennekseen. Todennäköisyys sille, että varsasi menee kaupaksi ja että siitä tulee juoksija, on taatusti parempi kuin tekemällä, kuten juuri otsikossa ehdotin. Mutta jos kasvattisi kaupallisuus tai tulevaisuuden menestys raviradoilla ei ole sinulle prioriteetti numero yksi, saanen vaivata sinua hetken ajatuksillani.

Turon ensimmäinen ikäluokka syntyi 1991. Sukupostista hakemalla saa selville, että vuosina 1991–2020 syntyi yhteensä 39 569 suomenhevosta. Samalla ajanjaksolla Turo, Viesker ja Liising jättivät yhteensä 3693 jälkeläistä eli 9,3 prosenttia koko tuona aikana syntyneistä suomenhevosista oli suoraan näiden kolmen oriin jälkeläisiä. Kun ottaa huomioon, että myös Suikku ja Vokker vaikuttivat molemmat 2000-luvun puolelle ja jos lasketaan niidenkin 1991 ja myöhemmin syntyneet jälkeläiset tilastoon, mennään jo 12,5 prosenttiin. Siis useampi kuin joka kymmenes noina kolmena vuosikymmenenä syntynyt suomenhevonen oli jonkun noiden viiden edellä mainitun oriin jälkeläinen.

Kuulostaako pahalta? Mennäänpä vielä pidemmälle. Heilan sukuhaku-työkalulla voi esimerkiksi hakea hevosia, joiden suoralla isälinjalla jokin ori esiintyy. Heila löytää 8925 vuosina 1991–2020 syntynyttä suomenhevosta, joiden suoralla isälinjalla on Suikku, 7167 suomenhevosta, joiden suoralla isälinjalla on Vokker ja 1384 suomenhevosta polveutuu suoralla isälinjalla Liisingistä. Tämä tarkoittaa siis, että edellä mainitulla ajanjaksolla 44 prosenttia kaikista syntyneistä suomenhevosista polveutuu suoraan noista kolmesta oriista.

Heilan sukuhaku näkee vain viiden sukupolven päähän, joten näiden oriiden vaikutus lienee todellisuudessa vieläkin suurempi. Niin paljon kuin nuo oriit ovatkin vieneet suomenhevosta ravurina eteenpäin, niiden saama suosio on karsinut suomenhevosen geenipoolia raakalla kädellä.

Jos äskeinen tilasto alkoi sinua kasvattajana hieman hirvittää ja mietit nyt, miten voisit omalla panoksellasi auttaa, ettei tilanne mene entistä pahemmaksi, vastaus on äkkiseltään yksinkertainen. Astuta erisukuisella! Todellisuudessa tämä taitaa olla helpommin sanottu kuin tehty. Itse olen tutkiskellut suomenhevosten sukuja enemmän ja vähemmän ala-asteikäisestä saakka, enkä muista törmänneeni termiin "erisukuinen" enenevissä määrin kuin vasta viime vuosina.

Mitä se siis tarkoittaa? Tiukimman määritelmän mukaan suomenhevonen on erisukuinen, jos sen sukutaulusta ei löydy Suikkua, Vokkeria, Vieteriä tai Hilua. Tällaiset yksilöt ovat nykypäivänä aika harvassa, mutta niitä kuitenkin on. Viime kaudella siitoksessa vaikuttaneista oriista mainittakoon vaikkapa Savelan Hemuli ja Antti Armas. Erilaisensukuisesta puhutaan, jos suvusta löytyy vain yksi em. oreista.

Eräs tapa päästä asiasta jyvälle on tutkia Heilasta, kuinka monen hevosen sukutaulussa jokin nimi nykypäivänä esiintyy. Tein pienen kokeen. Hain vuonna 2000 ja myöhemmin syntyneitä hevosia, joita ei ole merkattu kuolleiksi ja joilla jokin tietty nimi esiintyy sukutaulussa. Nimet valitsin ihan summanmutikassa sillä oletuksella, että ne olisivat yleisiä. Sain seuraavat tulokset. Luku nimen perässä kertoo, kuinka monen hevosen sukutaulussa kyseinen hevonen esiintyy.

Koska haku ulottuu vain viiden sukupolven päähän, tilasto ei ole täydellinen, mutta suunnan se näyttää. Tällä tavalla hakemalla täytyy kuitenkin muistaa hevosten sukulaissuhteet. Esimerkiksi Teme löytyy näin haettuna vain 877 hevosen sukutaulusta, mutta se tuo väistämättä sukuun myös emänsä Marinen.

Liisingin panos sen sijaan näyttää tämän listan valossa suorastaan vaatimattomalta, mutta nostaisin sen silti "vältettävien" nimien listaan kärkioriiden rinnalle. Liising menisi itse erilaisensukuisesta (iii. Vieteri), mutta koska se on ollut niin poikkeuksellisen suosittu siitoksessa ja koska toinen sukupolvi näyttää jatkavan samaa linjaa, näen sen nimenä, joka tulee vielä helposti kertaantumaan suomenhevosten sukutauluissa tulevaisuudessa, ellei sitä tietoisesti vältä.

Tiettyjen nimien välttäminen on siis yksi tapa hakea erisukuisuutta. Oikeastihan erisukuisuutta on vaikea määritellä yksiselitteisesti. Siksi on tärkeä katsoa sukutaulua kokonaisuutena.

Isälinjalla on painoarvoa geneettisen monimuotoisuuden vaalimisessa, vaikka oriin suvussa muuten olisikin yleisiä nimiä. Esimerkkinä mainittakoon Tk-suunnalle viime vuonna kirjattu Peräkorven Äly, joka on Riuskan kautta tulevan Kirpun linjan ainoa edustaja. J-suunnan edustajaa ei Kirpulla tänä päivänä ole. Viimeinen taisi olla nyt jo edesmennyt Murron Titaani. Lohdutuksen lippua J-suunnalla kannattelee Hanslankarin lisäksi vain Tarun Tykki (ei. Viesker).

Tästä päästään siihen karuun faktaan, että erisukuisen oriin löytääkseen on melkein pakko kääntää katseet muihin kuin J-suunnan oreihin. Käyttösuunnan jalostusarvostelu on mielestäni paras kädenojennus, minkä suomenhevonen on saanut vuosikymmeniin. Harmi vain, että se keksittiin 30 vuotta liian myöhään. Kirpun isälinja on tänä päivänä pitkälle ratsuoriiden varassa ja Lohdutuksen linjalla nuppilukua yllä pitävät lähinnä pienhevoset. Suurin osa nykypäivän puhtaasti erisukuisistakin oreista edustaa siis Murron ja Uljaanpojan isälinjoja.

Joskus näkee kasvattajan ajattelevan tekevänsä hyvin valitessaan tammalleen vähän käytetyn oriin, jollaisia esimerkiksi käyttösuunnan oriit järjestään ovat. Toki jokainen terve ja täyspäinen suomenhevosori ansaitsee vähintään yhden jälkeläisen, myös ne Turon ja Vieskerin pojat, mutta se, että ori on vähän käytetty, ei tee siitä automaattisesti erisukuista. Suurin osa Tk-suunnan oreista on ihan tavallisen sukuisia. Siksi onkin niin tärkeää tarkastella oriiden sukua lähemmin. Ratsusuunnalla on omat turot ja vieskerinsä, mutta tässä kohtaa on hyvä laittaa asiat perspektiiviin: suosituin R-suunnan ori kautta aikojen on Pilven Poika 169:llä jälkeläisellään. Tätä suositumpia J-suunnan oriita on vaikka kuinka monta.

Jokainen terve suomenhevostammakin ansaitsee vähintään yhden varsan. Puhuin jo isälinjoista, mutta kuinka hyvin tunnet tammasi suvun ja varsinkin sen emälinjan? Suomenhevosen emälinjoja on nykypäivänä elossa arviolta 70–80 – tai näin ChatGPT tiesi kertoa – joitain kymmeniä joka tapauksessa. Jos omistat hyväsukuisen juoksijatamman, sen emälinja tuskin on hätää kärsimässä. Mutta jos olet lähdössä varsantekoon vähän vaatimattomammilla aineksilla ja mietit, kannattaako vaivautua, tutki hetki tammasi emälinjaa. Kuinka monta tammaa siltä on elossa? Omani on emälinjansa viimeinen. Sen kohdalla saattaa olla jo liian myöhäistä, mutta yhdenkään emälinjan ei soisi kuihtuvan pois ainakaan sen vuoksi, ettei omistajataho ole ollut tietoinen tammansa ainutlaatuisuudesta.

Toinen asia, jonka haluan nostaa esiin varsinkin erisukuisten tammojen kohdalla, on orivalinta. Liian usein olen Sukupostia selatessani törmännyt tapauksiin, joissa nykypäivän mittapuulla vähintään erilaisensukuiseksi miellettävä tamma on saanut parhaimmillaan useita jälkeläisiä, mutta jotka kaikki ovat sen hetken suosituimmista juoksijaoreista (lue: yleisen sukuisista). Siinä missä moni tämän päivän juoksijatamman omistaja tuskailee sukusiitosprosenttien kanssa, ei harvinaisen sukuisen tamman omistajakaan saisi olla asiassa liian lyhytnäköinen. Jos astutat erisukuisen tammasi miltei millä tahansa vähänkään suositulla juoksijaoriilla, ei syntyvä varsa ole enää erisukuinen. Siksi erisukuisten tammojen orivalinnoissa tulisi mielestäni painottaa entistä enemmän oriin harvinaisempaa sukua. Näin annettaisiin erisukuisuudelle mahdollisuus selviytyä seuraavaan sukupolveen.

Onneksi peli ei ole kuitenkaan vielä menetetty. Meillä on vielä erisukuisia suomenhevosoreja ja -tammoja, joita käyttää siitokseen. Heila löytää tämän jutun kirjoitushetkellä 174 oriitta ja 380 tammaa, jotka ovat syntyneet vuonna 2000 tai sen jälkeen, joita ei ole merkattu kuolleeksi ja joiden suvussa (tai ainakaan viidessä lähimmässä polvessa) ei esiinny Suikkua, Vokkeria, Vieteriä tai Hilua. Jos puoletkaan tästä määrästä saisi mahdollisuuden siitoksessa, geenipoolia saataisiin lavennettua hyvinkin nopeasti.

Sanontahan kuuluu, että juoksijan suvussa pitää olla Suikkua. Kenties, mutta joka ikisen suomenhevosen suvussa sitä ei kai tarvitsisi olla. Edellä mainitut valtaoriit Turo ja Viesker etunenässä ovat suosiollaan muodostaneet pullonkaulan suomenhevosen sukujen moninaisuuteen. Suvut kyllä lavenevat ajan myötä, kun sukupolvi sukupolvelta nimet siirtyvät taulussa kauemmaksi, kunnes ne ovat enää niitä eriaaroneja ja murtoja, jotka jo esiintyvät jokaisen suomenhevosen sukutaulussa ja kertaantuvat siellä. Mutta onko tämä aivan välttämätön lopputulos?

Merkittävä muutos on mahdollista saada aikaan suhteellisen lyhyessä ajassa, kun vain kysyntä on oikea. Otetaanpa esimerkiksi suomenhevosten värijalostus, olkoon kukin siitä ideologisella tasolla sitten mitä mieltä tahansa. Arvaatko, kuinka monta kimoa suomenhevosta oli elossa vuosituhannen vaihteessa? Tarkkoja lukuja on Sukupostista vaikea kaivaa, mutta koska kaikki nykypäivän kimot polveutuvat E.V. Johtotähdestä, arvioisin luvun olevan sen siihen mennessä syntyneet jälkeläiset plus se itse ja pari muuta, joiden kautta väri ei enää tänä päivänä periydy, eli kymmenkunta yksilöä.

Voikko väri tulee nykysuomenhevoseen niin ikään yhden sukuhaaran kautta ja sen värisiä oli tuohon aikaan omien laskujeni mukaan maksimissaan saman verran. Päistäriköt periytyvät yhden tammalinjan kautta, eikä niitä ollut tuolloin jäljellä enää kuin pari kolme. Vuodesta 2000 tähän päivään päistärikköjä suomenhevosia on syntynyt 84 kappaletta ja vain muutama niistä on merkattu Sukupostiin kuolleeksi, eli elossa niitä on joka tapauksessa useita kymmeniä. Kimoja on tällä vuosituhannella syntynyt reippaasti päälle 200 ja voikkoja yli 300. Mikään näistä kolmesta erikoisväristä ei siis ihan heti ole enää vaarassa kadota suomenhevosesta, koska erikoisen värinen suomenhevonen on edelleen haluttu. Miten harvinaisensukuisille suomenhevosille saataisiin luotua vastaava kysyntä?

Tämän jutun tarkoitus ei ollut kritisoida kenenkään siitosvalintoja vaan herätellä miettimään, mitä sinä kasvattajana ja suomenhevosen ystävänä voit tehdä sen eteen, että rotu säilyisi geneettisesti riittävän monimuotoisena. On kaukaa haettua, että ravipuolella alettaisiin yhtäkkiä suosimaan harvinaisen sukuisia oreja, mutta panenkin toivoni siihen suomenhevoskasvatusta harrastavaan kolmannekseen, joka jo lähtökohtaisesti kasvattaa muulle kuin J-suunnalle. Loppujen lopuksi kukaan ei voi ennalta tietää, mikä on se ori tai tamma, jonka varassa jokin sukulinja jatkuu tulevaisuuteen. Annetaan siis jokaiselle mahdollisuus. Suomenhevonen on muutakin kuin ravihevonen. Suomenhevonen on meidän kaikkien hevonen. Eikä kaikkien suvussa tarvitse olla Suikkua.

Anita Paakinaho

Raviharrastaja ja yhden suikuttoman suomenhevostamman omistaja