Hevosjalostusliitot loivat aikoinaan Hippoksen apukädekseen ravikilpailutoimintaan. Nyt pohditaan, kuinka jatketaan epävarmassa tilanteessa: käsi kädessä vai säästösyistä raajoja amputoiden.
Jokaisessa tulevaisuutta koskevassa keskustelutilaisuudessa, alasta riippumatta, nousevat esille samat pelon lähteet, musta aukko, johon kaikki valtakunnan varat imaistaan. En tohdi edes nimeä mainita, koska se näyttää vievän monelta jo leivänkin suusta, kirjaimellisesti. Pelko on mielen vaivoista vaarallisin.
Supistuksia ilman synnytystä. Paljon kokeneena arvio on, että tuloksena ei ole lasta eikä paskaa, kuten täällä on tapana sanoa.
Valuutan puute laittaa mielikuvituksen liikkeelle, ei ainoastaan säästökohteista, vaan uusista tulonhankkimistavoista. Kannattaa vilkuilla myös laatikon ulkopuolelle, koska raha ei ole maailmasta loppunut, se vaan vaihtaa taskua.
Hevosurheilun on yhä enenevissä määrin kyettävä osoittamaan yhteiskuntakelpoisuutensa, siinä on tehtävää ihan jokaiselle lajin parissa työskentelevälle ja harrastavalle.
Mukaan kaivataan kipeästi uusia toimijoita, hevoskasvattajia, ammattilaisia ja harrastajia. Etenkin suomenhevosen tulevaisuus huolestuttaa. Teot ja kaipaus eivät ikävä kyllä kohtaa. Siellä, missä helpoiten uudet kipinät syttyvät, kuten paikallisraveissa kesäradoilla, ravipäiviä on karsittu kovalla kädellä. Surullisena esimerkkinä Lieksa. Siellä katsomo on täynnä kannustavaa yleisöä, oikea kohtaamispaikka!
Mietin, että epäsuhtaisen ja lähiratojen toiminnan kannalta toisinaan järjettömältä vaikuttavan ravikalenterin laatijana täytyy olla joukko ymmärrystä vailla olevia ihmisiä, mutta se onkin tekoäly. Parviäly ratojen yhteistyössä voisi toimia paremmin. Esimerkkinä, radat voisivat pitää kilpailutoiminnassaan parin kolmen kuukauden pituisia taukoja toisten alueen ratojen hyväksi.
Etenkin suomenhevosen tulevaisuus huolestuttaa.Auli Mikkonen
Yhden hevosjalostusliittojen ydintoiminnan, tunnistuksen, kulurakenne eri puolella maata on kovin erilainen, eikä tasapäistämisen mahdollisuutta ole maantieteellisistä seikoista johtuen.
Tarvitaan ajattelutavan muutosta. Vaihtoehtona niinsanotulle hipposvetoiselle toiminnalle, jota ohjataan syrjäiseltä pääkaupunkiseudulta: hajautetaan Hippoksen toiminta ja henkilökunta maakuntiin ja hevosjalostusliittoihin. Näin saadaan lisää osaajia ympäri Suomen, erikoisosaamisalueita ja alueiden välistä yhteistyötä. Pienemmissä yksiköissä toiminta on joustavaa ja ketterää, paikallistuntemus valttia.
Loppukevennyksenä vielä sekä omaan kokemukseen että havainnointiin nojaten, olisi perusteltua palkita niitä hevoshulluja tyttöystäviä (-tai poikaystäviä sekä ylipäänsä ystäviä), jotka tuovat lajin pariin uusia harrastajia. ”Tartunnan” on saanut minusta yksi nykyinen hevosalan tutkija, pari aktiivista harrastajaa ja yksi ammattilainen. Miettikää, jos me kaikki onnistuisimme tuomaan remmiin neljä uutta hevosalan toimijaa, miltä alan tulevaisuus ja vetovoima näyttäisivät?
Toimitaan vaikka kuten eräs naapurini kertoi tekevänsä joka aamu. Hän nostaa kädet voittajan asentoon ja sanoo itselleen: ”Tästä tulee hyvä päivä!”
Auli Mikkonen
Riippumaton ajattelija susirajalta, ikuinen hevostyttö ja tällä hetkellä myös Pohjois-Karjalan Hevosjalostusliiton johtokunnan jäsen