Raviurheilu on hieno laji, se yhdistää ihmisiä ikään, sukupuoleen, ammattiin tai taustoihin katsomatta.
Konsepti on siis jo valmiiksi ainutlaatuinen. Meillä on myös kautta aikojen ollut kansainvälisiä menestyjiä, jotka ovat yhdistäneet ravi-ihmisiä ympäri Suomen. Hevosia ja ihmisiä, joista meidän kaikkien pitäisi olla ylpeitä. Jokainen lajin parissa oleva tietää, kuinka valtavan työn menestyminen vaatii. Yksikään suuri voitto ei synny sattumalta.
Siksi raviurheilussa pitäisi puhaltaa enemmän yhteen hiileen. Meidän pitäisi osata iloita hyvistä hevosista ja arvostaa ihmisiä, jotka panostavat tähän lajiin – oli kyse sitten kasvattajista, omistajista, hoitajista, ohjastajista tai valmentajista. Ei ole väliä, onko kyse suurkilpailuvoitosta vai paikallisravien onnistumisesta. Jokainen onnistuminen vaatii ympärilleen toimivan ja sitoutuneen tiimin.
Juuri siksi on surullista nähdä myös lajin toinen puoli.
Olen itse joutunut kokemaan häirintää, yksityisyyden loukkaamista ja kunnianloukkauksia raviurheilun ympärillä. Asioita on levitelty ilman faktoja, henkilökohtaisia asioita käsitelty muiden viihteenä ja selän takana puhumisesta on tullut joillekin lähes harrastus. Pahinta ei ole edes yksittäiset sanat, vaan se, kuinka normaaliksi tällainen käytös on vuosien aikana muuttunut.
Ravipiireissä tiedetään kyllä, miten nopeasti huhut liikkuvat. Yksi kommentti muuttuu hetkessä ”totuudeksi”, vaikka kukaan ei pysähdy tarkistamaan asioita. Sosiaalinen media on tehnyt tästä vielä raaempaa. On helppoa kirjoittaa, vihjailla ja mustamaalata, kun vastuu jää usein olemattomaksi.
Minua eniten ihmetyttää se ristiriita, että lajissa puhutaan jatkuvasti kunnioituksesta hevosta kohtaan, mutta ihmisten kunnioittaminen unohtuu liian usein täysin.
Koko raviurheilevan kansan pitäisi olla yhtä tiimiä. Meidän pitäisi yhdessä tuoda tätä hienoa lajia esille positiivisella tavalla – ei repiä toisiamme alas. Lajin tulevaisuus ei rakennu kateudelle ja juoruilulle vaan yhteishengelle, arvostukselle ja sille, että osaamme iloita myös toisten onnistumisista.
Moni ravi-ihminen varmasti tunnistaa tämän ilmiön, vaikka siitä ei ääneen puhuta. Osa vaikenee siksi, ettei itse joutuisi seuraavaksi silmätikuksi. Se kertoo jo paljon lajin ilmapiiristä.
Kirjoitan tämän siksi, että raviurheilun pitäisi pystyä parempaan. Jos haluamme lajin säilyvän elinvoimaisena ja houkuttelevana myös uusille ihmisille, meidän on uskallettava puuttua myös siihen, miten kohtelemme toisiamme.
Raviurheilun tulevaisuutta ei ratkaise pelkästään raha tai katsojamäärät. Sen ratkaisee myös se, millaisen ilmapiirin me itse rakennamme.
Raviurheilulla on edelleen mahdollisuus olla yhteisö, joka kannattelee ihmisiä eikä hajota niitä. Mutta se vaatii sen, että uskallamme katsoa myös peiliin – ei vain juhlapäivinä voittajakuvissa, vaan myös silloin, kun joku uskaltaa kertoa ääneen epäkohdista.
Minä uskalsin nyt.
Henna Halme
raviurheilija