Raviurheilu on vähän niin kuin pyörä, joka ehyenä pyörii ja toimii hyvin. Viimeaikainen ajattelu ja päätöksenteko on perustunut ajatukselle, että kun jostakin otetaan jotakin pois, se on jossain muussa lisänä ja tuottaa hyvää. Näinhän asia ei ole.
Ravit eivät tule toimeen ilman hevosia. Hevoset vaativat hevosenomistajia. Hevosenomistajat haluavat syitä, joiden vuoksi hevosia on mielekästä omistaa. Ammattivalmentajat tarvitsevat menestyäkseen hevosenomistajia, ja raviurheilu tarvitsee ammattivalmentajia. Hevoskasvatus edellyttää monia asioita – ennen muuta kilpailuja, jotka tekevät varsasta halutun. Ylipäätään ravit ja raviradat ovat koko lajin elinehto.
Nyt olemme menossa tilanteeseen, jossa raviratojen toimintamahdollisuuksia heikennetään. Joidenkin ratojen toiminta uhkaa jopa loppua, maakuntaradoista halutaan tehdä kesäratoja. Päätöksenteossa ei oteta huomioon sitä, minkä vuoksi joku haluaa omistaa tai kasvattaa hevosia. Myös nuorten ohjastajien ja valmentajien tulevaisuusnäkymät liittyvät siihen, kuinka terve ja toimiva raviyhteisö on.
Ravipäätöksenteon tulee perustua juurisyihin. Hevosenomistajien osalta mietittävä kysymys on se, mitä he odottavat lajilta. Hyvin harva uskoo rikastuvansa hevosen omistamisella. Usein odotus koskee elämyksiä, asioita mitä hevonen ja raviurheilu voi hänelle antaa.
Selvitin aikoinaan Oulussa potentiaalisia raviurheilun sponsoreita ja samalla uusia hevosenomistajia. Pääosin kysymys oli menestyvistä yrittäjistä, joilla olisi ollut mahdollisuus satsata lajin. Usea heistä esitti kysymyksen raviurheilun elinvoimasta ja paikallisesti siitä, mikä on Oulun alueen kilpailutarjonta. Hevosenomistaja haluaa, että hevonen ja laji on häntä lähellä, ei monen sadan kilometrin päässä. Elämyksistä halutaan nauttia omalla kotiseudulla. Jääkiekon suuri suosio perustuu aina kotijoukkueen kannattamiseen.
Ammattivalmentajien sijoittuminen, kuten muutkin lajin kannalta tärkeät asiat, liittyvät tarjontaan. Mikäli alueella ei ole tarpeeksi kilpailuja ja ravitarjontaa, ammattimainen toiminta ei ole mahdollista. Sama koskee lajin harrastajia ja lajisuosiota yleensä. Näin asia on Oulussa ja koko Pohjois-Suomessa. Ikävä totuus koskee myös muita alueita, jotka uhkaavat jäädä raveista tyhjiksi. Selvää on se, että ravien myötä katoaa muukin raviurheiluun liittyvä toiminta, myös ravipelaaminen. Suomen raviurheilun voima on ollut lajin alueellisessa kattavuudessa ja innokkaissa harrastajissa. Nyt näistä perusasioista halutaan päästä eroon.
Kotikylälläni Haukiputaalla toimi aiemmin virkeä raviseura, Virpiniemen Hevosystävät ry. Olin itse mukana toiminnassa. Rakensimme talkoilla raviradan, tuomaritornin ja yleisökatoksen. Rata-aluetta käytettiin vilkkaasti harjoituskäytössä. Vuosittain oli muutamat harjoitusravit ja yhdet paikallisravit.
Nyt ravitoiminta on hiipunut. Samalla alueella toimii useita ratsutalleja, joissa kaikissa on ratsastuskoulu. Valtakunnallisesti ratsastuksen harrastajia on jo yli 160 000, ja määrä kasvaa koko ajan. Vastaavasti raviurheilussa harrastajalisenssien määrä on laskenut vuoden 2017 jälkeen kolmanneksella. Sama koskee kotimaisten kilpailevien lämminveristen määrää. Huomattavaa ja ajatuksia herättävää tulisi olla sen, että ratsastuksessa ei puhuta lainkaan rahasta. Kysymys on pelkästään hevosen tuottamasta ilosta ja elämyksestä.
Tuleva raviurheilun rahoitus suurine riskeineen asettaa koko lajin uuden eteen. Raviurheilun valtionapu tulee laskemaan vuosittain ja loppunee kokonaan kilpailutoiminnan osalta vuonna 2028. Kysymys on lähivuosista, aikaa uudenlaiselle ajattelulle ei ole paljon. Epärealistiset toiveet uuden peliyhtiön tuottamasta hyvästä ja ravipeleihin liittyvän päätöksenteon siirtäminen käytännössä naapurimaan peliyhtiölle eivät paranna tilannetta. Raviratojen alasajo ja harrastajien aliarvioiminen johtavat varmuudella lajin näivettymiseen.
Nämä ovat kaikki asioita, joihin ravipäätöksenteossa tulisi kiinnittää huomiota. Ajattelun jälkeen pitäisi ryhtyä toimiin ja tehdä muutoksia lajisuosion parantamiseksi. Rahalla on merkitystä, mutta raviurheilussa on paljon muutakin. Yhteisöllisyys ja hevosen sekä hevosihmisen kunnioittaminen ovat raviurheilun kulmakiviä. Raviurheilussa ei saa unohtaa lajin perusteita. Ravipäätöksenteossa tulee palata juurisyihin.
Kari Eriksson
Hippoksen valtuuskunnan jäsen