Ei mikä tahansa Pelle – Aarre Multanen palasi maailmanmatkoiltaan aina Porin raviradalle

Tämä artikkeli on ensijulkaistu Hevosurheilussa 28.1.2026. Lehti nostaa jutun esiin uudelleen avoimesti luettavana Aarre Multasen 28.9. saaman Suomen Hippoksen hopeisen ansiomerkin myötä.

Sanonnan mukaan sateenkaaren päästä löytyy aarre. Porin raviradalta Aarre ainakin löytyy, ja konkreettisemmin saavutettavissa oleva. Varikkoportin päädyssä tallia pitävä Aarre Multanen vaikuttaa olevan kaikkien kaveri, jonka tallituvan pöydän ääressä kahvittelee usein laajakin alueen toimijoista koostuva porilaisparlamentti.

"Melkein joka aamu määrätty porukka tulee kahville, kaikkia ketä raviporukoissa on. Vähän vieraampia, vähän tutumpia. Ennen oli enempi, kun ihmisiä vielä kävi raveissa", Multanen määrittelee. "Ne tulee aina vaan kahville ja rupattelee, mitä on edellispäivänä raveissa tai muualla tapahtunut."

Ikänsä puolesta syksyllä 74 vuotta täyttävä kahvitteluisäntä on eläkeläinen, mutta hevostenpito jatkuu eikä käytännössä juuri mikään ole muuttunut. Lajin kiintoisimmissa käänteissä Multanen pysyisi jo pelkästään kuulopuheiden avulla mukana.

"Jostain lähtöihin olisi vaan Suomessa kaivettava hevosia. Muuten ei hyvältä näytä. Tykkäisin, että vedonlyöntihommat saataisiin pelittämään, ettei kaikesta tarvitsisi tapella. Ala tuottaa kyllä oman osuutensa", Multanen politikoi.

Hän seuraa tallikämpästään käsin raviurheilua erittäin aktiivisesti.

"En mä paljon muuta katsele kuin raveja ja uutiset", Multanen ynnää. "Jokin uusi sytytys, uusi mielenkiinto pitäisi saada edistämään sitäkin, että ihmiset kävisivät raveissa paikan päällä. Kesäisinhän mikään ei ole hienompaa kuin käydä raveissa."

Multasella on kiinnekohtia maihin, joiden lähtöjä hän Tototv:stä tapittaa. Hänelle ei äkkiä tule mieleen ravimaata, jossa ei olisi käynyt.

"Ravit pyörivät telkkarissa koko ajan, nyt Ranskaakin, kun on isot ravit. Se tekee paljon kiinnostavuudelle, kun Antti Ojanperän hevoset juoksevat siellä. Prix d'Amériquessa olen käynyt kuusi kertaa. Erik Skutnabbin luona olin aina, kun hän oli vielä Ranskassa ja ajoin Via Roadin hevosautoa toistakymmentä vuotta ympäri Eurooppaa."

Multanen oli ensimmäisiä silloisen kuljetusyhtiön autokuskeja. Laajimmillaan Via Roadilla oli viisi erikokoista hevoskuljetusautoa.

"Paras kyydissä olleista hevosista oli Lutfi Kolgjinin Viking Kronos. Hieno ori, joka matkusti hyvin. Hoitaja oli aina mukana, ja yleensä oli kaksi kuskia. Sen kaikki Italian-startit mä kuskasin. Italian puolella ei saanut mafian takia pysähtyä, rajalla piti aina tankata ja ajaa suoraan perille. En yleensä käynyt radalla, se vietiin maaseudulle."

Multanen ajoi hevosia paljon esimerkiksi Normandiaan, ja tuli tunnetuksi siitä, että kun hän jonnekin meni, hän oppi reitin kerrasta.

"En tiedä, millai nykyään kävisi", Multanen hörähtää. "Ei siihen aikaan ollut navigaattoreita, otin aina jonkin maamerkin ja sen avulla suunnistin. Varsinkin ratsuja meni paljon samoihin paikkoihin, niin kyllä sen oppi."

Nykyään Multanen hoitaa toisenlaisia kuljetuksia. Porissa on mustan huumorin sanonta, että kun hevonen ilmoitetaan Pellelle starttiin, tarkoitetaan, että se lähtee viimeiselle matkalleen, Sastamalaan teuraaksi.

"Se homma alkoi varmaan siitä, että kaikki ihmiset eivät saa omaa hevostaan vietyä. Se on omistajille surullinen tilanne, lapsille varsinkin."

Vuoden kahden ensimmäisen viikon aikana teuraskuljetuksia on ollut viisi. Multanen ei ole varma, onko uudella asetuksella hevosten hyvinvoinnista ollut määrään vaikutusta.

"Voi se vaikuttaa, kun ei saa enää yhtä hevosta pitää. Yksityinen kun soittaa, saan hevosen teurastamolle kahdessa päivässä. Vien hevosen ja se teurastetaan heti. Riimun saa takaisin saman tien, jos joku haluaa sen muistoksi. Aika harva haluaa."

Olympiavuonna 1952 syntynyt Aarre Multanen on lähtöisin Punkalaitumelta läheltä Huittisten rajaa. Maatilaa pitäneillä Elma ja Viljo Multasella oli 12 lasta, joista Pelle oli yksi. Isä kävi ikänsä metsäajossahommissa, äiti hoiti muutamaa lehmää.

"Siihen aikaan maito haettiin lypsytiloilta ja meiltä kävi yksi vanha mummu hakemassa maitoa. Olin kolmevuotias ja tein hänelle jotain ilkikurista. Hän sanoi, että olet sä aika pelle. Siitä lähtien nimitys on pysynyt", Multanen sanoo.

Kotipihassa ei hevosia koskaan asunut, mutta naapurissa 300 metrin päässä Yliparrin Pekalla oli ravureita, samoin Erkki Aarikalla, joka muistetaan vuoden 1978 Derbyn voittaneen Leo Frostyn kasvattajana ja omistajana.

"Innostus hevosiin alkoi juuri Yliparrin Pekan kautta. Rupesin ajelemaan hevosia 10–11-vuotiaana. Koulunkäynti jäikin vähän vähiin. Koulun jälkeen mentiin hevosia ajamaan, ja joskus tuli lipsuttua päivälläkin", Multanen hymähtää.

Multanen lähti Huittisiin maanviljelijä Reino Vaihekoskelle, joka oli hevosista innostunut ja alkoi tuoda lämminverisiä Tanskasta. Siellä oli valmentajana Ypäjältä juuri valmistunut Risto Airaksinen.

"Aika hienosti meillä meni, olin Riston apulaisena silloin", tuolloin 16–17-vuotias Multanen kertoo. "Risto oli heti oikein hevosmies."

Multasen matka jatkui lihatukkua pitäneen talousneuvos Paavo Vainion Lämminveritallille Porvooseen.

"Tein siellä viljelyshommia ja ajelin hevosia, kun niitä oli 20–30. Puikkosen Pete oli siellä samaan aikaan."

Niinisalossa palveltu armeija-aika vain lisäsi kiinnostusta hevosiin, päivät kun sielläkin tehtiin tallitöitä.

Sitten edessä oli Multasen uralle leimallisin yli kahdeksan vuoden ajanjakso maankuululla Kiikan maestrolla Tuomo Mäkelällä.

"Hän oli hevosmiehenä yksi Suomen parhaita, osasi lukea hevosta hyvin", Multanen summaa. "Oltiin tultu tutuksi, kun paljon käytiin Mäkelässä istumassa iltaa Yliparrin ja Aarikan Erkin kanssa. Siihen aikaan hevosmiehet kävivät toistensa luona kylässä. Tommi oli oikein lupsakka seuramies."

Samaan aikaan Mäkelän tallilla työskentelivät Marjaana Alaviuhkola, Kristiina Ertola ja Pirjo Raiskio.

"Siellä hommia riitti. Kun siellä oli oreja, siellä saattoi olla satakin tammaa mäellä. Kilpahevosilla ajettiin siihen aikaan paljon sorateillä, talvella Kiimajärven jäällä."

Moskovassakin Multanen pääsi käymään Mynttorgin kilpailumatkalla, johon mahtui voitto ja hylkäys jälkikäteen.

Multanen muistaa hyvin työvuosiinsa osuneen Mäkelän tuhoisan tallipalon joulukuisena sunnuntaina 1977. Epäillysti sähköjohdoista alkunsa saanut palo vaati 11 ravurin hengen, joukossa tunnetut Flight Boy ja Vekku-Lento.

"Näin sen tilanteen. Olisiko ollut Helsingissä edellispäivänä ravit, ja sieltä tultiin. Tallipalo syttyi aamulla. Kaikki parhaat hevoset olivat tallissa sisällä. Yritettiin pelastaa hevosia, mutta ei se onnistunut enää. Hevoset saivat heti häkää ja katot oli siihen aikaan tehty sellaisista levyistä, joista tippui kuumia tippoja, ei sinne voinut ihminen mennä."

Yhtä muutakin asiaa Multanen tuolta ajalta harmittelee, oppia Mäkelältä olisi pitänyt imeä enemmän.

"Siihen aikaan olin nuori ja menevä. Ei tullut seurattua häntä niin tarkkaan. Olisi pitänyt paremmin kiinnostua kaikista hommista ja seurata, mitä hän teki. Aina hän löysi hevosesta vian."

Mäkelältä Multanen siirtyi vielä ennen Poriin muuttamistaan Huittisiin pitämään huolta Esa Lähdekorven hevosista.

"Otin Vaihekosken Reinolta tallin vuokralle ja pidin omaa tallia pari vuotta. Oli siinä muutama oikein kunnon hevonen, vähän pärjättiin."

Kun Pelle Multasen tuli aika siirtyä valmentajaksi Poriin 1981, rata oli yksi maan merkittävimpiä.

"Se oli silloin oikein pinnalla", Pelle luonnehtii.

Hänen puhelimensa soi ja osoittautui, että soittaja oli Porin raviradan johtaja Jyrki Juti. Tarkoitus oli houkutella Multanen ratavalmentajaksi.

"Juti oli tuttu mies. Hän soitti, että talli vapautui, kiinnostaako. Sanoin, että voisi kiinnostaa."

Aivan nykyiseen asemapaikkaansa Aarre Multanen ei silloin muuttanut, mutta lähelle.

"Olin aluksi siinä, missä on nykyään ponitalli ennen kuin tämä talli rakennettiin. Nykyinen on valjastuskatoksista tehty."

Multanen on viihtynyt 90-luvulta lähtien samoissa tiloissa vuosikymmenet. Hän on poikamies, joka asuukin tallin yhteydessä. Kysyttäessä, mikä Porin raviradassa on hyvää, hän miettii hetken.

"Silloin kun ratamestari Pasi Soimala oli voimissaan, paikat olivat oikein hienossa kunnossa treenata. Ei tarvinnut pelätä, että ei pääse aamulla ajamaan, ei sellaista ilmaa tai pakkasta ollut. Se tässä hommassa on tärkeintä, että paikat ovat ajettavassa kunnossa."

Isommin Multanen ei nykytilannettakaan tohdi moittia.

"Kyllä täällä hevosen kuntoon saa. Ympäri kiertävä lenkki on 1600 metriä ja tässä on hyvin tarhatilaa, hevoset saavat olla ulkona. Enää ei muuta tarvittaisi kuin raveja. Kaikki maksaa paljon ja kuluja tulee, jos koelähtöönkin lähdet viemään hevosen johonkin muualle."

Porin 13 ravipäivää käsittävä kausi alkaa 22. helmikuuta.

"Talvella pitäisi olla harjoitusraveja kahden viikon välein, mutta kun hevosmäärät ovat olleet niin pieniä, ei ole tullut ilmoittautuneita tarpeeksi. Harjoitusravit ovat hyviä kilpailutuntuman takia, että ei tarvitse hevosilla yksin ajaa."

Harjoitusraveissa Multasen valmennettavien ohjastajana toimii yleensä Sebastian Långström, jonka kanssa Multanen pitää vuokratallia yhdessä. Hevosia on kymmenkunta.

"Tänään just Pelle myi yhden hevosen ratsuksi", Långström sanoo haastattelupäivänä.

Pelle Multanen kiittelee työkaverinsa panosta tärkeäksi.

"Oli tärkeää saada tähän joku, kun polvet olivat niin huonot ja hevoset pitää saada aina ulos. Sebastian ajaa talvella hevoset, sillä toisessa kädessäni verenkierto on niin huono, että tahtoo sormet jäätyä. Ajelen hevosia silloin tällöin. Kesää kohti sitä taas piristyy."

Multanen käveli kolme vuotta keppien kanssa.

"Kun sain uudet polvet, elämä alkoi uudestaan. Se onnistui täydellisesti, enkä tarvitse enää apuvälineitä. Yleiskuntokin on tosi hyvä."

Aamuisin Multanen hoitaa hevosten ruokinnan seitsemän maissa, illat ovat Sebastianin vastuulla. Hevoset ovat Multaselle tottumiskysymys.

"Hevoset merkitsevät tavallaan koko elämää. Suunnittelin jo, että iän takia lopettaisin tallinpidon vuodenvaihteessa, mutta ei niistä vaan eroon pääse. Kun saisi hyvän hevosen vielä..."

"Auttaa aina kaikkia"

Aarre Multasen hyvin tuntevat ihmiset kertovat, millainen mies hän on.

Harri Koivunen

ravivalmentaja, oppipoika

"Pelle on maailman hyväluontoisimpia ihmisiä, auttaa aina kaikkia. Hän ei katso pärstäkerrointa, rahapussia eikä mitään muutakaan, Pelle auttaa jokaista. On ihan sama, missä päin menee, hänet tunnetaan ympäri maailmaa ja hänellä on ystäviä joka puolella. Siihen on varmaan syynä hänen luonteensa."

"Olen tuntenut hänet hyvin 80-luvun taitteesta asti. Tuomo Mäkelän tallin leima näkyi Pellessä jo silloin, sekä hevosmiespuolessa että ihmisyyspuolessa. Molemmat puolet ovat tehneet vaikutuksen. Kahvipannu on kuumana aina kun joku tulee käymään."

"Voin ylpeänä kutsua Pelleä yhdeksi mun raviurheilun oppi-isistä. Aina kun hätä on, kyllä mä melkein Pellen numeron otan, että mitä nyt kuuluu tehdä. Ikinä ei ole tilannetta, että ei vastausta tule."

Jouni Riikonen

valmentaja, uintikaveri

"Auttavainen ja kauhean ystävällinen ihminen, semmoinen Pelle on. Kuskaa lähiseudun pikkutreenareille heinät ja kaikki. Hänen luonaan käy iso lauma ihmisiä syömässä. Hän on tosi hyvä kokki ja voi sanoa, että hän ruokkii koko raviradan väen, tekee hyvät sopat. Ikinä ei sano, että ei sovi tulla."

"Nyt minulla on hevoset kotona Viasvedellä, mutta kun hevoset olivat radalla ja kävin ne siinä ruokkimassa, yllytin Pelleä uimaan. Seitsemän jälkeen lähdettiin aina uimaan yhdessä."

"Sen ajan mitä hän ehtii, hän istuu tallikämpän tuolissa ja on kova seuraamaan raveja ja jääkiekkoa, katsoo samaan aikaan telkkarista raveja ja padilta jääkiekkoa."

Kari Laurila

hevosenomistaja, entinen Porin ravien toimitusjohtaja, ystävä

"Pelle on maailman paras ystävä. Hän auttaa aina täysin pyyteettömästi. Vaikka hän olisi toisella puolella maailmaa, hän sopii asioita ja touhuaa. Hän on semmoinen luonnonlapsi, että ei niitä synny ihan joka toinen vuosisata."

"Olen tutustunut häneet silloin, kun hän on Poriin tullut, varmaan siitä on 45 vuotta, ehkä kauemmin. Ollaan seikkailtu paljon yhdessä, käyty ravireissuilla. Hän tarttuu aina kaikkeen, on aina mukana, on tehty remonttia tai terassia."

"Hevosten osalta hän on Mäkelän yliopiston käynyt. Jos viedään varsoja Koivuselle tai mihin vaan, Multanen on se, kelle soitetaan, että koppia tarvitaan. Kun hän kuskasi Via Roadilla hevosia, hän vei Italiaan kilpailureissulle Viking Kronoksen, jonka omistajataustoihin kuului oopperalaulaja Luciano Pavarotti. Sanoin Pellelle, kun olivat molemmat pyöreitä, että sanoo vaan paikallisille lehtimiehille, ettei ole Pavarotti vaan Multanen Suomesta."

Sebastian Långström

kollega samalta tallilta

"Jos nykyaikaa ajattelee sillä tavalla, että nykyajan ihmisillä on pienet piirit, Pellellä on tosi paljon tuttavia ja ystäviä, mitä häntä käy tässä tervehtimässä. Aina kun kuulee, että mistä ne tuntevat Pellen, niin syy on se, että Pelle auttoi. Hän on ihmisenä sellainen, että ei ole opiskellut kaivinkoneen käyttöä, hän on mennyt vaan hyttiin ja katsonut, mitä tapahtuu. Hän on kiireinen eläkeläinen."

"Muutin Poriin 9 vuotta sitten. Pidin raviradalla perätallia, lopetin sen, menin Jouni Miettisen ratatallille ja olin siinä pari vuotta. Kun hän lopetti ratatallin, ajoin hevosta Pellen rinnalla ja kysyin, että mitä olet mieltä, jos tulisin sinun tallille. Pelle sanoi, että tule vaan. Talliin on tullut mun hevosia ja ollaan kimpassa tehty. Monilla on ongelma, miten asiakkaita saisi, mutta meillä on ollut koko ajan täyttä. Ollaan pärjätty enemmän ja vähemmän. Positiivisin mielin ollaan, jos vaikka nuorilla onnistuttaisiin."

Korjattu 29.1. klo 12.56: Pellen kanssa samaan aikaan Tuomo Mäkelällä työskennelleiden henkilöiden listaan vaihdettu Siru Juutisen sijaan Pirjo Raiskio, Juutinen aloitti Mäkelän työntekijänä 1983.