Harri Tollola on tullut tunnetuksi Moneyshakerin valmentajana ja sitä aiemmin sen emän She’s So Ladyn takaa.
”Nyt tallissa on kaksi omaa ja kaksi kimppahevosta. Yksi uusi hevonen on tulossa, sillä She’s So Lady on kantavana Tradersista. Toukokuussa tamman pitäisi varsoa. Täytyy pientä kasvatustoimintaakin harjoittaa”, Tollola toteaa.
Hevoskipinä Tollolan kohdalla on saanut alkunsa lapsena, kun papalla oli suomenhevosia. Valmentamaan hän kuitenkin alkoi itse vasta vajaat 15 vuotta sitten.
”Varmaan 30 vuoden ajan hevosia ei ollut lainkaan. Nykyinen avopuolisoni on hevosihmisiä ja vuonna 2012 hevonen juoksi nimistäni ensimmäistä kertaa kilpaa”, Tollola taustoittaa.
Kotitilallaan asuva Tollola toimii päivätöikseen kaivinkoneyrittäjänä. Hevoset ovat pysyneet rinnalla hyvänä harrastuksena. Ennen hevosia harrastuksena toimi ralliautoilu.
”Olen kilpailuhenkinen ihminen. Hevosten valmennus on tosi mielenkiintoista ja jatkuvasti oppii jotain uutta. Välillä saat hakata päätä honkaan ja katsoa, kumpi humisee ennemmin”, Tollola hymähtää.
Hevosten lisäksi Tollola on kiinnostunut politiikasta. Kunnallispolitiikkaan hän lähti mukaan reilut viisi vuotta sitten.
”Perussuomalaisten eduskuntavaaliehdokkaana oli kolmisen vuotta sitten, ja sainkin 2200 ääntä. Eduskuntaan kaivattaisiin nykyistä enemmän hevospuolen puolustajia”, Tollola kokee.
Merkkipäivää hän juhlistaa tallitöiden merkeissä.
”Omalla pienellä porukalla sitten juhlitaan.”