Kalevi Korkiakangas on pirteä kahdeksankymppinen. Korkiakangas on tehnyt elämäntyönsä kengittäjänä ja varsojen opettajana, ja tänä päivänäkin hän sekä kengittää että opettaa varsoja.
”Kengittämällä pysyy kunto yllä”, Korkiakangas kuvailee.
Korkiakankaan ollessa pieni hevonen oli sekä työväline että kulkuväline.
”Kun olin alle kymmenenvuotias, niin isä sanoi minulle, että minusta ei tule minkäänlaista miestä, mutta tulisi edes jonkinlainen hevosmies. Isä oli paljon savotassa niin itse se oli opeteltava toimimaan hevosten kanssa. Jo lapsesta asti minä ajelin ja ruokin hevosia, mutta ainut ongelma vain oli saada länget hevosen selkään.”
Vuonna 1980 Korkiakangas hankki nykyisen paikkansa, ja vuonna 1982 pihassa oli ensimmäinen orivarsa.
”Rupesin touhuilemaan varsan kanssa, ja sitten se jotenkin kulkeutui siihen, että minä rupesin opettamaan muidenkin varsoja. Varsojen opettaminen on yksinkertaista, kun muistaa, ettei niiden kanssa saa hermoilla ja toimii rauhallisesti, johdonmukaisesti ja asiallisesti.”
Hevoset ovat olleet aina Korkiakankaalle hyvin tärkeitä, ja ne ovat olleet hänelle sekä harrastus että työ.
”Jos hevosilla ei olisi mitään merkitystä, niin en minä enää tässä iässä niiden kanssa mitään tekisikään. 365 päivää vuodessa minä nousen aamulla ruokkimaan hevoset aina kello kuusi, en viittä vaille tai viisi yli, vaan tarkalleen kello kuusi”, Korkiakangas toteaa.
Lokakuun alkupuolella Korkiakangas kävi uusimassa ajokortin sekä myös ajolupansa. Hän on ajanut kilpaa yli 500 lähtöä.
”En ehkä kuitenkaan kilpaa enää aja, mutta voisin jossain harjoitusraveissa vielä kokeilla. Minulla on hieno 2-vuotias propulsiolainen tallissa”, Korkiakangas kertoo.
”Ja nyt ei ole aikaa voida muutenkaan huonosti, sillä aion käydä koko talven keskiviikkoisin aina avannossa.”