Syntymäpäiviään torstaina viettävä Matti Kalaja ei ole valmentajatilastoissa ollut koskaan isommin esillä, mutta hän on vuonna 2023 edesmenneen veljensä Tapio Kalajan rinnalla harrastanut koko ikänsä raviurheilua. Matti Kalajan lapsenlapsi Nelli Lindholm muistelee lämmöllä omaa lapsuuttaan synttärisankarin kanssa.
"Papan elämän hevosesta Adam Starista en muista mitään, kun en ollut sen uran aikana vielä edes syntynyt", Lindholm nauraa. "On se tärkeä hevonen papalle ollut, kun vielä sen nimi tulee sille ainakin kerran kuukaudessa, jos ei useamminkin. Hän saattaa verrata sitä tämän hetken hevosiin. Lapsena muistan, kun tehtiin papan, mummon ja oman perheen ravireissuja Kuninkuusraveihin tai St Micheliin. Pappa on käyttänyt minua muutenkin tosi paljon raveissa, kun innostuin enemmän hevosista ja valmentamisesta."
Matti Kalaja käy edelleen kaikki Oulun ravit, ja kiertää muutenkin ahkerasti raveissa seuraamassa kasvattiensa suorituksia. Pappappero on niistä ollut pinnalla Toto75-voittajana, ja Mr Black Star tulee vauhdilla perästä. Se juoksee tulevana lauantaina Oulussa.
"Päivittäin soitellaan ja jutellaan hevosista. Lopulta ollaan asioista samaa mieltä. Kaikesta huomaa, miten tärkeä Mr Black Star on tunnetasolla Matille. Tapsa ehdotti, että astutetaan emätamma Maharajahilla, ja Mr Black Starin piti mennä Tapion valmennukseen."
"Matti seuraa tarkasti raveja joka päivä ja tietysti kasvattiensa suorituksia mahdollisuuksien mukaan paikan päällä. Synttärisankari on edelleen hyvin kiinnostunut raviurheilusta"; Lindholm päättää.