Pirjo Paavola on siirtänyt ravi-innostusta myös tyttäreensä Elina Miettuseen. Kuva: Mia Mäki-Maunus
Merkkipäivä

Pirjo Paavola 50 vuotta – "Kasvattaminen on lajin suola"

Pirjo Paavola on erityisen iloinen ravi-ihmisistä, joista on tullut vuosien varrella hyviä ystäviä.

Lauri Jääskeläinen

Viime kesänä Veli-Erkki Paavolan kanssa naimisiin mennyt Pirjo Paavola täyttää 10. kesäkuuta 50 vuotta. Raviurheilu tuli voimakkaasti Paavolan elämään mukaan 1990-luvun alussa. Hevoset olivat ratsastusharrastuksen parista jo tuolloin tärkeä osa elämää.

"Hevoskoulusta valmistuin vuonna 1995. Meillä oli hyvä jengi, ja raviurheilu upposi heti. Moni ystävyyssuhde on säilynyt näihin päiviin saakka", Paavola kiittelee.

Omista kasvateista Bridqet Queenin ensimmäinen varsa The Jackpot oli heti nimensä veroinen täysosuma.

"Se oli ensimmäinen isompi otsikkohevonen, ja otti 22 voittoa. Elämässä tulee aina huonoja tilanteita, mutta The Jackpot auttoi myös niistä eteenpäin. Se oli siinä kohtaa elämäni hevonen. Sitten syntyi Endless Story, joka on oma tuhkimotarinansa. Omien kasvattien kanssa on ollut hienoa kokea näitä hetkiä", Paavola jatkaa. 

Endless Storyn voittosumma on kivunnut päälle 141 000 euron, ja sillä on pian toinen ura edessä.

"Endless Story on siemennetty ja jos tamman tiinehtyminen lähtee hyvin käyntiin, niin sillä on vielä tarkoitus ajaa kesällä jokunen startti. Onhan se mielenkiintoista odottaa, millainen periyttäjä Endless Story lopulta on. Kasvattaminen on lajin suola."

Paavola osaa arvostaa matkaansa hevosten ja hevosihmisten kanssa.

"Olen kiitollinen omistajille, että olen saanut tehdä töitä hevosten kanssa ammatikseni koko ajan. Samalla on päässyt tutustumaan vuosien varrella mahtaviin ihmisiin, joita lajin parissa on paljon. Yhdessä tehdään Kaustisella töitä myös tästä eteenpäin", Paavola päättää.