Hevoset tulivat luonnostaan Tuomiselle, eikä hän ole muuta työtä tehnytkään. Hänen isänsä Martti Tuominen oli maankuulu hevosmies, jonka Jonnen-Jarru oli ensimmäinen suomenhevonen, joka alitti viisivuotiaana valioajan. Aika 23,7a alitti Vilperin SE:n 1,4 sekunnilla.
Timo Tuominen oli nuorempana myös ahkera kengitysseppä, mutta on jo jättänyt sitä puolta jo vähemmälle.
”Olen nyt keskittynyt enemmän valmentamiseen”, hän kuvailee.
Keskittyminen on tuonut tulosta muun muassa Metsärinteen Pommin Satakunta-ajon voiton ja viime vuoden Derby-kakkosen muodossa. Ori ei ole kilpaillut Derbyn jälkeen.
”Se on ollut vähän yli-innokas, mutta tässä syksyn mittaan tullaan toivottavasti taas radoille.”
Metsärinteen Pommin menestyksiä hän pitää uran kohokohtina. Toinen suuri ilonaihe oli hänen oma kasvattinsa Sokru 21,8a. Hän myi sen, mutta ohjasti sitä lainakuskina.
”Jokimaan kuningatarkilpailun avausmatkan kakkonen oli hieno hetki kotiradalla.”
Tällä hetkellä Tuomisella on kymmenkunta hevosta valmennuksessa, kaikki kotimaista rotua. Kymmenvuotias Metsärinteen Rambo meni kesällä volttivalioksi ja on valmennettavien nestori.
”Nyt on paljon nuoria hevosia, vaikka sen hevosen olen aina ottanut, mitä valmennukseen on tarjottu.”
Terveyttään hän kiittää hyväksi, siitäkin huolimatta tai juuri siksi, että on jättänyt vakavan harrastuksensa sulkapallon jo taa – hän on lajissa muun muassa kaksinkertainen piirinmestari.
”Kävi niin kuin joillekin nuorille suomenhevosille, jotka pärjäävät nuorena. Harjoittelu oli ihan jo työtä ja tuli tympäännys.”