Mika Taittosen River King on sopivassa lähdössä ykkösradalla ja pystyy tauoltakin voittoon. Kuva Anu Leppanen
Kotimaan ravit

Hevosurheilun Toto5-ideavihje Kouvola: Luokkahevonen palaa tasolleen

Torstain ideavihjeen tukipilarina toimii päätöskohteen River King. Viime starteissa alle kykyjensä kilpaillut kuusivuotias pystyy normaalina suoraan tauoltakin voittoon.

Petri Virtanen

Näyttävä ruuna aloitti viisivuotiskauden kolmella vahvalla esityksellä. Siihen sisältyi kovatasoisen 75-lähdön kakkonen ja derbypäivän raju juoksu radalta kaksitoista. Vermon startissa päätöskierros taittui joukon hänniltä aikaan 12,2. Jokimaa Tekee Tähtiä -kilpailun karsintalähtö pilaantui lähtölaukkaan, minkä jälkeen hevosen esitykset alkoivat mystisesti heikkenemään.

”River King jäi alkuvuodesta tauolle, koska starteissa esitykset menivät aina vain kehnoimmiksi”, valmentaja Mika Taittonen kertoo. ”Hevonen treenasi hyvin, mutta alisuoritti starteissa rankasti. Vikaa etsittiin kovasti, mutta mitään näkyvää ei löytynyt. Ehkä se oli jotain virusperäistä. Kotona on päästy hyvin treenaamaan sekä Vermossa on käyty ajamassa useampi ratahiitti. Täysi matka on ajettu kovimmillaan 18-vauhtia läpi, minkä se suoritti helposti.”

Toto-kupongille tästä linkistä

Hevosurheilun Toto5-ideasysteemi Kouvola

Toto5-1: 6, 7, 4 (1, 5)

Toto5-2: 7, 4, 8, 2 (6, 1)

Toto5-3: 1, 2, 6, 8, 9, 4, 3, 7 (5)

Toto5-4: 4, 9, 3, 6, 2 (1)

Toto5-5: 1 River King (3, 6)

3 x 4 x 8 x 1 x 5 = 480 riviä – 48,00 euroa 0,10 euron peruspanoksella.