Hipsun Poju on kakkossuosikkina kiinnostava varma. Kuva: Anu Leppänen
Kotimaan ravit

Hevosurheilun Toto65-ideavihje Magic Monday: Tukipilareilla epäonnistumiset alla

Ideavihjeessä hyökätään Magic Mondayn Toto65-kierroksen kimppuun kahdella varmalla.

Henri Lehikoinen

Avauskohteen Hipsun Poju teki viimeksi johtavan rinnalta hyvää suoritusta, joka kuitenkin pilaantui loppusuoran laukkaan. Se oli kukistanut jo keulahevosen, mutta herpaantui sen jälkeen hyppäämään voimissaan hylkäykseen. Kunto on hyvä, ja jos ailahtelevalla hevosella sattuu hyvä päivä, se pystyy tänään voittamaan. Ori on parhaimmillaan selästä, mutta nyt sillä ajetaan todennäköisesti keulapaikalta. Toinen vaihtoehto on ottaa alustavasti eniten peliä keränneen Hotlinkin selkä, mutta silloin myös luovuttaa voiton avaimet sen kuskille Santtu Raitalalle.

Toinen varma on toisen kohteen Jacques Hyneman, joka ei viimeksi ollut johtavan rinnalta parhaimmillaan. Toissa kerralla se otti pahan lähtölaukan, minkä paikkasi vahvasti. Jos tänään on kaikki kohdillaan, Jacques Hyneman pystyy huippuasemista palaamaan voittokantaan. Kolmas kohde vaikuttaa kahden kaupalta, mutta otetaan mukaan vielä viime keskiviikon kilpailussaan voimia tallella maaliin tullut hyvävireinen Lastsundayinmay.

Neljäs kohde meni uusiksi, kun suosikki Capo vetäytyi aamuyhdeksän jälkeen listoilta. Ideavihjeessä lähtöön olisi revitetty ilman sitäkin tapahtumaa. Viidennen kohteen jättisuosikki Ilos Silmarillion on huippuasemista erittäin vahvoilla, mutta koitetaan potinnostoa keulapaikan todennäköisesti ja sen suosikille luovuttavalla Sign Of Secretillä, viimeksi Ilos Silmarillionin kukistaneella Neo Sånnalla ja pirteässä vireessä kilpailevalla BWT Bayernilla. Päätöksen hakumerkki on Antti Teivaisella vahvistuva Larkko.

Toto-kupongille tästä linkistä

Veikkaus kaupallinen yhteistyo

Hevosurheilun Toto65-ideasysteemi Magic Mondayhin

Toto65-1: 5 Hipsun Poju (1, 2)

Toto65-2: 2 Jacques Hyneman (6, 9)

Toto65-3: 1, 6, 8 (4, 10)

Toto65-4: 6, 4, 7, 10, 3, 1, 5 (9)

Toto65-5: 3, 10, 8, 9 (1, 12)

Toto65-6: 8, 1, 7 (9, 10)

1 x 1 x 3 x 7 x 4 x 3 = 252 riviä – 25,20 euroa 0,10 euron peruspanoksella.