Ideasysteemi rakennetaan yhden tallin nappionnistumisen varaan. Minna Kauhanen raportoi, että Regent Zetin ja Workout Wonderin kisaviikko on mennyt suunnitelmien mukaan.
Regent Zet hakee hyvää juoksua kärjessä tai kärjen tuntumassa. Sitä voi auttaa aavistuksen se, että eturivin toinen hirmu Stricker on osittain samassa omistuksessa. Tuskin ainakaan silmitöntä kilvanajoa näiden kahden hevosen välillä nähdään. Regent Zet palasi kunnossa radoille, mutta olosuhteet eivät olleet ruunalle millään lailla ihanteelliset. Tähän kisaan kenkiä päästään riisumaan pois, joten siinäkin mielessä suoritustasoon voi tulla pykäliä lisää.
Workout Wonder aloittaa kautensa timantinkovassa Helsinki-ajossa. Sille halutaan selkäjuoksu, ja sellaisen hevonen takarivistä nopean avaajan takaa myös saa. Seabiscuit ja Jonesy antavat eturivistä näyttönsä suurkilpailuiden valitsijoille, ja myös kummankin kohdalla tallikommentit viittaavat aktiivisen taktiikkaan. Workout Wonder pystyy hyvällä suorituksella iskemään lopussa voittotaistoon.
Kummankin avainhevosen kohdalla viimeistelyt menivät suunnitelmien mukaan.
"Kaikki on kunnossa", Minna Kauhanen raportoi kisan alla. "Peräkkäin ajettiin viimeistelyt ja todettiin kaksäänisesti Jarnon kanssa, että kyllä näillä kehtaa Vermoon lähteä."
Vermon ravit alkavat uuden aikataulun mukaisesti kello 13.30 ja Toto76-peli käynnistyy lähdöstä kuusi.