Salmelan tallin tämän kauden tähtihetki osui miehelle kovin rakkaaseen St. Micheliin, kun euromiljonääri Makethemark täräytti arvokkaalle hopeasijalle. Silloin hevosen valinta herätti ennakkoon kriittistä keskustelua ravikentällä, mutta 09,7-tulos osoitti veteraanin olevan edelleen varsin kilpailukykyinen Suomen kansainvälissä lähdöissä.
Vuosi sitten Leave Your Sox On tuli suomalaisille tunnetummaksi, kun se runnoi voimillaan Midnight Racen ykköseksi. Se on jatkanut vahvalla tasolla tuon jälkeenkin, mutta Salmela on toivonut tallin nuorempien hevosten myös nostavan tasoaan.
Hector Sisu aloitti uransa upeasti, mutta välillä oli haastavampaa. Kuluvan vuoden kesäkuussa Östersundissa 11,6-tuloksella arvovoiton ottanut Hector Sisu on tulevan Toto75-lauantain mielenkiintoisin hevonen Bubble Effen ja Landen Paukun ohella.
"Hector Sisu on ainakin tällä hetkellä tallimme ihan parhaita hevosia", Salmela vakuuttaa.
Jo nelivuotiskeväänä ruuna kulki Solvallan nelivuotiseliitissä 10,2-tuloksen maililla, mutta sillä ei päästy edes rahasijaan kiinni, kun Sister Sledge ja Bepi Bi kaasuttelivat 09,1-tulokset kaukana edellä. Tämän jälkeen ruuna juoksi vielä reilut 100 000 kruunua rahaa, mutta kokonaisuutena viime vuosi oli pettymys hurjaan kolmevuotiskauteen verrattuna.
"Nelivuotiskausi ja varsinkin sen loppu oli hankala, mutta tämä vuonna Hector Sisu on tullut hienosti takaisin. Ruuna on löytänyt vahvan suoritustason."
Hector Sisun tuorein kisa Bodenissa kertoo vireen olevan kohdillaan. Juoksu lähti menemään ulkoradoilla hieman hankalaksi, mutta Mika Forss ajoi päättäväisesti keulaan saakka, eikä hevosella ollut hätää maalisuoralla.
Hector Sisu ei ole rakettiavaaja, mutta sillä pystyy vauhtiin päästyään ajamaan rohkeasti eteenpäin. Hyvä vauhtikestävyys on ehdottomasti ruunan paras valtti, ja hevosen rehti kilpailupää riittää pitkälle. Näitä ominaisuuksia se hyödynsi myös viimeksi.
Asetelmat lauantaina Torniossa ovat vastaavantyyppiset kuin Bodenissa. Vastassa on yksi hurja, Bubble Effe. Jos se ihan huipussaan, voitto saattaa karata Seinäjoen suuntaan, mutta Reima Kuislan hieman varovaisten kommenttien perusteella Hector Sisu saa suosikinpaineet kontolleen.
"Lähtöpaikka on vähän ulkona, mutta se ei saa olla mikään selitys. Kovin vastustaja on takarivissä, ja Hector Sisulle pitäisi käydä kaikki juoksupaikat. Odotan, että Hector Sisu on tässä voittotaistossa. Jos näin ei ole, se on pettymys."
Salmelalla on lauantaina yhteensä seitsemän valttikorttia, mutta kolmella on rata 12 ja Dikt Drew on tammavoltissa 40 metrin pakilta sekin lähinnä rahasijan syrjässä kiinni. Muista osallistujista lämminveristen avoimen sarja Cupido Sisu pystyy sijoittumaan totosijalle.
"Huippukunnossa olevalle Hector Sisulle se ei voinut mitään, mutta helpommissa lähdöissä se on ollut oikein hyvä. Piristymisen taustalla on kesän uimareissut, jotka ovat olleet Cupido Sisun mieleen. Torniossa se ei varmaan pääse President Lindyn ohitse mielipaikalleen keulaan. Siksi voitto olisi yllätys, mutta jos Cupido Sisu saa tarvitsemansa suojajuoksun, se pystyy korkealle. Hesiodilla panostetaan syyskauteen. Se ei ole vielä parhaimmillaan, mutta huumorihevonen voi olla siinä toton tuntumassa."
Hector Sisu juoksee Tornion Kavioliigaravien lähdössä 11, joka on Toto75-pelin päätöskohde