Konnevesi on noin 2500 asukkaan kunta, joka sijaitsee Keski-Suomen maakunnan itäosassa. Pieneen asukaslukuun suhteutettuna Konnevedeltä asuu erityisen paljon poniraviurheilussa meritoituneita henkilöitä.
Konnevedellä asuu myös Honkosten perhe, joka on erityisen tunnettu aktiivisuudestaan nimenomaan poniraviurheilussa. Pihaan saavuttaessa tarhoissa näkyy useampi poni syömässä heinää.
Sisaruksista Elena, 18, Henna, 16, Moona, 14, ja Alina, 11, kilpailevat tällä hetkellä ponien kanssa. Nuorin sisaruksista, Nanna, 9, on menossa p-ajolupakurssille, ja vanhin Riina, 22, ei kilpaile enää ponien kanssa.
”Meillä on tässä pihassa yksitoista ponia ja yksi hevonen. Lisäksi tallipaikalla on yksi ja maailmalla kaksi muuta ponia”, Moona aloittaa.
”Äidillä on ollut hevosia ihan nuoresta asti, ja jokainen meistä lapsista on kasvanut niin, että kotona on aina ollut hevosia ja poneja. Me olemme kaikki innostuneita poneista, ja niiden kanssa on ollut luontaista toimia pienestä asti”, Henna jatkaa.
Perheen äiti Mervi Honkonen toimii Killerin raviradalla nuorisovastaavana. Hän kertoo, että ponihommat alkoivat jo ennen kuin omat tytöt olivat poni-ikäisiä.
”Smevallens Hurricane eli Kassu oli meidän ensimmäinen ponimme, joka tähän tuli. Se on syntynyt vuonna 2002, ja naapurista tytöt rupesivat sitä opettamaan. Silloin emme edes tienneet poniraviurheilusta yhtään mitään, mutta Hankasalmella Pietiläisten Jarilla ja Niinalla oli poneja, ja heidän lapsensa kilpailivat niillä, sekä naapurissa asuivat Riihuhdan tytöt, niin siitä se pikkuhiljaa lähti liikkeelle”, Mervi muistelee.
”Riina sai Kassun 2-vuotislahjaksi, ja kaikki tytöt ovat kasvaneet sen ponin kanssa. Riina oli ensimmäinen tytöistä, joka ajoi meidän omilla poneillamme kilpaa, ja sen jälkeen kilpaa on ajaneet kaikki muutkin tytöistä. Aikaisemmin meillä oli enemmän hevosia, joita Jari valmensi. Ponit tulivat siinä sivussa, mutta kyllä tilanne on nyt kääntynyt toisinpäin.”
Smevallens Hurricane on vaikuttanut myös usean eri raviammattilaisen taustalla. Sillä ovat ajaneet kilpaa muun muassa Santtu Raitala, Jukka Torvinen, Tuukka Varis sekä Joni-Petteri Irri.
”Kassu on ollut mukana todella monella korttikurssilla, ja sillä on ollut vaikka kuinka paljon eri kuskeja. On ollut hienoa seurata, miten pienistä ponikuskeista on kasvanut tuon tason ammattilaisia”, Mervi kertoo.
Pääasiassa ponit ovat kolme tai neljä kertaa valjaissa viikon aikana.Elena Honkonen
Jokaisella perheessä on oma roolinsa ponien kanssa. Tytöt hoitavat, valmentavat ja ajavat kilpaa poneilla. Isä Jari toimii autokuskina sekä kengittää ponit.
”Minä kierrän kengittämässä nykyään ison osan tämän alueen raviponeista, ja toki kengitän myös hevosiakin. Ponin kengittäminen onnistuu samalla tavalla kuin hevosenkin, ja kun sitä on tehnyt yli kaksikymmentä vuotta, niin selkäkin on jo tottunut siihen asentoon. Mieluummin minä kengitän ponin kuin hevosen”, Jari toteaa.
Jokaisella tytöllä on omat valmennettavansa ja suosikkiponinsa, mutta ponien kanssa touhutaan paljon yhdessä. Sisaruksista on havaittavissa läheiset välit ja samanlaiset ajatusmaailmat, sillä toisen lauseita jatketaan niin kuin yksi ihminen olisi puhunut koko ajan.
”Meidän arkemme menee ponien ympärillä. Ponit pitää hoitaa joka päivä, tallit siivota, ruokkia sekä laittaa vedet. Poneja liikutetaan aika lailla joka toinen päivä”, Henna luettelee.
”Liikutus on vähän yksilöllistä aina, ja silloin mietitään, mikä poni vaatii minkäkinlaista liikutusta. Pääasiassa ponit ovat kolme tai neljä kertaa valjaissa viikon aikana. Kaikilla on omat treenattavansa, mutta pyrimme myös yhdessä tekemään lenkkejä, kun ollaan samaan aikaan lähdössä liikkeelle”, Elena toteaa.
”Esimerkiksi minä ajan minun russillani Jokimäen Prinsessalla niin, että annan sen mennä sitä vauhtia, mitä se haluaa. Kun startti lähestyy, pyrin ottamaan nopeampia pätkiä silloin. Kaikilla meillä on varmaan suurin piirtein samanlainen systeemi toimia.”
Ponien treenilenkit ovat neljästä kahdeksaan kilometriä, ja välillä jopa kymmenen kilometriä.
”Ponin treenaaminen ei paljon eroa hevosen treenaamisesta. Aavistuksen ehkä matkana, mutta kyllä poneilla aika pitkiä lenkkejä ajetaan”, Jari huikkaa väliin.
Tyttöjen mielestä parasta poniraviurheilussa on, kun saa työskennellä eläimien kanssa, ja on saanut nähdä paljon erilaisia ja persoonallisia poneja.
”Kaikki ponit ovat ihan omanlaisiaan. Parhaimpia asioita on myös yhteistyö ponin kanssa, ja se on myös hirmu hienoa nähdä, miten poni kehittyy”, Elena kuvailee.
”Myös kaikki kaverit, keitä on lajin parista saanut, on tosi kivoja. On päässyt tutustumaan paljon erilaisiin poneihin ja niiden taustavoimiin sekä kiertämään eri paikoissa”, Moona kertoo.
Ravipäiviä Honkosten perheelle ponien kanssa kertyy vähintään yksi joka viikko, ja haastattelua tehtäessä kyseisellä viikolla oli kolme ravipäivää.
”Käytännössä itä-länsisuunnassa kierretään lähes laidasta laitaan, mutta etelä-pohjoinen suunnassa ei ehkä lähdetä Vermoon eikä Ouluun asti. Pääasiassa pyrimme kilpailemaan lähiradoilla. Enää ei hevosen kanssa lähdettäisi Ouluun, mutta tietyssä tilanteessa ponien kanssa sinne varmaan lähdettäisiin”, Jari toteaa.
Honkosten mukaan hyvällä raviponilla pitää olla menohaluja, ja sen pitää pyrkiä eteenpäin. Hyvä poni on innokas toimimaan, ja siitä näkee, että se tykkää juosta. Lisäksi ponin tulisi osata ravata.
Kuskeina sisaruksilla on hieman erilaisia vahvuuksia.
”Olemme aika erilaisia kuskeja. Esimerkiksi kun minä ajoin Moonan ponilla Jokimäen Jalmarilla, ei se mennyt yhtään mitenkään siihen verrattuna, miten se Moonalla menee. Minä olen ajanut aika paljon laukkaherkillä poneilla, Moonalle sopii rauhallisemmat ja Elenalle taas vauhdikkaammat ponit. Alina ja Nanna eivät ole vielä niin paljoa ajaneet, niin se selviää sitten myöhemmin, millaiset ponit heille sopii”, Henna analysoi.
Honkosilla toimii myös yksi Suomen Hippos ry:n hyväksymistä poniravikouluista.
”Poniravikoulutoiminta on tällä hetkellä ajotunteja, joita tytöt pitää. Tässä käy muutamia viikossa ajotunneilla, ja lisäksi on joitakin talutusratsastustunteja. Ponien kanssa voidaan käydä myös Killerillä, ja tytöt ovat osallistuneet ponien kanssa moniin eri tapahtumiin”, Mervi kertoo.
”Asiakasmäärä vaihtelee vuodenajan mukaan, ja kesäisin on enemmän osallistujia. Osalla on ollut jotain hevostaustaa, mutta heillä ei välttämättä ole ollut kokemusta ajamisesta. Osa taas on voinut innostua esimerkiksi keppareiden kautta kokeilemaan ponitouhuja”, Henna kuvailee.
Poniraviurheilu merkitsee Honkosten perheelle paljon, ja siihen kuluu paljon aikaa. Heidän arkensa pyörii ponien ympärillä.
”Meillä ei ole muita harrastuksia. Joskus nuorempana Hennan kanssa pelattiin jalkapalloa ja oltiin kuorossakin mukana, mutta enää aikaa ei jää muihin harrastuksiin”, Elena puhelee.
”Ponien treenaamiseen menee paljon aikaa, ja sitten kierretään niiden kanssa ympäriinsä. Koko perhe on tässä mukana, ja kaikkia siihen tarvitaankin, että tämä toimii”, Henna summaa.
Honkosilla on myös pientä kasvatustoimintaa, ja kaikki Poni-Ilolan ponit ovat heidän kasvattejaan. Niitä on yhteensä seitsemän.
”Tytöt ovat sitten kilpailleet niillä, kun ovat ensin saaneet ne opetettua. Omat kasvatit on kilpailleet ihan mukavasti”, Mervi kertoo.
Tänä vuonna ponien alkuvuosi kilparadoilla on ollut Honkosille hyvä.
”Meillä on yksi suurkilpailuvoitto, kun Jokimäen Jalmari voitti Kuopiossa ajetun Mini Stakesin. Hennan poneista Poni-Ilolan Cedric ja Poni-Ilolan Betty on kumpikin mennyt hienosti ja voittanut useamman kerran. Lisäksi Jalmari ja Elenan Jokimäen Prinsessa ovat parantaneet ennätyksiään”, Moona listaa.
Useampi poneista on nuoria, joilla tämän kauden tavoitteena on ikäluokkalähtöjä.
”Cedricillä pyrin pääsemään Ponikunkkareissa Pikkukunkussa ja ehkä myös 4-vuotis-Kriteriumiin. Siellä on kyllä kova vastus”, Henna miettii.
”Jokimäen Jalmarilla tähtäin on puolestaan Derbyssä, ja se valittiin mukaan myös Forssassa heinäkuussa ajettavaan ponien PM-lähtöön”, Moona jatkaa.
”Jokimäen Prinsessalla mietitään ehkä Derbyä ja sitten Killerillä on myös 5-vuotismestaruus. Pääasia olisi kuitenkin, että pääsisi säännöllisesti kilpailemaan ja poni pysyisi terveenä. Samoin toivotaan myös muiden vanhempien ponien kanssa, että päästäisiin ajamaan vain kilpaa”, Elena summaa.
Tytöistä Hennalla on jo c-ajolupa hallussaan.
”Minä olin juuri korttikurssilla, ja tein siinä samalla myös monté-näytön. Jossakin vaiheessa montéa olisi kiva päästä kokeilemaan, ja oma lämminverinen olisi ehkä kiva olla kohta tallissa”, Henna päättää.
Lajia koskevat uudet ohjeistukset eivät saa aktiiveilta kiitosta.
Mervi Honkonen on toiminut pitkään Killerin nuorisovastaavana, ja Honkosten perheen tyttäret ovat olleet vuosia aktiivisia poniraviurheilijoita. Vuosien aikana kertyneen kokemuksien perusteella he suhtautuvat hieman huolestuneina poniraviurheilun tilanteeseen.
”En osaa sanoa, paljonko harrastajia tällä hetkellä lajin parissa on, mutta harrastajamäärät ovat laskeneet koko ajan. Poniraviurheilun kiinnostavuutta pitäisi lisätä, mutta vuoden alusta tulleilla uusilla määräyksillä tavallaan vaan heikennetään tilannetta. Kun arvostus ei kasva edes lajin sisällä olevien harrastajien silmissä, miten me edes voisimme saada sinne uusia innokkaita ihmisiä mukaan toimintaan”, Mervi pohtii.
Poniraviurheilua koskevilla uusilla määräyksillä tarkoitetaan ponilähtöjen palkintotason laskua, ponilähtöjen aikaistamista raveissa sekä poniravigaalassa palkittavien määrän pudottamista.
”Välillä tuntuu, että monelle radalle nuorisotoiminta on kuin välttämätön paha. Aikataulumuutosten myötä hevosen ja ponin ilmoittaminen samoihin raveihin ei ole enää niin yksinkertaista, sillä ponilähtö ajetaan niin aikaisin ja odotteluaikaa tulee hyvin helposti liian paljon. Kun ponilähtöjen aikataulu muuttui, eikä edes suurkilpailuja ole enää mahdollista nähdä suorana, sen myötä poniraviurheilun näkyvyyskin heikkeni. On hyvin vaikea markkinoida lajia ulkopuolisille”, Mervi näkee.
”On myös harmi, kun lähtöjen palkintotasoa pudotettiin, eikä radat saa halutessaankaan maksaa isompia palkintoja edes itse, koska se on keskusjärjestön toimesta kiellettyä. Kun palkintoja pudotettiin, se nostaa myös kynnystä lähteä kilpailemaan kauemmaksi. Esimerkiksi me emme ole kilpailleet sellaisissa lähdöissä, joissa ykköspalkinto on viisikymmentä euroa, vaikka muuten kierrämmekin paljon ponien kanssa raveissa eri puolella Suomea.”
Honkoset ovat myös harmissaan siitä, miten vaikeaa lajiin on päästä mukaan, jos lapsella ei lähtökohtaisesti ole mitään ravitaustaa ja vanhemmilla ei ole hevosia.
”Lainaponeja ei juurikaan ole, koska poneilla halutaan kilpailla itse, ja miksi niitä muille treenaisikaan. Miten sellainen lapsi, jolla ei ole mahdollisuuksia omaan poniin saadaan pysymään lajin parissa, kun lainaponejakaan ei tosiaan ole saatavilla. Ravikouluja pitäisi olla joka radalla, mutta siinä on myös kääntöpuolensa, miten ravikoulutoiminta saadaan kannattavaksi taloudellisesti. Näihin asioihin pitäisi keksiä ratkaisuja”, Mervi huokaa.