Rotunsa mallikelpoinen edustaja Moondelight Risebud Kaisa Kinnarin ja rodun tuomaroineen Anna Pajasen kanssa Savijärven kartanon kentällä. Kuva: Satu Pitkänen
Ponit ja poniraviurheilu

Moondelight Rosebud avauspäivän paras näyttelyponi

Kansallinen poninäyttely järjestetään jälleen kolmen vuoden tauon jälkeen.

Satu Pitkänen

Kaksivuotias welsh A-sektion tamma Moondelight Rosebud valittiin Kansallisen poninäyttelyn avauspäivänä näyttelyn parhaaksi nuoreksi poniksi. Samalla pistemäärällä mutta yhdellä ykkössijoituksella vähemmän toiseksi sijoittui connemaratamma Hagelunds Honeybun. Loppukehään kansainvälusten tuomareiden arvioitavaksi selvisi ykköspalkittuina kahdeksan eri ponirodun edustajat.

Kansallinen poninäyttely järjestetään tänä vuonna Savijärven kartanon mailla Sipoossa. Alun perin Lahteen Jokimaan raviradalle suunniteltu näyttely jouduttiin siirtämään aikataulun päällekkäisyyksistä johtuen. Viikkoa aiemmin valjakkoajon SM-kisojen näyttämönä toiminut Savijärvi taipuu näyttelyn 230 ponin tarpeisiin hyvin. Huippuvuosina näyttelyyn osallistui poneja puolet enemmän.

Näyttely jatkuu sunnuntaina aamukymmeneltä aikuisten ponien ja maitovarsojen luokilla. Sunnuntaina mukana ovat myös vuonohevoset ja suomenpienhevoset. Viikonlopun parhaiden ponien valinta tapahtuu noin klo 16.

Eri rotujen parhaat nuoret ponit:

Connemara: Hagelunds Honeybun - Reserve Overall Champion Young Pony

Gotlanninruss: Ai. Ka. Linnaea

New forest: Solranda Finessa

Shetland: Made In Sweden

Ratsuponi: Pin Rock's Butterfee

Welsh A: Moondelight Rosebud - Overall Champion Young Pony

Welsh C: Fwrog Dubkirk 14 WC

Welsh D: Goldriver Guinness 36 WD

Ridden Champion: Sternbergs Marvin 39 IC - Peppilotta Asklöf

Mini Ridden Champion: Dalsgårds Uniette 1431 SH - Venla Saari

Paras ajoponi: Everlasting Clarity - Milla Hyvärinen

Lue lisää: Kaikki tulokset

Hagelunds Honeybunin kanssa poseeraavat vasemmalta ruotsalaistuomari Göran Graaf, britti Malcom Fry, ponin esittäjä Mirva Kinnunen, omistaja Sanna Ollikka, hollantilaistuomari Libertus Alderkamp, suomalaistuomari Anna Pajanen sekä näyttelyn johtaja Heidi Kärki.
Esittäjä Kaisa Kinnari kiittää hienosti esiintynyttä ja esitettyä Moondelight Rosebudia, jonka omistaa Irja Kallio.
Welsh D-sektion nuori ori Goldriver Guinness riemastui hyppimään poninäyttelyn lauantain loppukehässä.
Yksivuotias shetlanninponitamma Made In Sweden oli tuomari Libertus Alderkampin mukaan juuri ikäisensä näköinen. Esittäjä Reeta Heino kuiskuttelee Nina Laineen ponin korvaan.
Lauantaina ratkottiin myös ponien käyttöluokkien mestareita. Ridden Championin titteli meni connemaraori Sternbergs Marvinille ja Peppilotta Asköfille.