Iikka Nurmonen voitti Amazing Warriorilla. Kuvan Ilos Sansibar starttaa keskiviikkona Solvallassa. Kuva: Pekka Salonen
Ulkomaat

Suomalaisjuhlat Eskilstunassa

Matti Nisosen valmentamat Midleton ja Episode Nine sekä Iikka Nurmosen Amazing Warrior järjestivät suomalaisen ilotulituksen Eskilstunan Toto64-jackpotkierroksella.

Timo Mahlamäki

Illan Toto64 alkoi suomalaiskomennossa. Mika Forssin ajama Midleton lähti yksin paalulta ja piti keulapaikan, vaikka Samurai Comery kävi aluksi kyselemässä myös johtopaikkaa. Matti Nisosen valmentama Midleton hallitsi ja voitti ajalla 15,8/2120m. Samurai Comery pinnisti toiselta ilman vetoapua kolmanneksi ja Greta Sisu neljänneksi. Lars-Erik Andersson on voittajan kasvattaja ja Stall The Swedes omistaja.

”Midleton on tehnyt hyviä juoksuja kaikissa Ruotsin starteissa, nyt toivoimme, että se saisi pidettyä keulat. Volttilähdöstä hevonen on paljon varmempi. Hevonen oli vähän laiskantuntuinen 700-800 ennen maalia, mutta voitto tuli varmasti”, Forss sanoi.

Ilta jatkui Nisosen ja Forssin tahdissa myös kakkoskohteessa. Bontoni Degato otti keulat, Forss ajoi Episode Ninen sen taakse. Loppukaarteessa tuli kiritilaa, ja Einari Vidgren Oy:n Episode Nine pääsi etenemään voittoon ajalla 17,9/2640m. Riikka Avotie on voittajan kasvattaja.

”Episode Nine on todella mielenkiintoinen ja jännittävä hevonen. Se on aloittanut uransa hyvin. Matkalla näytti vähän synkältä, mutta onneksi kiritilaa tuli. Yli 10 vuotta sitten olin töissä Ruotsissa, voitin silloin myös täällä Eskilstunassa, tämä voittajakehä on tuttu paikka”, Nisonen kertoi.

Iikka Nurmonen tarjosi täydellisen juoksun Amazing Warriorille 64:n päätöskohteessa. Hän luotsasi ruunan takarivistä toiseen pariin ulos Marko Korven Indy Lanen taakse. Maalisuoralla Amazing Warrior kiri vahvasti ja pinkoi ykköseksi ajalla 13,8a/2140m. Baritone Artist sai johtavan takaa kiritilaa ja ennätti terävällä spurtilla sisäkautta kakkoseksi ohi urhean Indy Lanen. Talli Tornado on voittajan kasvattaja ja Talli Torpedo omistaja.

”Amazing Warrior on mennyt 14 kertaa joko keulasta tai keulan rinnalta. Nyt se sai selkäjuoksun. Hevonen oli vielä parempi, mitä Örebrossa viimeksi. Nyt tähdätään seuraavaksi 75-lähtöihin”, Nurmonen sanoi.

Kai P Jussilan vakioajohevonen Buttermere oli suosikki 64-pelin vitoskohteessa. Jussila käänsi hevosen kiriin takasuoralla. Valjakko eteni varmasti ykköseksi, joka oli neljäs peräkkäinen. Solar Wind kiri kolmanneksi.

”Buttermere tuntui hyvältä jo lämmityksessä. Valmentaja on tehnyt fantastisen työn hevosen kanssa. Buttermere on löytänyt itsensä”, Jussila sanoi.