Ahti Ruoppila on hyvin motivoitunut tekemään töitä keskisuomalaisten hevosihmisten hyväksi. Kuva: Anu Leppänen
Uutiset

Ahti Ruoppila on Keski-Suomen Ravirata Oy:n uusi toimitusjohtaja

Killerin ravirata tiedotti Ahti Ruoppilan valinnasta Miika Lähdeniemen seuraajaksi perjantaina 27.6.

Toimitus

Keski-Suomen Ravirata Oy:n hallitus on valinnut Ahti Ruoppilan, 61, yhtiön uudeksi toimitusjohtajaksi. Hän aloittaa tehtävässään heinäkuun aikana.

Ruoppila on työskennellyt viimeksi SAK:n alue- ja järjestöasiantuntijana Länsi-Suomen alueella. Hänellä on ollut aiemmin useita maakunnallisia ja valtakunnallisia luottamustehtäviä. Ruoppila on toiminut aiemmin myös Keski-Suomen Ravirata Oy:n hallituksen puheenjohtajana.

Raviradan toimitusjohtajan hakuprosessi käynnistettiin huhtikuussa, kun Miika Lähdeniemi valittiin Uuraisten kunnan talous- ja kehitysjohtajaksi. Hakemuksia saatiin "kiitettävä määrä". Haastatteluun kutsuttiin neljä monipuolisen ravituntemuksen omaavaa henkilöä. 

"Ruoppilan vahvuuksia ovat pitkä kokemus hevosalalta eri rooleissa, vahva alueellinen tuntemus ja strateginen osaaminen. Hän tuo mukanaan iän tuomaa kokemusta ravitalouden hoitoon ja kehitysideoita yhteistyökumppaneiden hankintaan", hallituksen puheenjohtaja Tiina Eskonen listaa vahvuuksia.

"Killerin hevosurheilukeskus on ehdottomasti yksi Suomen monipuolisimpia, ja sillä on kaikki mahdollisuudet menestyä, vaikka hevosalallakin talouden alavire näkyy. Killerillä on tehty useita investointeja, joten tulevaisuus näyttää valoisalta", Ruoppila kommentoi.

Raviratojen tulonmuodostus muuttuu lähivuosina merkittävästi, kun vedonlyönti siirtyy lisenssimarkkinaan. Veikkauksen hallintoneuvostossa aiemmin vaikuttanut Ruoppila uskoo, että hevosurheilun näkyvyys lisääntyy, mikä luo uusia yhteistyömahdollisuuksia.

Hänen omistamansa ori Issakan Valo oli Jyväskylän Kuninkuusraveissa viime vuonna kokonaiskilpailun kolmas V.G. Voiton ja Evartin jälkeen.

Lähde: Keski-Suomen Ravirata Oy:n tiedote