Neljäs hevonen kevään Finlandia-Ajoon on Italiaa edustava Clarissa. Viime vuoden tammojen Euroopan mestari tulee Alessandro Gocciadoron laatutallista ja on toukokuun ensimmäisenä sunnuntaina valmis parantamaan ennätystään uusille sekuntiluvuille.
7-vuotias Clarissa on Elitloppet-voittaja Exploit Cafin jälkeläinen ja tuulennopea itsekin. Kauden avauksessa Solvallan avoimessa tammalähdössä virtaa oli liikaa, mikä realisoitui laukkana. Clarissan harjoitustiedot ennen ja jälkeen maaliskuun lopun kilpailun lupaavat kuitenkin hyvää, ja Gocciadoro ottaa luottavaisena kutsun vastaan.
Alessandro Gocciadoron tallista on nähty tähtihevosia Finlandiassa vuosittain, mutta voitto puuttuu vielä. Catullo Jet sijoittui viime vuonna Stoletheshow'n jälkeen toiseksi.
Clarissa on juossut urallaan 48 kilpailua totosijoin 20–10–4. Ennätys lyhyeltä matkalta on 1.10,0a. Ruotsissa valmentautuvan ja Anu Niskasen hoitaman tamman voittosumma on kruunuina yli 6,2 miljoonaa.
Finlandia-Ajo ajetaan Vermossa sunnuntaina 4. toukokuuta. Ykköspalkinto on 100 000 euroa.
Lähde: Vermo Areenan tiedote
San Moteur
Jason's Camden
Mellby Jinx
Clarissa
Seuraava kutsu esitetään lauantaina 12.4. Helsinki-Ajon voittajalle.