Viime syksyn derbyssä vain Mascate Matchille hävinnyt Always Ready joutui jäämään keskiviikkona Vermosta pois.
Hannu Laakkonen varoitteli jo 7 oikein -lehden ennakkokommenteissaan Always Readyn saaneen vuohiseen ihotulehduksen, joka vaaransi osanoton. Se ei parantunut ajoissa.
”Se on mennyt oikeastaan joka päivä vaan huonompaan suuntaan, hoidot ei ole tehonneet”, Laakkonen kertoo torstaiaamuna. ”Koitetaan vaihtaa niitä.”
”Samanlaista ongelmaa tuli Road To Hillillekin. Se viittaisi johonkin bakteeri- tai virusperäiseen, mitä talliin aina joskus tulee.”
Sairastuminen aiheutti Always Readylle ison aikatauluongelman.
”Kiire tulee Suur-Hollolaan, alkueriin on vain kaksi viikkoa. Lähipäivät näyttää, miten tulehdus lähtee paranemaan, mutta väkisin ei lähdetä yrittämään. Vuosia riittää kyllä.”
Vuotta vanhemmalle tallikaverille Knows Bestille mitään oireita ei ole vielä ilmaantunut. Se jäi kaudenavauksessaan Finlandia-päivänä Vermossa pussiin ja jatkaa tänään Lahdessa.
”Viime startista ei saanut mitään muuta kuvaa kuin että hevonen oli sen jälkeen kuin ei olisi juossutkaan. Voimia tuntui jäävän tallelle. Nyt näkee, minkä verran se meni startista eteenpäin”, Laakkonen juttelee.
Vastus on kovinta mahdollista luokkaa, kun vastaan asettuu mm. Next Direction.
”Se tiedettiin, mutta valinnanvaraa ei ollut. Nyt kun divisioonatkin lopetettiin, pronssidivisioonan voittosummalla joutuu hyppäämään melkein suoraan avoimiin lähtöihin. Suunnittelu ja hevosen kehittäminen on mahdotonta”, Hannu Laakkonen kritisoi.
”5-vuotiaille on onneksi sentään tullut omiakin lähtöjä, mutta 3-vuotiaille niitä on surkeasti. Tänään on Lahdessa ja ensi viikolla Vermossa, ja meidänkin 3-vuotias (Mickey Match) ilmoitettiin niihin molempiin. Mutta sen jälkeen ei ole enää mitään omia lähtöjä koko Etelä-Suomessa.”
”Varsat tarvitsee kehittyäkseen omia lähtöjä. 3-4-vuotiaille on Nuorten Sarjoja, mutta ei 4-vuotiaat enää mitään varsoja ole”, Hannu Laakkonen näkee.
Lahjakas 4-vuotiaskin hänen tallistaan löytyy, Mikko Laakkosen ML Stable Oy:n tappioton Road To Hill.
”Ihotulehdusta lukuun ottamatta sille kuuluu nyt oikeinkin hyvää. Se on vaan niin karjas poika, että koko ajan saa varsinkin näin kevätaikaan pelätä, ettei se telo itseään.”