Markku Niemisen ja Jouni Järvensivun talvella Suomeen ostama Goeland d’Haufor on Seinäjoki Raceen neljäs kutsuttu hevonen.
”Oikein mieluinen asia. Vermon lähtö selvästi riitti näytöksi Seinäjoelle, että hevonen pystyy kisassa täyttämään paikkansa”, valmentaja Markku Nieminen aloittaa.
Yli 500 000 euron voittosumman ja 10,2-ennätyksen juossut Goeland d’Haufor kisaa vielä ennen Seinäjoki Racea Porin Kultaloimessa huhtikuun alussa. Nieminen kertoo ruunan ottaneen Suomen-uran avauskisansa loistavasti.
”Ei sen tarvinnut juosta tosissaan kuin 300 metriä, mutta lähtö teki hyvää hevosen kropalle. Nyt kun saimme kutsun Seinäjoelle jo ennen Kultaloimea, täytyy vähän katsoa lähtöpaikan mukaan, että säästelemmekö kengittä kilpailemista Seinäjoki Raceen”, Nieminen miettii.
Alun perin valmentaja oli ajatellut tallinsa ykköshevosista Consalvon tavoittelevan paikkaa Seinäjoki Racessa. Sen osalta kisa kuitenkin jäänee haaveeksi.
”Se ei ehkä ehdi antamaan Seinäjoelle näyttöjä, kun astutushommissa tuli pieni takapakki. En ole vielä ihan varma kilpaileeko ori Porissa, mutta tietysti sen tulisi antaa vähän enemmän näyttöjä, kun viime kausi jäi vain neljän lähdön mittaiseksi”, Markku Nieminen päättää.
Seinäjoen ravikeskuksen toiminnanjohtaja Jyri Saranpää kertoo odottavasta mielenkiinnolla Goeland d’Hauforin näkemistä Seinäjoki Racessa, jossa ruuna pääsee kunnolla mittaamaan nykytasonsa.
”Goeland d’Haufor kuuluu ehdottomasti lähdön eksotiikka-osastoon. Sen verran jännä fiilis Vermon debyytistä jäi”, Saranpää kommentoi.
Nyt Seinäjoki Raceen on Goeland d’Hauforin lisäksi kutsuttuna Johan Untersteinerin Stens Rubin, Elina Laakkosen EL Indeed sekä Christa Packalénin Jason’s Camden.
Seinäjoki Race ravataan lauantaina 19. huhtikuuta 2100 metrin ryhmäajona. Lähdön ykköspalkinto on 50 000 euroa.