Uutiset

Harmia ja iloa Tinkerin tapaan

Jarno Unkuri

Harmimatic Tinkerin taustajoukoilla on riittänyt iloa ja surua. Nyt huippuvireisellä hevosella on edessä toipuminen hankosidevammasta.

Harmimatic Tinkerin taustajoukot elävät raviurheilua tunteella. Sen selittää muun muassa se, että hevosen kasvattajan ja aikaisemman valmentajan Markku J. Miettisen pitkäaikainen sairastaminen ja menehtyminen tammikuun alussa pisti kaikkien arvot uuteen järjestykseen.

”On suuri kunnia-asia saada tehdä töitä Harmimatic Tinkerin kanssa. Ruuna oli Markulle erityisen tärkeä ja on hienoa saada viedä hänen työtään eteenpäin”, Tuomo Heiskanen painottaa.

Harmimatic Tinker eli tuttavallisemmin ”Matti” muutti Leppävirran Kotalahteen vain muutamia päiviä Miettisen menehtymisen jälkeen. Tuomo Heiskanen isännöi pikkutallia, jossa on kaikkiaan kahdeksan hevosta. Näistä Harmi-sukuisia on viisi.

Tuomo Heiskanen ja Heidi Herranen ovat itse syttyneet hevosurheiluun vasta aikuisemmalla iällä. Kyseessä on kolmilapsiselle perheelle koko perheen harrastus.

Lapsiystävälliselle Harmimatic Tinkerille tuli jobinpostia Toto65-voiton jälkeen pari viikkoa sitten, kun ruunan takajalan hankoside reagoi. Käynti eläinlääkärillä paljasti 30-prosenttisen hankosidevamman kesken huippukunnon.

Lue artikkeli kokonaisuudessaan keskiviikon Hevosurheilusta.

Ravinaiset-juttusarja tutustuttaa lukijat kansainvälistä tähteämme Houston Laukkoa hoitaneeseen Pirjetta Laaksoon. Lehdessä puretaan osiin jalostuspäivien anti ja mietitään, miten onnistui Linnunlahden Toto76-ravien radanhoito. Ajankohtaisosiossa ruoditaan myös muun muassa sarjatarjonnan tilannetta.

Tilaa Hevosurheilu kotiisi.

Tai osta näköislehti.