Credit To Love toki voitti pelisuosikkina, mutta voitto toteutui varsin erikoisella tavalla. Credit To Love eteni puolimatkassa johtoon Capon eteen. Maalisuoran alussa Capo ohitti Credit To Loven ja näytti etenevän ykköseksi. Jo antautuneelta näyttänyt Credit To Love kuitenkin kontrasi ja tuli kuin tulikin ensimmäisenä maaliin, eikä voitto lopulta mennyt edes tiukille.
”Se oli vähän liiankin lunki koko päivän ja oli kuin unessa. En meinannut saada sitä hereille, mutta oli vetolaput vielä ja hyvin tuli maaliin. Ei ollut optimaalinen tilanne, että kaveri oli mitan verran edellä”, ohjastaja Jukka Torvinen tuumasi Anne Kankaan valmentamasta Credit To Lovesta.
Esa Holopaisen ajama ja Seppo Suurosen valmentama Core piti niukasti ykkösenä Suomen Cupin karsinnassa. Meren Maininki kiri ahnaasti aivan rinnalle ja meni kakkossijalla myös finaaliin. Morison laukkasi kesken kirinsä.
BWT Gabriel joutui melko ahtaalle mutta voitti kuitenkin. Reippaasti keulassa vetänyt Taralou Point jätti muun porukan helposti taakseen. Shining Armor painoi Toto5-päätöksessä ohjille johtaneen Melinda Sesin rinnalla mutta rutisti urheasti ensimmäisenä maalilinjalle.
Lue Lahden raveista lisää keskiviikon Hevosurheilusta.
Toto5-voittajat, peliosuus ja rivin arvo
Toto5-1: 4 Credit To Love, 53,01 %, 2,05 euroa
Toto5-2: 2 BWT Gabriel, 27,13 %, 3,70 e
Toto5-3: 1 Core, 40,47 %, 6,04 e
Toto5-4: 6 Taralou Point, 16,12 %, 12,39 e
Toto5-5: 4 Shining Armor, 18,81 %, 31,50 e
Vaihto 76 217,52 e
Voitto-osuus 31,50 e