”Uusi tekniikka tuo paljon uusia mahdollisuuksia, mutta käyttäjäkokemus pidetään mahdollisimman samanlaisena kuin tähän asti", Jukka Niskanen lupaa. Kuva: Jarno Unkuri
Uutiset

Heppa-järjestelmä uudistuu, Mobiiliheppa sulautuu uuteen järjestelmään

Uuden Heppa2-järjestelmäversion on tarkoitus valmistua vuoden 2026 loppuun mennessä.

Jari-Pekka Rättyä

Nykyinen Heppa-järjestelmä otettiin käyttöön vuonna 2008. Nyt tekniikka, jolla tiedot esitetään käyttäjille, on tullut kuitenkin tiensä päähän, ja Heppa-järjestelmä uudistuu. Samalla vanhan Hepan rinnalle rakennettu Mobiiliheppa sulautuu uuteen järjestelmään.

”Vanhan Hepan ongelma oli, että tietojen esittäminen mobiililaitteilla oli hankalaa. Päällekkäisen ylläpidon välttämiseksi uudet ominaisuudet kuten divisioonapisteiden seuranta tai Kuninkuusravien tulospalvelu toteutettiin siksi vain Mobiiliheppaan”, Suomen Hippoksen tietohallintopäällikkö Jukka Niskanen taustoittaa.

Uudella tekniikalla toteutettava Heppa2 palvelee sekä tietokoneilla että mobiililaitteilla, ja sen valmistuttua kaikki palvelut keskitetään siihen ja Mobiiliheppa jää lopulta tarpeettomaksi – samoin kuten vanha Heppa-järjestelmäkin.

”Mitään ei kuitenkaan kiirehditä sulkemaan. Jos on tottunut käyttämään vanhaa Heppaa ja sen ominaisuudet riittävät, ei käytön jatkamiselle ole estettä niin kauan kuin se toimii. Enää sitä ei kuitenkaan päivitetä sitä mukaa kun esimerkiksi selaimia päivitetään”, Niskanen selvittää.

Uuteen Heppaan siirtyminen tehdään toisaalta mahdollisimman helpoksi.

”Uusi tekniikka tuo paljon uusia mahdollisuuksia, mutta käyttäjäkokemus pidetään mahdollisimman samanlaisena kuin tähän asti. Asiat pysyvät entisissä paikoissa, joihin vakiokäyttäjät ovat tottuneet”, Jukka Niskanen lupaa.

Tästä on kyse

Heppa-järjestelmä on rakennettu saman tietokannan päälle, jota käyttävät Hepan lisäksi Mobiiliheppa, Oma Talli ja jalostuksen Heila-järjestelmä.

Tietokanta säilyy ennallaan, vain sen tietoja esittävä Heppa uudistuu.